Ensin oli runo, ja runo oli Riikka-Lea Putkurin (48) sisällä. Runosta syntyi pensseliä liikuttavan käden kautta värejä ja muotoja. Maalausten luominen oli samalla mielen matka, josta tehty matkakertomus on nyt esillä Kahvila Runda Munkenin seinillä Loviisassa. Näyttely on taulu taululta etenevä elämänmuutoskertomus.
Tapasin Putkurin ensimmäisen kerran noin neljä vuotta sitten, jolloin hän oli elämänmuutoksensa kynnyksellä. Nyt keskustelemme hänen pari päivää sitten avautuneessa taidenäyttelyssään. Kuluneena aikana Putkuri on tehnyt pitkän matkan kehittyäkseen ihmiseksi, jollainen hänen piti jo alun perin olla. Eristettynä eletty lapsuus, sekä jo hyvin nuorena alkanut ja pitkään jatkunut päihteinen elämä olivat sulkeneet elämästä pois paljon.
– Aloin nuorena juomaan ja käytin 33 vuotta rankasti päihteitä. Sen lisäksi minulla oli äärimmäisen traumaattinen lapsuus. Vasta nyt raitistumisen jälkeen olen saanut käsitellä asioita, mitä silloin tapahtui. Kaikkien näiden summa oli se, jota ei olisi pitänyt olla olemassa. Olen ollut äärimmäisen rikkinäinen ihminen.
Putkuri halusi astua eteenpäin, jättää kaiken taakseen, uskaltaa eheytyä ja tarttua mahdollisuuksiin. Hän ei halunnut jäädä elämään koko ajan vain päihdekuntoutujana, koska elämä antaa paljon enemmän. Alkoi kokonaisvaltainen työskentely asioiden parantamiseksi.
Tärkeänä työkaluna muutosmatkalla on ollut kirjoittaminen. Putkuri kertoo kirjoittavansa lähes joka päivä. Ja neljässä vuodessa on täyttynyt parikymmentä paksua vihkoa. Lisäksi hän alkoi pitää omaa blogia, ja myös elämästä kertova kirja on tekeillä. Kuluvana vuonna hän on kirjoittanut myös tähän VerkkoAreena-julkaisuun.
Runot siirtyivät väreiksi ja muodoiksi
Putkuri kertoo, että hänellä ei ole taustallaan lainkaan taidemaalaamisen opintoja. Työt syntyivät sisäisten tunnelukkojen purkautuessa auki. Työskentelytapa oli omaperäinen: runosta maalattiin taulu.
– Kävelin kauppaan ja ostin värit. Minulla ei ollut mitään ideaa tehdä mitään näyttelyä varten, vaan nämä taulut liittyvät kasvuprosessiin ja eheytymiseen. Rupesin vaan maalaamaan itsestäni ulos kuvia.
Näyttelyssä taulun vieressä on runo, joka on siirtynyt tauluun.
Näyttelyn avajaisista löytyivät juuret
Riikka-Lea Putkuri kertoo, että tämän näyttelyn myötä hän on eheytynyt ja tullut näkyväksi. Avajaisiin oli tullut pitkään etäisenä ja tuntemattomana eläneitä sukulaisia.
– Löysin juureni tämän kesän aikana. Avajaispäivänä minulle oli kauhean tärkeätä, että sukuni oli siellä – erityisesti poikani.
– Avajaisten tunnelma oli avoin, välittävä, syvän rakkaudellinen ja liikuttunut. 34 ihmistä sai aikaan huiman tunnelatauksen ja antoi tuolle päivälle syvyyden. He toivat minulle suuren rakkauden ja välittämisen lahjan. He tekivät avajaisista ikimuistoisen ja arvokkaan. Kiitos tuhannesti heille siitä.
Kaikkein koskettavin tilanne äidille oli pojalta, nuorelta mieheltä, saatu viesti.
– Sain suurimman lahjan. Pojalta tuli viesti: ”Kerron salaisuuden, kaikki kompastuu, mutta sit elämä jatkuu. Mulla on vastuu pysyy mutsin rinnalla, auttaa pitämään sut pinnalla. Nyt mun piti ottaa se askel, tanssii varjoja vasten. Vaik sun tuntuu vaikeelt käsittää, tääl on ihmisiä jotka susta välittää. Olet äiti tärkeä. Olen ylpeä sinusta.”
Putkuri sanoo, että tuon viestin jälkeen näyttely kutistui pieneksi, ja vain pojan sanoilla oli merkitystä.
Riikka-Lea Putkuri korostaa myös, että olemalla avoin hän haluaa auttaa muita samanlaisissa tilanteissa eläviä. Muutos on mahdollinen. Toivoa on.
Näyttely jatkuu syyskuun loppuun 30.9.2017 asti Kahvila Runda Munkenissa Loviisassa.
Juttuja VerkkoAreenassa: Kuinka menee Elli Aaltonen? Kurjan kirjan päivä
Teksti ja video: Vesa Vattulainen