Entisessä asuintalossani talkoiden pitäminen lopetettiin, koska niissä ei käynyt kukaan.  Uudessa taloyhtiössäni viime syksyn siivoukset jäi väliin, mutta keväällä talkoot järjestyivät. Karrikoidusti ne kuluivat näin: haravointia ja lakaisua parikymmentä minuuttia, talkoopullojen availua ja grillausta pari tuntia.

Vaikka talkootoiminta on perinteisessä muodossaan vähentynyt, ei talkoohenki ole kadonnut. Se on ottanut uuden muodon.

Elämme omaehtoisen tekemisen aikaa. Ravintola- ja kirppispäiviä järkkäillään ja Kallio-liikkeen tapainen toiminta leviää muualle Suomeen Helsingin hipsterivyöhykkeeltä. Jos asuinalueellasi ei ole festareita, järkkää ne itse!

Omaehtoisen tekemisen kulttuurin erottaa talkooperinteestä yksi keskeinen seikka. Molempiin liittyy kyllä aitoa halua toimia oman lähiympäristön puolesta, mutta esimerkiksi kirppispäiviin osallistuminen on myös elämäntapa- ja identiteettikysymys.

Kun talkoilla pidettiin huolta välittömästä lähiympäristöstä ja -yhteisöstä, uudelle omaehtoiselle toimijalle on tärkeää osallistua samanhenkisten kanssa mielenkiintoiseen tapahtumaan. Puistokirppis yhdistää ekologiset arvot ja ajanvieton kavereiden kanssa.

Tapahtumaan osallistumisen julkituominen on myös olennainen osa omaehtoisen tekemisen kulttuuria. Tämä tapahtuu yleensä sosiaalisessa mediassa, usein myös paikan päällä. Omaan kirppispisteeseen keksitään jotain, jolla ollaan esillä ja erotutaan muista myyjistä. Tarjotaan vaikka itse tehtyä karpalomehua.

Omaehtoisen tekemisen trendi avaa perinteisille yhdistyksille väylän kehittää omaa toimintaansa. Potentiaalisia vapaaehtoisia löytyy omaehtoisesti tuotettuihin tapahtumiin osallistuvasta väestä runsaasti.

Ensiksi täytyy luoda yhteys näihin ihmisiin. Yksi vaihtoehto on osallistua jo olemassa oleviin omaehtoisesti tuotettuihin tapahtumiin, vaikkapa ravintolapäivään.

Pelkkä oman ravintolan pystyttäminen ei kuitenkaan riitä. Ravintolassa pitää olla joku koukku, joka vetoaa osallistujien arvoihin. Parasta olisi, että koukku liittyy jollain tapaa yhdistyksen toimintaan ja se houkuttelisi potentiaalista vapaaehtoista jakamaan huomionsa sosiaalisessa mediassa.

Kun koukku on toiminut ja potentiaalinen vapaaehtoinen on tyytyväisenä ruoka-annos kädessään, voi luontevasti kertoa yhdistyksen toiminnasta.

Mitään erikoista tässä ei siis ole. Tarvitaan hieman mielikuvitusta konseptin luomiseen ja viestinnällistä osaamista sen toteuttamiseen.

Tero Ipatti