”Vapaaehtoisuus on timanttista toimintaa” -blogisarjassa julkaistaan Humanistisen ammattikorkeakoulun avoimessa ammattikorkeakoulussa vapaaehtoistoiminnan johtamista opiskelevien tekstejä vapaaehtoisuudesta.

Otsikossa esitetty kysymys on aiheellinen, sillä ”mokkapalamutsit” ja ”talkoofaijat” ovat osa hiljalleen katoavaa kansanperinnettä.

Tanssiseuran kevätnäytökseen olisi kiva saada kahvio. Pullaa, kahvia, gluteenitonta, maidotonta, jotain kasvista ja hedelmää, itse tehtyä ja ja ja…

Pitkää päivää toimistossa painavan äidin puhelin täyttyy tytön tanssiryhmän WhatsApp-viesteistä. Montako pellillistä mokkapaloja on riittävästi? Kuka tuo servetit ja maidot? Pääseekö Lissu ensimmäiseen myyntivuoroon ja onko Leenalla kahta isoa termaria?

Äiti nostaa käden pystyyn ja kysyy, paljonko pitää maksaa, että tästä ruljanssista pääsee eroon. Jos aika ei riitä, onko pakko olla vapaaehtoinen?

Seuraa paheksuvia katseita ja hiljaista mutinaa. Äidilläkin on huono omatunto ja hän miettii, kehtaako nyt mennä lainkaan kevätnäytökseen.

Jos yksi ei osallistu, meneekö koko vapaaehtoistoiminnalta pohja?

Harrastan lapseni harrastusta

Eliisa Alatalon kirjoittamassa oppaassa vapaaehtoisten johtamiseen (Alatalo, 2010) sanotaan, että vapaaehtoisella on tarve tehdä ja harrastaa jotakin. Monelle seuran tai järjestön toiminta tarjoaa mahdollisuuden tehdä jotakin konkreettista tärkeinä pitämiensä asioiden hyväksi.

Lahtelaisen FC Reippaan nuorisopäällikkö Esa Lehikoinen on Alatalon kanssa samaa mieltä. Hän sanoo, että lasten vanhemmista muodostuva vapaaehtoisten joukko on helppo saada vuosi toisensa jälkeen mukaan esimerkiksi seuran organisoiman, valtakunnallisen turnauksen järjestelyihin.

– Oman lapsen harrastus koetaan itselle tärkeäksi ja siinä mukana oleminen on monelle itsestäänselvyys. Lapsen harrastuksessa mukana oleminen on monelle vanhemmalle harrastus siinä missä mikä tahansa muukin, Lehikoinen toteaa.

Seuratoiminnassa on silti monesti mukana myös henkilöitä, jotka ovat tehtävässään enemmän tai vähemmän pitkin hampain.

”Kun kukaan muukaan ei halunnut tätä hommaa, niin valittiin sut, kun et ollut kokouksessa paikalla”

Jep jep! Siitä sitten vaan ilolla uuden vapaa-ajasta kilpailevan tehtävän pariin.

Motivoi – mutta millä?

Rahastonhoitajaksi ei välttämättä ole tungosta. Jos tehtävästä saatu palautekin on suurimmaksi osaksi negatiivista, motivaatio vapaaehtoistehtävässä jatkamiseen voi olla olematon.

Vapaaehtoisten johtamisessa on erityisiä haasteita verrattuna palkkatyössä olevien ihmisten johtamiseen. Kirjassa ”Sinun täytyy nousta johtoon” Kari Loimu sanoo, että normaalissa yritystoiminnassa johtaminen on vielä lasten leikkiä verrattuna vapaaehtoisten johtamiseen.

Motivaation ylläpitäminen, osaamisen varmistaminen ja jaksamisesta huolehtiminen ovat ihmisten johtamisen keskeisiä työvälineitä.

Kun milleniaali eli nykyiset alle parikymppiset ryhtyvät perustamaan perheitä, on mielenkiintoista nähdä, muuttuuko nykymuotoinen vapaaehtoistoiminta tavalla tai toisella vastikkeellisesti yhteisön palvelemiseksi.

Minä veikkaan, että niin käy. Mitä mieltä itse olet?

Taru Schroderus

Kirjoittaja opiskelee Humanistisessa ammattikorkeakoulussa yhteisöpedagogiksi ja toimii vapaaehtoisena lapsensa harrastuksen parissa.