Hyppää sisältöön

Alakulttuurin elävöittämistä vapaaehtoisvoimin Tampereella

Tätä kirjoittaessani opiskelin kolmatta vuotta kulttuurituottajana Humanistisessa ammattikorkeakoulussa. Kelataanpa hieman taaksepäin siihen, kuinka löysin itseni opiskelemassa vapaaehtoisjohtamisen opintoja Humakin avoimessa ammattikorkeakoulussa.

Olen harrastanut laajasti alakulttuurimusiikkia nuoresta asti. En niinkään soittamalla mitään soitinta, vaan keskittymällä kuuntelemiseen. Vuonna 2009 tuli mahdollisuus liittyä tamperelaiseen yhdistykseen nimeltään Mavericks. Yhdistys on voittoa tavoittelematon ja se on vuodesta 1997 järjestänyt tapahtumia Tampereella. Heti alusta asti minulle oli selvää, että haluan kehittää ja tuoda jotain uutta tapahtumaan. Näin ollen pikkuhiljaa pyysin vaativampia tehtäviä sekä vastuuta tapahtumien järjestelyssä. Seuraavien vuosien saatossa tie vei lipunmyyjästä avustamaan tapahtuman järjestelytoimikuntaa ja yhdistyksen sihteeriksi. Vuonna 2013 siirryin tapahtuman toiseksi tuottajaksi, ja vuodesta 2014 lähtien olen ollut tapahtuman tuottaja sekä toiminut yhdistyksen puheenjohtajana.

Keväällä 2014 totesin myös että kulttuuriala vie mukanaan toden teolla, joten kouluttautuminen olisi ajankohtaista ja hain yhteishaussa kulttuurituottajan AMK-koulutukseen. Sinä kyseisenä keväänä haku ei tuottanut tulosta, mutta aloitin sinä syksynä avoimen AMK:n opinnot kulttuurialalta ja keväällä 2015 pääsin kouluun sisään.

Olen töissä Tampere-talon ohjelmatoimistolla tuottajana ja valmistuin keväällä. Tämän blogin tarkoitus on ehkäpä saada muutkin miettimään, että vapaaehtoistyöstä voi tulla myös työpaikka. Mikä onkaan parempi työn kannalta kuin se, että harrastuksesi muuttuu työuraksi. Pääset tekemään sitä, mistä todella pidät ja joka on sinulle tärkeää.

Teksti: Jiri Ahonen

Kirjoittaja opiskeli lukuvuonna 2017−2018 Humanistisen ammattikorkeakoulun avoimessa ammattikorkeakoulussa vapaaehtoistoiminnan johtamista.

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan