Hyppää sisältöön

LUV ry tuo esiin kätketyt voimavarat

Luovaa uutta voimaa ry, Kreativ ny kraft rf, on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton yhdistys. Toiminnan tarkoituksena on parantaa vaikeissa oloissa tai elämäntilanteessa olevien ihmisten elämänlaatua. Yhdistys perustettiin vuoden 2015 lopulla ja alussa se keskittyi muistisairaiden kanssa tehtävään taideterapeuttiseen työhön.

Raja-aitojen kaatamista ja ihmisten kohtaamista

Ajan myötä yhdistyksen toimintaan on liittynyt useita eri-ikäisiä ihmisiä. Nuorin on tällä hetkellä 2-vuotias. Yhdistyksen toiminnassa mukana olleista iäkkäin on ollut Marjatta Tonemar, joka nukkui pois viime keväänä 89-vuotiaana.

LUV:in voimavarana on taito herkistyä ja kuunnella. Kun erilaiset ihmiset kohtaavat ja alkavat ideoida yhdessä, niin uusia ajatuksia ja toimintatapoja syntyy helposti.

Toiminta yhdistyksessä on projektilähtöistä, joka tarkoittaa sitä, että projektit suunnitellaan ja niiden rahoitus haetaan etukäteen. Joitakin hankkeita voi toteuttaa hyvin pienellä budjetilla. Tällainen oli muun muassa mediaprojekti Brahenpuiston koulussa. Siinä tutustuttiin lehtityöhön käytännön tekemisen kautta ja tuloksena oli koulun oma lehti. Hankkeen vetäjinä oli kaksi ammattitaitoista journalistia.

Yhteistyötä 360 astetta

Toiminnassa mukana olevista ihmisistä useat ovat osallistuneet laitoshoidossa olevien muistisairauksista kärsivien ihmisten kohtaamiseen musiikin, tarinankerronnan ja draaman avulla. Yhteistyökumppaneitamme ovat muun muassa Helsingin Alzheimer -yhdistys, hoivakoti Wilhelmiina ja Folkhälsan. Yhdistyksen virallisina kielinä ovat suomi ja ruotsi. Toiminnassa on mukana ihmisiä, jotka osaavat englantia, italiaa, espanjaa, ranskaa, venäjää ja arabiaa.

Tule sellaisena kuin olet

LUV ry:n järjestämät tapahtumat ovat yleensä kaikille avoimia. Viime toukokuussa järjestetyssä Den väg vi vandrar – minnets nya vägar och metoder -tapahtumassa luotiin katsaus muistisairauksiin ja pohdittiin tulevaisuuden näkymiä taidelähtöisten menetelmien kohdalla. Mukana oli muun muassa muistityön erityisasiantuntijoita, taiteilijoita, valokuvaajia, toimittajia, lähihoitajia, muusikoita ja lääkäreitä sekä kokemusasiantuntija.

Yhteiskunnallisia projekteja

Minns du – våra visor -laulukirja on hyvä esimerkki yhteiskunnallisesta, monisukupolvisesta ja raja-aitoja kaatavasta projektista. Hankkeeseen on osallistunut kahden oppilaitoksen oppilaita, hoivakotien asukkaita, asukkaiden läheisiä ja niiden henkilökuntaa. Mukana on myös paikallisia muusikoita. LUV:in puolelta projektia hoitavat Sari Laine ja Risto Ruuth. Projekti poiki avoimen bändin nimeltä Muistiosasto, jonka keikoille pääsevät mukaan kaikki halukkaat. Muistiosastossa on kolme vakituista jäsentä, joilla kaikilla on usean vuoden kokemus taidetyöskentelystä muistisairaiden parissa. Laulukirjan julkaisemisen myötä LUV ry aloitti kustannustoiminnan nimellä Engel House Publishing.

Organisaatio suojaa yhdistyksen toiminnan

Yhdistyksen varsinaisen toiminnan takaamiseksi on perustettu ohjausryhmiä esimerkiksi median, markkinoinnin ja taloushallinnon alueilla. Ryhmät kokoontuvat tarpeen vaatiessa ja niissä olevat ihmiset ovat alan ammattilaisia ja opiskelijoita. Tukiryhmä kokoontuu pari kertaa vuodessa. Siinä käydään läpi toiminnan laajempaa kokonaisuutta ja tulevaisuuden linjoja.

Mielen Lähteellä

Yhdistys on toiminut vuoden entisessä Lapinlahden mielisairaalan rakennuksessa ja LUV ry tekee yhteistyötä Lapinlahden Lähteen ja muiden vuokralaisten kanssa. Toimisto siirtyy loka-marraskuun vaihteessa Helsingin Pikku Huopalahteen. Yhdistys avaa samaan aikaan toimiston myös Ahvenanmaalla.

Uuden ihmisen ajatuksia

Mikael Sol on ollut mukana LUV:in toiminnassa muutaman kuukauden. Hän törmäsi viime keväänä Lapinlahden Lähteen käytävällä yhdistyksen työntekijään ja heidän välille syntyi spontaani keskustelu.

“Huomasimme, että meillä on samoja intressejä. Olen ollut mukana perustamassa Muistiosasto-bändiä sekä kääntänyt muutamia tekstejä ruotsiksi”, Mikael kertoo.

Yhdistyksen parhaita puolia on Mikaelin mielestä se, että toiminta ei sulje pois mitään erityisryhmiä. Hienoa on se, että eri ihmis- ja ikäryhmät pyritään tuomaan tietoisesti yhteen.

“On ollut innostavaa huomata, miten muistisairauksista kärsivistä vanhuksista on tehty aktiivisia toimijoita esimerkiksi laulukirjan luomisessa.”

Mikael itse antaa yhdistyksen käyttöön oman musiikillisen taitonsa ja sen kokemuksen, jonka hän on saanut työskennellessään vanhusten kanssa.

“Kun taide- ja mielenterveysteemoja yhdistetään, syntyy voimakas kombinaatio, joka parhaimmillaan mahdollistaa tabujen ja ehdollistumisien murtumisen. Se voi saada aikaan myös syvän tason parantumista ja havahtumista.”

Mikael näkee LUV ry:n arvokkaana yhteiskunnallisena toimijana sen takia, että se luo uudenlaista toimintakulttuuria.

“Raja-aitoja pyritään kaatamaan tietoisesti ja ihmisten luokittelua vältetään. Mukana olevat ihmiset vaikuttavat määrätietoisilta ja heissä on pioneerihenkeä. Lisää tällaista!”

Teksti: Sari Laine

Lisätietoja:

Sari Laine, puh. 050 911 3217, luv.kreatiivnykraft(at)gmail.com

http://luvkreativnykraft.wixsite.com/yhdistys

https://www.facebook.com/luvkreativnykraft/

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan