Hyppää sisältöön

Oletko vapaaehtoinen vai aktivisti?

”Vapaaehtoisuus on timanttista toimintaa” -blogisarjassa julkaistaan Humanistisen ammattikorkeakoulun avoimessa ammattikorkeakoulussa vapaaehtoistoiminnan johtamista opiskelevien tekstejä vapaaehtoisuudesta.

Tulevaisuuden vapaaehtoisella on aktivistin sielu. 

Vapaaehtoinen ja aktivisti – mitä eroa niillä on? Vapaaehtoinen harjoittaa YK:n mukaan monenlaista toimintaa, jota tehdään vapaasta tahdosta yleisen hyvän edistämiseksi. Päämotiivina ei ole rahan ansaitseminen. Aktivisti sen sijaan tähtää monissa määritelmissä sosiaaliseen ja poliittiseen muutokseen, joskus suoran toiminnan keinoin.

Aktivisti operoi yleensä koko yhteiskunnan tasolla. Myös vapaaehtoinen voi pyrkiä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, mutta hän voi myös tukea vain yhtä ihmistä. Joskus aktivismi nähdäänkin monipuolisen vapaaehtoisuuden yhtenä alalajina.

Vapaaehtoistyötä pidetään usein sangen altruistisena, ja YK:kin kuvaa sen päämääriä silkkihansikkain. Sen motiivit ovat kuitenkin moninaiset, eikä vapaaehtoistyö ole vapaa itsekkäistä pyrkimyksistä tai epäonnistuneista tuloksista. Vapaaehtoisuus kaipaa tarkkaa suunnittelua ja vapaaehtoisten perehdyttämistä, jotta mokilta vältyttäisiin. Kukaan ei myöskään ole yhtä mieltä hyvistä päämääristä. Äärijärjestön kahvinkeittäjä voi pitää itseään epäitsekkäänä, mutta virkavalta olla eri mieltä.

Aktivismin julkisuuskuva on rosoisempi. Sen toimintarepertuaariin kuuluu yleisesti hyväksyttyjä keinoja, mutta osa aktivisteista taiteilee lain ja laittomuuden rajalla. Ympäristöaktivisti voi kerätä nimiä vetoomukseen vahvemman ilmastopolitiikan puolesta. Hän voi myös joutua pidätetyksi vietyään banderollin luvatta hiilivoimalan torniin. Luemme jatkuvasti ihmisoikeusaktivistien vainosta monissa maissa. Joskus pidätetyt aktivistit saavat yleisön sympatiat puolelleen, joskus eivät. Kukin voi itse päättää, hyväksyykö aktivistin tavoitteet tai keinot.

Järjestöt puhuvat usein vapaaehtoisistaan, joskus myös aktivisteista. Mutta harvemmin aktivisteistaan. Aktivisti lieneekin vapaaehtoista itsenäisempi toimija. Voisi ajatella, että vapaaehtoinen sitoutuu yhdistykseen ja aktivisti asiaan.

Maailmaa uhkaavat vakavat ongelmat ilmastonmuutoksesta sosiaaliseen eriarvoisuuteen. Niiden ratkaisuun tarvitaan valtavaa yhteiskunnallista muutosta, joka saavutetaan vain yhteisvoimin. Kampanjointiin kaivataan vapaaehtoisia, joilla on aktivistin sielu. He sitoutuvat tärkeään asiaan ja toimivat sen hyväksi järjestöissä, kaduilla, työpaikoilla ja somessa. Parempi tulevaisuus saavutetaan aktivistin intohimolla ja vapaaehtoisen peräänantamattomuudella.

Teksti julkaistaan pyynnöstä nimettömänä

Kirjoittaja opiskeli lukuvuonna 2018–19 Vapaaehtoistoiminnan johtamista Humanistisen ammattikorkeakoulun avoimessa ammattikorkeakoulussa.

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan