Eduskunnan vapaaehtoistoiminnan tukiryhmän jäsenen sana

Lähes joka toinen meistä on vapaaehtoinen. Järjestöt pyörittävät harrastuksia, kohtaamispaikkoja, jopa uimarantoja ja retkireittejä. Järjestöt ovat läsnä meidän jokaisen elämässä. Ne liikuttavat niin kehoamme kuin mieltämmekin. Vapaaehtoistoiminta tekee tutkitusti hyvää sekä yhteiskunnalle että tekijälleen, ja siksi sitä kannattaa tukea ja edistää julkisin varoin.

Tällä hetkellä vapaaehtoistoimintaan liittyvä lainsäädäntö ja käytännöt eivät vastaa ruohonjuuritason järjestötoimijoiden tarpeisiin. Rahoituksen haku ja raportointi ovat monen yhdistyksen kokemuksen mukaan hankalaa. Vapaaehtoisille maksetut kulukorvaukset ja kiitokset lisäävät byrokratiaa sekä yhdistykselle että välillä myös vapaaehtoiselle itselleen. Arvonlisäverovelvollisuuden käytännöt tuntuvat muodostavan viidakon, jossa polun löytäminen on vaikeaa.

Avustushaun käytännöissä ja muussa sääntelyssä on paljon keventämisen ja selkeyttämisen varaa. Seuraavan hallituksen on ryhdyttävä työhön yhdessä järjestöjen kanssa. Rahoitusta pitää saada myös tarpeelliseksi todettuun perustoimintaan ilman, että se pitää muotoilla kehittämishankkeen kaapuun. Järjestöjen rahoituksen jatkuminen tulee varmistaa, vaikka veikkausvoittovarat tulevaisuudessa pienenisivät.

Järjestöjen eteen voidaan tehdä paljon myös kunnissa ja maakunnissa. Edulliset tilat, taloudellinen tuki ja vapaaehtoisten koulutus ovat hyviä keinoja. Esimerkki toimivasta yhteistyöstä järjestöjen ja kuntien välillä on Pohjois-Karjalassa toimiva järjestöasiain neuvottelukunta JANE, josta saadut kokemukset ovat erinomaisia. Mahdollisissa uusissa maakunnissakin on varmistettava, että järjestöt otetaan mukaan niidenkin toimintaan.

Vapaaehtoistoiminta vahvistaa osallisuutta ja luottamusta yhteiskuntaan. Jokaisella ihmisellä pitäisi olla mahdollisuus tulla siihen mukaan. Jos työttömyysturvan aktiivimallia ei saada lakkautettua, vapaaehtoistoiminta pitää hyväksyä sen aktiivisuuden kriteeriksi.

Järjestöillä on myös paljon osaamista ja tärkeä rooli päätösten toimeenpanosta. Tätä ei aina osata hyödyntää päätöksiä tehdessä. Järjestöjen ottaminen mukaan päätöksentekoon nykyistä paremmin parantaisi sekä päätösten laatua että ihmisten hyvinvointia. Myös valtakunnallisten järjestöjen omassa päätöksenteossa on huolehdittava, että myös alueiden ääni kuuluu.

Edustuksellisen demokratian haasteet, kansalaistoiminnan uudet muodot sekä uudenlaiset kanavat osallistumis- ja vaikuttamiskeinoille antavat syyn demokratiapoliittisen selonteon päivittämiselle 2020-luvulle. Blogissani ehdotan kuuden kohdan listaa siitä, miten kansalaisjärjestöjen toimintaedellytysten parantaminen on nostettava seuraavan hallituksen tavoitteeksi.

Teksti: Krista Mikkonen, kansanedustaja ja Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja sekä Eduskunnan vapaaehtoistoiminnan tukiryhmän jäsen.