Vertaistuen voidaan sanoa alkaneen Yhdysvalloissa vuonna 1935 perustetuista Anonyymien Alkoholistien AA-ryhmistä. Vertaistuki voi olla yhdistysten organisoimaa toimintaa, jolloin yhdistykset tarjoavat tilat sekä koulutusta ja tukea vertaisille. Toisaalta vertaistuki voi olla kansalaislähtöistä ja omaehtoista toimintaa ilman taustayhteisöä. Vertaistuki voi olla myös osa julkisen sektorin ja yhdistyksen tuottamia palveluja. Vertaistuki kuuluu silloin asiakkaan hoito- tai kuntoutusprosessiin. Laajasti määriteltynä vertaistuella voidaan kuitenkin tarkoittaa kaikkea inhimillistä vuorovaikutusta ja omasta elämäntilanteesta keskustelemista. (Nylund 1996; Rissanen & Jurvansuu 2017).

Vertaistukea toteutetaan erilaisissa ympäristöissä: kahdenkeskisenä tukena, toiminnallisissa ryhmissä, avoimissa kohtaamispaikoissa, verkkovertaistukena, ryhmätoimintana vertaisryhmissä. Ryhmissä ohjaajana voi toimia vertainen, ammattilainen tai työparina vertainen ja ammattilainen. Vertainen voi myös tukea toisia kuntoutujia tai toipujia välillisesti osallistumalla yhdistyksen toiminnan tai palvelujärjestelmän kehittämiseen.

Yksilöiden ja yhteisöjen omaehtoisen avun merkityksen on ennustettu kasvavan, kun vastuuta hyvinvoinnista siirretään julkiselta sektorilta vertaisyhteisöille ja yksilöille. Ajankohtainen yhteiskunnallinen keskustelu on nostanut esille tarpeen tutkia yhdistysten organisoiman vertaistoiminnan toteuttamistapoja, mahdollisuuksia ja haasteita. Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen RAY:n tukemassa MIPA-tutkimushankkeessa tähän haasteeseen on pyritty vastaamaan. MIPA-hankkeessa aineisto koottiin vuonna 2016 kahdesta kyselystä, toinen paikallisyhdistysten johtohenkilöille ja toinen vertaisille ja työntekijöille suunnattuna. (Rissanen & Jurvansuu 2017)

Tutkimuksen tuloksissa konkretisoituivat aiemmissa tutkimuksissa laaditut vertaisuuden määritelmät ja ominaisuudet, kuten vastavuoroinen tukeminen sekä sosiaalisuuden, vuorovaikutuksen ja yhteisöön kuulumisen merkitykset. Toiminta antaa vertaisille mahdollisuuden auttaa toisia omakohtaisen kokemustiedon pohjalta sekä toteuttaa omia arvoja ja yhteiskunnallista orientaatiota. Vertaisena toimiminen tukee kuntoutujan tai toipujan omaa hyvinvointia. Vertaistoiminnassa korostui myös toiminnasta saatava konkreettinen hyöty. Osallistumisen motiivit liittyivät vertaisten arkeen, työhön ja vapaa-aikaan. (Rissanen & Jurvansuu 2017).

Yhdeksi keskeiseksi havainnoksi ja tulokseksi MIPA-tutkimuksessa nousi työntekijöiden ja vertaisten näkemysten erilaisuus. He painottivat vertaisten tehtävien eri osa-alueita. Työntekijät korostivat vertaisten roolia järjestön sisällä auttamis- ja tukitehtävissä eli henkilökohtaisen tuen tarjoamista. Vertaiset itse toivat voimakkaammin esiin välillistä auttamista eli kehittämis- ja vaikuttamistoimintaan osallistumista sekä roolia kouluttajina, luennoitsijoina ja panelisteina eli toimimista myös järjestön ulkosuhteissa ja yhteiskunnallisena vaikuttajana.

Joka kolmas tutkimukseen osallistuneista vertaisista oli kokenut tehtävässään uupumusta tai väsymystä. Tutkimukseen osallistuneiden vertaisten joukko oli pieni, joten tulosta ei voi välttämättä yleistää. Jatkossa vertaisten jaksamista ja hyvinvointia tulisikin tutkimuksen suositusten mukaan tarkastella monipuolisemmilla ja tarkemmilla mittareilla. Tärkeätä on panostaa vertaisten työnohjaukseen, tukemiseen ja toimiin, joilla vertainen voi tarvittaessa helpottaa työmääräänsä tai vetäytyä tehtävistään. Järjestöissä olikin huomioitu vertaisten tukeminen erilaisin keinoin.

Vertaistoimintaa tarjotaan enemmän suurilla toiminta-alueilla toimivissa päihde- ja mielenterveysyhdistyksissä. Laaja väestöpohja mahdollistaa monipuoliset vertaisuuden viiteryhmät ja suurilla paikkakunnilla päihde- ja mielenterveysongelmiin liittyvä stigma on helpompi välttää kuin pienissä yhteisöissä. Koska on tärkeätä mahdollistaa vertaistoiminta myös pienillä, syrjäisemmillä paikkakunnilla, haasteeseen on tartuttu suurissa yhdistyksissä internet-välitteisellä vertaisuudella.

Vertaistoiminnalla oli keskeinen merkitys päihde- ja mielenterveysjärjestökentällä. Painoarvo kuitenkin vaihteli. Vertaistoiminnan merkitys oli suurempi ja siihen liittyviä toimintamuotoja oli enemmän suurilla toiminta-alueilla toimivissa yhdistyksissä. Painoarvo korostui etenkin ennen vuotta 1986 perustetuissa yhdistyksissä. Jatkotutkimuksessa olisikin kiinnostavaa tarkastella vastaavatko nuoremmat yhdistykset enemmän muihin nyky-yhteiskunnan muuttuneisiin tarpeisiin (esimerkiksi kehittämistoiminta, palvelutuotanto) ja mihin suuntaan vertaistoiminnan merkitys järjestöissä kehittyy, pohtivat tutkimuksen tekijät.

Lähteet:

Päivi Rissanen ja Sari Jurvansuu: Vertaistoiminnan muodot ja merkitys päihde- ja mielenterveysjärjestöissä, Kuntoutus 1/2017, ss. 5–17

Nylund Marianne (1996): Suomalaisia oma-apuryhmiä. Teoksessa Mathies A-L, Kotakari U, Nylund M (toim.) Välittävät verkostot. Vastapaino, Tampere, 193–205.

Teksti: Anitta Raitanen, Kansalaisareena ry

Kuva: Vertaiskuvanäyttely 2016, Kansalaisareena ry (A-killan tapaamisessa on hyvä vaihtaa iloisempiakin uutisia) Vertaiskuvanäyttelyä voi edelleen tilata maksutta omaan käyttöön. Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä Katja Reinikaiseen: etunimi.sukunimi@kansalaisareena.fi.