Kansalaisareenan perustajajäsen ja ensimmäinen palkattu työntekijä Pirkko Hakkarainen kertoo järjestön värikkäistä perustamisajoista.

Kova kilpailu

Pirkko Hakkarainen työskenteli 1980 – 90 lukujen vaihteessa Sosiaaliturvan keskusliitossa. Hän osallistui muun työn ohessa erilaisten oppaiden tekoon. Ensimmäistä kaikkien järjestöjen yhteistä Vapaaehtoistoiminnan opasta olivat tekemässä vuonna 1981 Pirkon lisäksi Merja Salanko-Vuorela, Pirjo Nuotio-Korhonen ja Virva Puisto. Järjestöt olivat suostuneet antamaan omia aineistojaan oppaaseen yhteiseksi hyväksi.

Tuolloin oli järjestöjen välinen kilpailu tavattoman suurta, kilpailtiin myös vapaaehtoisista. Mutta Pirkon mieltä jäi erityisesti vaivaamaan yleisesti tuolloin käytetty hokema: vapaaehtoistoiminta on sosiaali- ja terveyspalveluja tukevaa toimintaa. Tämähän oli tavattoman kapea-alainen näkemys vapaaehtoistoiminnasta.

Pirkko Hakkarainen

Kansalaisareenan kevätkokouksessa 11.4.13 kuultiin Pirkko Hakkaraisen (kuvassa neljäs vasemmalta) katsaus Kansalaisareenan ensimmäiseen vuosikymmeneen. Kuvassa on nykyisen hallituksen jäseniä ja toimiston henkilökuntaa. Vasemmalta Saara Jäämies, Tapio Myllymaa, Anitta Raitanen, Pirkko Hakkarainen, Eveliina Nygren, Ilkka Repo (vpj), Helena Palojärvi, Raili Muroke, Tero Ipatti, Markku Vaittinen (pj) ja Liisa Reinman.

”Tuntui, että teenkö väärin, jos tästä hommasta ei saa puhua toisin. Mieleen tuli ajatus, että jos minä kymmenen vuotta eteenpäin teen koko ajan väärin”, muistelee Pirkko Hakkarainen.

Samoihin aikoihin pienimuotoinen ruohonjuuritason vapaaehtoistoiminta alkoi nostaa päätään. Sille ei ollut resursseja. Paikallisen vapaaehtoistoiminnan tukemisen tarve oli olemassa.

Sosiaaliturvan keskusliitossa toimi vapaaehtoistoiminnan ryhmä, jossa oli edustajia monista eri järjestöistä.  ”Tein tuon ryhmän suunnittelupalaveriin suunnitelman paikallisen vapaaehtoistoiminnan seminaariksi. Siitä syttyi tulipalo. Ei tämmöistä saa tulla”, kertoo Hakkarainen.

Niihin aikoihin kolmannen sektorin keskustelu oli rantautumassa Suomeen. Vuonna 1990 Pirkko esitteli Kolmas sektori -kirjan käsikirjoitusta ja tarjosi sitä Sosiaaliturvan keskusliitolle julkaistavaksi. ”Olin hyvin ylpeä”, muistelee Pirkko. Mutta hän tyrmistyi vastaanotosta: ”Kolmas sektori,no. Kyllä olette heikkotasoisia ja huonoja. Ei ole teorioista tietoakaan.”

Kirjan vastaava toimittaja Aila-Leena Matthies taipui, ja kirjan nimeksi tuli Valtion varjossa. Kirja ilmestyi vuoden 1991 puolella. Kolmannen sektorin käsite ei siis tuolloin ollut vielä tuttu. Tosin hyvin pian, varmasti jo Kansalaisareenaa perustettaessa, se jo tunnettiin.

Kuumat paikat

Kansalaisareena perustettiin tammikuun 29. päivänä vuonna 1993. Siihen aikaan lama paheni ja työttömyys nousi. Pian oli 500 000 työtöntä.

”Olin ollut yhteistyössä Sini Lehtisen kanssa. Hän oli Vantaalla vapaaehtoistoiminnan tehtävissä mukana”, kertoo Pirkko. Tuolloin Kanadassa olleen Marianne Nylund kanssa olimme myös olleet yhteyksissä vapaaehtoiseen ja oma-aloitteeseen toimintaan liittyen.

Pirkko Hakkarainen teki Sini Lehtisen kanssa Helsingin Sanomien Vieraskynä palstalle jutun 3.2.1993. Siinä kerrottiin, että vapaaehtoistoiminnan yhteistyö on uudistettava. Tarvitaan vapaaehtoistoiminnan palvelupiste, valtakunnallinen vapaaehtoistoiminnan keskus.

Esimerkkinä esittelyssä oli valtion rahoittamat Tanskan keskukset. Tanskassa oli kirjallisesti sitouduttu siihen, että valtio rahoittaa, mutta ei puutu millään tavalla toimintaan. Vapaaehtoistoimintaa tuettiin sen omista lähtökohdista käsin.

”Kun juttu julkaistiin, minulle tuli taas kuumat paikat. Isot järjestöt vastustivat vapaaehtoistoiminnan keskusta”, Pirkko Hakkarainen kertoo. ”Istuimme useita kertoja järjestöjohtajien kanssa neuvottelemassa Sörnäisissä Kurvin kahviloissa.

Ari Suutarila Kirkkohallituksesta, kirkon diakoniatyön keskuksesta halusi haastatella ja tehdä jutun Sosiaaliturva-lehteen. ”Lounastaessamme kerroin oma-aputoiminnasta. Ari innostui ja teki jutun lounaskeskustelun pohjalta. Juttu herätti ihastusta, mutta taas tuli myös oikein kunnon haukut.” Syynä oli pelko: jos Kansalaisareenalle annetaan RAY:n avustusta, se on joltakin muulta järjestöltä pois. Mutta oma-aputoiminnan kehittämisessä raha ei ole keskeinen ongelma. ”Siinä olisi ollut Kansalaisareenalla mittaamattomat mahdollisuudet, jos olisi osattu niitä käyttää”, arvioi Pirkko 90-luvun toimintaa.

Rahoitusta tulee

Pirkko Hakkarainen lähti Sosiaaliturvan keskusliitosta vuoden 1993 lopussa. Samaan aikaan Kansalaisareena sai Stakesilta rahoitusta Aloitteellisuus- ja osallistuminen -projektiin.  Myös työhuonetila järjestyi, saatiin käyttää tietokonetta ja oli monistusmahdollisuus.

RAY:n avustushakemuksia tehtiin heti vuonna 1993. ”Yllätys, yllätys, saatiin rahaa vuodelle 1994 vapaaehtoistoiminnan valtakunnalliseen kehittämisselvitykseen. Ja kun työttömyys ”räjähti”, niin saatiin Omaehtoinen työllistäminen -projektiin rahaa. Pystyimme ostamaan tietokoneet ”.

Tuossa vaiheessa Kansalaisareena muutti Asukasliiton alivuokralaiseksi Käenkujalle. Aloitteellisuus ja osallistuminen -julkaisu valmistui. Perustettiin Oma-apu -verkosto, jota Marianne Nylund koordinoi.  Myös eurooppalainen yhteistyö alkoi. Myös sille Marianne Nylund loi pohjan. Muita julkaisuja valmistui: Oma-apu -ryhmät vuonna 1996, Valtakunnallinen kehittämisselvitys vuonna 1997 sekä Pirjo Miikkulaisen ja Arja Auvisen Omin avuin -kirja.

Vuonna 1996 Pirkko Hakkarainen toimi Sosiaali- ja terveysministeriön Työn uudet areenat -ryhmän sihteerinä. Samaan aikaan Sini Lehtinen hoiti Yhteisvastuukeräyksen Kasvu ja uudet mahdollisuudet -projektia. Työministeri Liisa Jaakonsaari oli myös innostunut vaihtoehtoisesta työllistymistoiminnasta.

Perustettiin Sörnäisten taitotalo ja Omaehtoisen työllistymisen tuki ry. Nämä saivat käyttöönsä monta sataa neliötä työttömien yhteiseksi tilaksi. Siellä oli myös yksi huone Kansalaisareenalle. Yhteisessä tilassa järjestettiin sosiaalitalous-seminaareja ja saatettiin yhteen erilaisia osuuskuntia.

Inkeriläisten kahvio lähti liikkeelle Kansalaisareenan työllisyyshankkeista. Tuli myös Kuvataidekeskus ja Ekoraha- osuuskunta. ”Meillä oli ajatus, että tämä oli sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävän kehityksen homma.”

”Mielestäni ja omien työkokemusten kautta oli Kansalaisareenan huippuhetki, kun yhteistyö Sörnäisten taitotalon kanssa saatiin aikaan.  Se syntyi, vaikka oli monenlaisia yrittäjiä ja taiteilijoita. Sosiaalisuutta oli harrastus, yhdessäolo, vapaaehtoistyö, asuminen ja vaikuttaminen. Ekologista siellä oli ekorakentamisen verkosto ja suunnittelu, materiaalien uudelleen käyttö ja Ekoraha-osuuskunta. Oli pienyrittäjiä ja paikallistaloutta. Parhaillaan kymmenessä työryhmässä oli sata työtöntä järjestämässä itselleen töitä”

Vesa Vattulainen

Kansalaisareenan vapaaehtoinen toimittaja Vesa Vattulainen on kirjoittanut tämän artikkelin Pirkko Hakkaraisen Kansalaisareenan vuosikokouksessa 11.4. pitämän esitelmän pohjalta. Kirjoittaja on myös videoinut esitelmän. Toimitetut videoklipit löytyvät osoitteesta …. (http://www.youtube.com/watch?v=gERjT0cm9aM)