Meillä Kansalaisareenassa työntekijät saavat käyttää vuodessa kaksi työpäivää vapaaehtoistyöhön. Tehtävän valinnassa kriteerinä on, että sen pitää olla tekijälleen uusi. Kaikki vapaa-aikani kuluu pääosin vapaaehtoistöissä, mutta jo parikymmentä vuotta aina samassa paikassa. Olikin yllättävän hankalaa keksiä, missä muualla voisin nähdä itseni, kuin tutussa nuorisoseuratoiminnassa. Töissä vastaan vapaaehtoistoiminnan koordinaattoreiden Valikkoverkoston toiminnasta ja annoin päätösvallan heille – samalla pääsisin tutustumaan verkoston jäsenten tarjoamaan toimintaan.

Ensimmäisenä minut kutsuttiin Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen kädentaitopaja Näprään. Täydellistä! Rakastan käsitöitä ja myös kulutuksen järkevöittäminen kierrättämisen avulla on lähellä sydäntäni. Kädentaitopajan ideana on tehdä sellaisenaan myytäväksi kelpaamattomista materiaaleista houkuttelevampia.

Käsillä tekeminen oli ihanaa vastapainoa toimistotyölle.

Vapaaehtoistyön imu

Vapaaehtoispäiväni oli juuri niin nautittava kuin ennakkoon ajattelinkin. Joulukuisena aamuna huristelin bussilla Kierrätyskeskuksen Nihtisillan tavarataloon Espooseen, missä minut ottivat vastaan Näprän vakiovapaaehtoiset. Meidän neljän vapaaehtoisen tehtävä tuona päivänä oli valmistaa huopakankaista askartelutarvikepusseja. Aluksi jännitin laatuvaatimuksia: palautuisivatko tekemäni pussit huolimattomasti leikattuina tai tylsän näköisinä takaisin myymälästä? Ensikertalaisena jäin muiden vapaaehtoisten vauhdista jälkeen, mutta he vakuuttivat, että etenen hienosti ja jälki on hyvää. En saa tietää, menivätkö tekemäni paketit lopulta kaupaksi, mutta he saivat minut tuntemaan oloni tarpeelliseksi!

Tekemämme valmiit tuotteet matkalla myyntiin.

Aamulla hakiessamme Kierrätyskeskuksen työntekijältä ruokaliput ohjaajani oli sanonut, että porukalla on tapana käydä yhdessä syömässä, ”että ehditään vähän jutellakin”. Ja niin minulle kävi juuri niin kuin heille: vapaaehtoistyön imu vei mukanaan ja jokainen meistä uppoutui omaan näpertelyynsä. Ihastelin materiaaleja, asettelin värejä ja leikkasin innoissani yhä uusia huopakuvioita, ja yllätyin kun oli aika pitää tauko. Muut kertoivat käyvänsä Näprässä yleensä viikoittain. Yksi vapaaehtoisista sanoi miettivänsä aina jo edellisenä viikonloppuna, miten ihanaa on, kun uusi viikko alkaa ja pääsee taas tänne. Minun oli helppo samaistua häneen, omatkin vapaaehtoishommani ovat usein viikon kohokohtia! Olisipa mahtavaa, jos jokainen voisi löytää itselleen yhtä sopivan tehtävän.

Pois heitetyn tavaran määrä hätkähdytti.

Turhan kuluttamisen vastavoima

Päivän lopuksi pääsin vielä tutustumaan Kierrätyskeskuksen varastoon. Pois heitetyn tavaran määrä hätkähdytti. Röykkiöittäin jätesäkkejä täynnä vaatteita, hallikaupalla vanhoja lastenrattaita ja rikkinäisiä polkupyöriä. Sillä hetkellä mietin, kuinka paljon meidän askartelupusseillamme lopulta oli merkitystä. Kotimatkalla päädyin siihen, että on kuitenkin parempi, että joku ostaa joulukorttitarpeiksi leikkaamiani kierrätysmateriaaleja, kuin että ne olisivat menneet kaatopaikalle ja tilalle olisi valmistettu uusia. Samalla sain jälleen vahvistuksen sille, että vapaaehtoistoiminta voi olla elämystalouden tuote, joka meidän kannattaisi valita tavaroiden kuluttamisen sijaan!

Tyytyväinen vapaaehtoinen tuotoksineen.

Teksti: Sini Hirvonen