M/S SOSTE -risteilyllä pääsee innostavan porukan keskelle, tapaa uusia ihmisiä ja saa myös sisältöä omaan työhönsä.

Omalta osaltani risteilyn ajankohta ei olisi voinut olla parempi. Pääsin Aleksis Kiven päivän ohella juhlistamaan risteilyllä myös syntymäpäivääni. On etuoikeutettua viettää synttäreitä inspiroivien asioiden ja ihmisten keskellä.

Ohessa yhdeksän ajatusta vuoden 2018 M/S SOSTE -risteilystä.

1. Avajaisissa oli tunnelmaa. Oli hienoa, että maissa tapahtuman avajaisseminaariin oli saatu paikalle pääministeri Juha Sipilä ja todella inspiroivia puhujia, kuten Arman Alizad ja Anu Partanen. Hyvät puhujat nostavat tapahtuman statusta ja tunnelmaa sekä halua tulla paikalle, vaikka sisällöllisesti noissa puheissa ei mitään erityisen uutta ollutkaan.

2. Risteilyllä tapaa tuttuja ja tuntemattomia. Itse risteily toimii hyvänä paikkana tutustua uusiin ihmisiin ja jutella vanhojen tuttujen kanssa. Välillä unohdin jatkaa matkaa seminaareihin, kun jumituin käytävällä juttelemaan. ”Minglailun” näkökulmasta aika loppui kesken.

3. Kiinnostavaa sisältöä. Vaikka suurin osa oli tullut paikalle varmasti tutustumaan toisiinsa, koin itse, että myös sisältö oli antoisaa. Ainakin itse sain paljon eväitä ja argumentteja koskien rahapelimonopolia ja järjestöjen rahoitusta, viestintää, johtamista, esiintymistä sekä sosiaali- ja terveyspolitiikkaa.

4. Sisällön ahnehtiminen. Kun tarjolla oli niin paljon kiinnostavaa sisältöä, teki mieli osallistua kaikkeen. Tämä tarkoitti esimerkiksi sitä, että juoksin ensimmäisen päivän iltana yhden puolen tunnin aikana läpi kolme eri tilaisuutta. Siinä voi miettiä, tarttuuko matkalta tuolla vauhdilla mitään mukaan. Kyllä kuitenkin tarttui. Oli kiva, kun oli ohjelmaa, mistä ahmia.

5. Tilojen käyttö. Laivan tilat toimivat yllättävän hyvin seminaari- ja tapahtumakäytössä. Välillä oli kuitenkin selvästi vaikea ennustaa ihmisten liikkeitä. Osa tilaisuuksista oli lähes tyhjillään ja toisissa pursuili väkeä yli laidan. Jos joku keksii, miten ennakoida ihmisten liikkeitä tai rakentaa tiloista joustavampia, yleisö varmasti kiittää.

6. Risteily saastuttaa. Tämä on tylsä sanoa, mutta mielestäni se on pakko sanoa ääneen. Tuntui erityisen irvokkaalta lähteä juuri IPCC:n ilmastoraportin julkaisun jälkeen saastuttavalle risteilylle. Voisiko tulevina vuosina laiva pysyä satamassa tai toteuttaa tapahtuman vaikka jossain hotellissa? Hotellissakin ulko-ovet voidaan lukita niin, että kukaan ei pääse karkaamaan muualle. Näin saataisiin ehkä myös enemmän järjestöjen ulkopuolisia puhujia paikalle.

7. Käytännön järjestelyt toimivat erinomaisesti. Iso kiitos järjestäjille. Käytännön järjestelyt toimivat hyvin, ohjelmakattaus oli laaja ja sisältö laadukasta. Iso kiitos SOSTEn porukoille. Ei voi kuin ihmetellä miten pienellä porukalla tehdään näin isoa tapahtumaa.

8. Kansalaisyhteiskunnan tila. Osallistuin itse paneelikeskusteluun yhdessä SOSTEn pääsihteeri Vertti Kiukaan ja Allianssin pääsihteeri Anna Munsterhjelmin kanssa kansalaisyhteiskunnan tilasta. Keskustelun järjesti Kepa ja kannen 12 pieni auditorio oli aivan täynnä. Vaikka Suomessa kansalaisyhteiskunnan tila onkin globaalissa tarkastelussa hyvällä mallilla, suurimmassa osassa maailman maita tilanne ei ole hyvä. Tämä on samalla muistutus, että jonain päivänä kansalaisyhteiskunnan ja vapaaehtoistoiminnan tila voi kaventua meilläkin hyvinkin nopeasti, jos emme ole jatkuvasti puolustamassa järjestötoiminnan ja kansalaisyhteiskunnan autonomiaa. M/S SOSTE -risteilyn perusteella suomalainen järjestökenttä ja vapaaehtoistoiminta voivat kuitenkin hyvin.

9. Omalle työlistalle tarttui paljon asioita. Omalle työlistalle ja edistettäväksi jäi mm. seuraavia asioita. Suomeen tarvitaan rahapelipoliittinen ohjelma. Tee työn imu -testi toimistolla. Muista ympyröidä itsesi inspiroivilla ihmisillä ja jaa toimistolla innostavia tarinoita työhön liittyen. Kerro puheenvuorosi aluksi sidonnaisuudet. Osallistu somessa muiden keskusteluihin omalta sektorilta niin, että oman viestin tuuttaamisen ja muiden keskusteluihin osallistumisen suhde on vähintään 50/50. Mene siis sinne, missä ihmiset jo ovat. Ei piilouduta organisaation taakse. Johdon lisäksi myös työntekijöiden olisi hyvä osallistua keskusteluihin omilla kasvoillaan. Ala tekemään hengitysharjoituksia iltaisin sekä paljon paljon muuta.

Kiitos SOSTElle antoisasta risteilykokemuksesta!

Leo Stranius

Kansalaisareenan toiminnanjohtaja