Henrietta Grönlund (kuvaaja Johanna Lumijärvi)

Henrietta Grönlund (kuva: Johanna Lumijärvi)

Useampi kuin yksi kolmesta 15–29 -vuotiaasta toimii Suomessa vapaaehtoisena. Erityisen ilahduttavaa on, että nuorten kiinnostus vapaaehtoistoimintaan on viimeisten kymmenen vuoden aikana kasvanut. Tutkimustulokset kertovatkin nuorten suomalaisten olevan asenteiltaan jopa avuliain kaikista ikäryhmistä.

Vapaaehtoistoiminnalla on tunnetusti lukuisia positiivisia vaikutuksia sen piirissä eri tavoin oleville, myös vapaaehtoisille itselleen. Toimintaan osallistuvat nuoret esimerkiksi kokevat suurempaa tyytyväisyyttä elämäänsä kuin ne, jotka eivät osallistu.

Vapaaehtoistoiminta on myös merkittävä oppimisen kenttä. Toimintaan osallistuneista suomalaisista yli puolet kokee oppineensa vapaaehtoistoiminnassa paljon tai melko paljon esimerkiksi ihmisten kohtaamista, vuorovaikutustaitoja, ja organisointitaitoja. Lisäksi noin puolet kokee oppineensa paljon tai melko paljon asiantuntijuutta, vaikuttamista, kokous- ja neuvottelutaitoja ja johtamista. Moni kokee oppineensa näitä taitoja vapaaehtoistoiminnassa jopa enemmän kuin työelämässä.

Vapaaehtoistoiminta on keskeinen yhteiskunnallinen voimavara. Vapaaehtoistoimintaan osallistuvat nuoret tuntevat muita enemmän yhteenkuuluvuutta suomalaiseen yhteiskuntaan. He kokevat toiminnan lisäävän heidän mahdollisuuksistaan vaikuttaa ja osallistua demokratian ja kansalaisyhteiskunnan ylläpitämiseen.

Auttamishalusta toimintaan

Nuorista siis melko suuri osa toimii jo vapaaehtoisina. Tutkimustuloksemme kuitenkin kertovat, että kiinnostuneiden mutta passiivisten joukko on yhä vapaaehtoisina toimivien osuutta suurempi. Nuorten suuri auttamis- ja vaikuttamishalu ei siis läheskään aina kanavoidu toiminnaksi.

Kun vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneilta nuorilta kysytään, miksi he eivät toimi vapaaehtoisina, löydetään kaksi keskeistä syytä: ajan puute ja se, ettei kukaan ole koskaan pyytänyt. Jälkimmäinen syy korostuu muun muassa työttömillä nuorilla. Voidaankin kysyä, onko kaikilla nuorilla yhtäläinen pääsy toteuttamaan auttamis- ja vaikuttamishaluaan. Erityisesti syrjäytymisuhassa olevilla nuorilla toimintaan lähtemistä voi estää tiedon puute toiminnan mahdollisuuksista. Kynnyksenä voi olla etenkin epäluottamus omaan osallisuuteen ja kykyihin sekä kannustavien ja mukaan kutsuvien aikuisten puute.

Vapaaehtoistoimintaan osallistumisen kynnystä tulisi siis entisestään madaltaa. Keinona tähän Suomessa on viime vuosina pidetty esillä vapaaehtoistoiminnan tuomista nuorten luo oppilaitoksiin tai osaksi kansalaiskasvatusta.

Ajatus vapaaehtoistoiminnan tuomisesta kouluihin ei ole ainutlaatuinen: sen erilaiset sovellukset sekä toiminnallisen oppimisen että kansalaiskasvatuksen painotuksin ovat viimeisten kymmenen vuoden aikana yleistyneet useissa maissa eri puolilla maailmaa. Kokemukset niistä ovat pääosin erittäin myönteisiä.

Nuorten auttamis- ja vaikuttamishaluun sekä yhteisöllisyyden ja luottamuksen arvoihin on mahdollista tarttua, ja kanavoida ne nuorten itsensä ja koko yhteiskunnan rikkaudeksi. Yhteiskunnallisen vaikuttamisen tasolla tämä voi tarkoittaa esimerkiksi vapaaehtoistoiminnan saamista vahvasti osaksi vuonna 2016 uusittavia opetussuunnitelmia.

Arjen tasolla meistä jokainen voi kannustaa, kutsua ja rohkaista nuoria mukaan vapaaehtoistoimintaan, jonka anti on kaikille osapuolille suuri. Osallisuus ja auttamisen ilo kuuluvat jokaiselle nuorelle.

Henrietta Grönlund

Kirjoittaja on Kansalaisareenan hallituksen jäsen, HelsinkiMission kansalaistoiminnan johtaja ja Helsingin yliopiston tutkijatohtori, joka on väitellyt vapaaehtoistoiminnasta ja arvoista