Hyppää sisältöön

Mitä tilastot kertovat nuorten vapaaehtoistyöstä?

Nuoret tekevät entistä enemmän vapaaehtoistyötä: 32 prosenttia 15–24-vuotiaista on tehnyt vapaaehtoistyötä edellisen neljän viikon aikana. Silti vapaaehtoistoimintaan osallistuvien osuus on pienempi kuin muissa ikäryhmissä. Nämä ja monta muuta mielenkiintoista seikkaa ilmenee Kansalaisareenan, Opintokeskus Siviksen ja Kirkkohallituksen vuonna 2018 Taloustutkimuksella teettämästä tutkimuksesta.

Kävimme Jeesaan-hankkeessa läpi tutkimuksen tuloksia ja pengoimme tietoa erityisesti nuorten tekemästä vapaaehtoistyöstä: minkälaista vapaaehtoistyötä nuoret tekevät, mitä he ovat oppineet vapaaehtoistyöstä ja mitä ovat suurimmat osallistumisen esteet?

Pop up -toiminta on pop

Jo jonkin aikaa on puhuttu siitä, että keikkaluonteinen pop up -vapaaehtoistyö on entistä suositumpaa ja pitkäkestoisen vapaaehtoistoiminnan suosio laskee. Tutkimuksen mukaan erityisesti nuoret ovat kiinnostuneita satunnaisesta vapaaehtoistyöstä. Auttaa siis halutaan, mutta silloin kun se itselle sopii tai kiinnostava tehtävä tulee vastaan. Pop up -tyyppiset tehtävät mahdollistavat myös erilaiset kokeilut ja itselle sopivan paikan löytämisen. Toisaalta nuoristakin moni tekee edelleen säännöllistä ja pitkäkestoista vapaaehtoistyötä. Monentyyppisille tehtäville näyttää siis olevan kysyntää.

Vaikka nuoret ovat aktiivisia netin ja somen käyttäjiä, vapaaehtoistoiminnassa kasvotusten tehtävä toiminta pitää edelleen pintansa. Nuoret kyllä tekevät eri ikäryhmistä eniten vapaaehtoistyötä netin kautta, mutta silti yli 60 % tekee pääasiassa kasvotusten tehtävää vapaaehtoistyötä ja vain noin 5 % netissä. Toki on myös huomattava, että yli 30 % nuorista sanoo tekevänsä molempia yhtä paljon.

Vapaaehtoistyö kiinnostaa opiskelijoita – vai kiinnostaako?

Vaikka nuoria on vähemmän mukana vapaaehtoistoiminnassa, kiinnostusta siihen kuitenkin riittää. Nuoret ovat esimerkiksi eri ikäryhmistä innokkaimpia lähtemään mukaan, jos heitä pyydetään vapaaehtoisiksi. Lisäksi nuorista opiskelijoista 76 % kertoo olevansa kiinnostunut vapaaehtoistoiminnasta osana opintojaan. Vapaaehtoistyö on hyvä keino hankkia sellaista osaamista, jota koulussa ei voi saada, ja nuoret näkevät tämän mahdollisuuden.

Sukupuolten välillä on kuitenkin jonkin verran eroa siinä, miten kiinnostuneita vapaaehtoistoiminnasta ollaan. Kun naisista 86 % sanoo olevansa kiinnostunut vapaaehtoistyöstä osana opintoja, vastaava luku miehillä on vain 58 %. Kun lukua vertaa vuoden 2015 tutkimukseen huomataan, että tämä ero on jopa kasvanut. Mikä tätä ilmiötä selittää? Aihetta olisi mielenkiintoista tutkia laajemminkin.

Vapaaehtoistoiminnassa oppii tärkeitä taitoja

Vapaaehtoistoiminnassa kertyy monenlaisia taitoja. Suurin osa tutkimukseen osallistuneista nuorista sanoo, että heidän vuorovaikutustaitonsa ovat kehittyneet vapaaehtoistoiminnassa. Lisäksi liki puolet on oppinut ohjaamista ja kouluttamista, esiintymistaitoja tai ongelmanratkaisutaitoja. Näiden lisäksi osaamista on kertynyt lukuisista muista asioista.

Joskus omaa osaamista voi kuitenkin olla hankala tunnistaa. Vapaaehtoistoiminnan koordinaattoreilla, opettajilla ja muilla nuorten kanssa työskentelevillä onkin tärkeä rooli siinä, että he auttavat nuoria sanoittamaan omaa osaamistaan. Esimerkiksi työnhaussa nuorelle on paljon hyötyä, jos hän pystyy kertomaan esimerkkien avulla vapaaehtoistoiminnastaan ja siinä hankitusta osaamisesta. Myös oppilaitoksissa aletaan entistä enemmän tunnustaa vapaaehtoistoiminnassa hankittua osaamista osaksi opintoja.

Mukaan pyytämisen voima

Entä sitten ne nuoret, jotka eivät vielä ole mukana vapaaehtoistoiminnassa? Miksi vapaaehtoistoimintaan ei osallistuttu? Nuorten vastaukset tähän kysymykseen paljastavat mielenkiintoista tietoa. Kaikenikäisten vastauksia tarkasteltaessa tärkeimmäksi syyksi sanottiin se, että ei ole aikaa (53 %). Seuraavaksi tärkeimpinä syinä pidettiin sitä, ettei ole koskaan pyydetty mukaan (15 %) ja sitä, ettei vapaaehtoistoiminta kiinnosta (9 %).

Ajanpuute oli nuorillakin merkittävin syy (45 %) olla osallistumatta. Samoin toiseksi tärkein syy oli sama: se, että ei ole koskaan pyydetty mukaan. Tämän vastauksen valitsi kuitenkin huomattavasti suurempi joukko – 27 % vastaajista. Lisäksi erona muihin vastaajiin oli kolmanneksi tärkein syy. Nuorista 18 % piti tärkeimpänä syynä sitä, etteivät he tiedä, miten pääsisivät mukaan toimintaan.

Tämä tulos nostaa esiin tarvetta viestiä nuorille enemmän vapaaehtoistoiminnan lukuisista mahdollisuuksista, jotta nuoret löytäisivät kiinnostavaa vapaaehtoistoimintaa. Lisäksi jokainen meistä vapaaehtoistoiminnan parissa työskentelevistä voi omalta osaltaan kannustaa nuoria: pyydetään heidät yhdessä mukaan ja tehdään osallistumiskynnys mahdollisimman matalaksi. Jokaiselle löytyy paikka vapaaehtoistoiminnasta ikään katsomatta. Hyvät asiat tehdään yhdessä!

Löydät Jeesaan-hankkeen kokoaman esityksen nuorten vapaaehtoistoimintaan liittyvistä tilastoista täältä. Lisäksi löydät koko tutkimuksen materiaalin täältä.

Teksti: Aino Kostiainen

Kirjoittaja on Jeesaan-hankkeen projektisuunnittelija. Kansalaisareenan Jeesaan – Nuori vapaaehtoistoiminnassa -hankkeen (2017–2019) tavoitteena on innostaa nuoria mukaan vapaaehtoistoimintaan ja tuoda vapaaehtoistoiminta osaksi toisen asteen opetusta.

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan