Suomalaisissa järjestöissä on paljon osaamista ja tehokkaita liike-elämästä lainattuja toimintamalleja vapaaehtoisten rekrytointiin ja sitouttamiseen. Sama ei kuitenkaan päde pieniin paikallisyhdistyksiin, joissa suuri osa suomalaisesta vapaaehtoistyöstä tehdään – ei välttämättä edes järjestöjen omiin paikallisyhdistyksiin. Montaa yhdistystä vedetään eteenpäin muutaman aktiivijäsenen voimin.

Kuva: Suomen partiolaiset/Anna Enbuske: Roihu 2016, vierailupäivä.

Olen itse tehnyt vapaaehtoistyötä yläasteikäisestä asti, oikeastaan niin nuoresta kuin mahdollista. Silti minua ei koskaan pyydetty vapaaehtoistyöhön, enkä itse etsiytynyt mukaan sellaiseen. Kasvoin pestiini etenemällä valmiiksi suunnitellulla polulla.

Teen vapaaehtoistyötä partiossa, jota lähdin sattumalta kokeilemaan 7-vuotiaana yhtään tietämättä, millaisen mahdollisesti elämänmittaisen sitoumuksen tulin laittaneeksi alulle. Partiossa kuljetaan ikäkausipolku, jossa lapset aloittavat toiminnan kohteina, ja jonka varrella teini-ikään tultaessa siirrytään tekijöiksi, johtajiksi, jotka ovat vastuussa kaiken toiminnan järjestämisestä viikkotoiminnasta retkiin ja leireihin. Kukaan ei kysy, haluaako nuori partiolainen ottaa vastuun kannettavakseen – nuoret odottavat sitä innolla.

Vastuun käsitteeseen nimittäin liittyy, tai siihen pitäisi liittyä, myös muita, mukavampia mielleyhtymiä herättäviä sanoja, kuten luottamus, vapaus ja vaikutusvalta. Luottamustehtävään päästessä jäsenelle avautuu uusi tapa harrastaa aivan uusine mahdollisuuksineen.

Kuinka moni jäsen sinun yhteisössäsi odottaa innolla, että saa ottaa vastaan luottamustehtävän? Jos ei kukaan, voit siinä tapauksessa miettiä, minkälainen voisi olla vapaaehtoisen polku yhteisössäsi. Millaisia askeleita vapaaehtoinen voi ottaa polulla sitoutuen toimintaan aina syvemmin ja mielekkäämmin?

Vapaaehtoisen polun varrella täytyy olla monta pysäkkiä. Älä pyydä toiminnasta kiinnostunutta sitoutumaan heti hallituspestiin. Sama toimii toisin päin: tarjoa polulla edenneelle etuja, joita satunnaisesti harrastava ei saa. Innosta luottamustehtävissä toimivia ideoimaan toiminnan kehittämistä ja luota heille päätäntävalta. Toimintaan täytyykin olla todellinen vaikuttamismahdollisuus: hallitukseen ei ole tunkua, mikäli toimintasuunnitelmissa muuttuu vuosittain vain vuosiluku.

Nimeä polulla olevat vapaaehtoispestit – tee matkasta selkeä ja läpinäkyvä. Anna jokaiselle jäsenelle oma pesti tai tiimi, kuten tapahtumatiimi, leivontatiimi tai viestintätiimi. Järjestä säännöllisesti arviointikeskusteluja, joissa jäsen voi pohtia vahvuuksiaan ja toiveitaan ja häntä kannustetaan uusiin, niitä vastaaviin tehtäviin eteenpäin polulla.

Kuva: Susanna Oksanen, Roihu.

Jos vapaaehtoistoiminnalla on asiakkaita, polun ensimmäisellä askeleella voikin olla asiakas. Järjestättekö kotouttavaa toimintaa maahanmuuttajanaisille tai ystäviä yksin asuville vanhuksille? Mikset ota heitä mukaan toimintaan? Asiakas on asiantuntija toiminnan kehittämiseen, ja jokainen voi yleensä tehdä jotain. Voisivatko vanhukset osallistua rahankeräystalkoisiin leipomalla tai kutomalla? Ajattele ihmistä objektin sijaan subjektina.

Usein unohtuva asia pienissä yhdistyksissä on vastuunkantajien kiittäminen. Ei riitä, että yhdistyksen hallitus järjestää koko yhteisölle pikkujoulut, myös hallituksen omia yhteishenkeä nostattavia tapahtumia tarvitaan. Eniten aikaansa vapaaehtoistyöhön käyttäneet aktiivijäsenet ansaitsevat omat saunailtansa. Eksklusiivisuudella ei ole tarkoitus rajata muita pois, vaan saada heidät innostumaan mukaan. Tee vapaaehtoisen polun päässä olevista vastuunkantajista porukka, johon kaikki haluavat kuulua, niin sinulla on käsissäsi koko yhteisöllinen luottamustehtävään matkalla olevia jäseniä.

Teija Alaraappana

kulttuurituottaja

Kirjoittaja on opiskellut lukuvuonna 2017–2018 vapaaehtoistoiminnan johtamista Humanistisen ammattikorkeakoulun avoimessa ammattikorkeakoulussa.