Tässä blogipostauksessa pohditaan lapsettomuutta omien ja vapaaehtoistoiminnan kokemusten kautta.

Tänä vuonna lapsettomuusteema on ollut esillä enemmän kuin koskaan aiemmin. Tv-formaatit ovat hakeneet ohjelmiinsa lapsettomuudesta kärsiviä pariskuntia, lehtipalstoilla aihe on saanut enemmän julkaisutilaa ja julkisuuden henkilöt ovat puhuneet aiempaa avoimemmin omasta lapsettomuudestaan. Ensi vuonna trendi ei varmasti ole laskusuuntainen, sillä Lapsettomien yhdistys Simpukka täyttää 30 vuotta. Simpukka on toiminut jo vuosia lapsettomien äänitorvena ja tuonut aihetta kaikelle kansalle näkyvämmäksi, mikä on hyvä! Lapsettomuudesta kärsii joka viides suomalainen jossakin elämänvaiheessa. Ilmiö on siis varsin yleinen, mutta silti niin monelle vaiettu yksityinen salaisuus.

Olen itse kärsinyt lapsettomuudesta viisi vuotta. Näistä viidestä vuodesta kolme ensimmäistä olin hiljaa. Nielin ikävät kommentit ja lapsitiedustelut hammasta purren, itkin itsekseni ja käperryin miehen kainaloon. Odottaen vuosia julkisella puolella lapsettomuushoitojen etenemistä vaiheesta seuraavaan, ymmärsin pitkistä odotusjonoista, etten ole asian kanssa todellakaan yksin. Aloin hakemaan tukea ja apua vertaisista päätyen lopulta itse vapaaehtoiseksi vertaistukiryhmän ohjaajaksi. Koen, että puhuminen ja kuuleminen auttavat ja vertaisilta saa valtavasti voimaa. Silti niin kovin harva uskaltautuu mukaan vertaistukiryhmän toimintaan. Kynnys kertoa omista lapsettomuuden kokemuksista muille on erittäin korkea.

Kirjoitan tätä isänpäivänä ja mietin, kuinka monelle miehelle tämä mahtaa olla yksi vuoden vaikeimmista päivistä. Monelle lapsettomuutta kokevalle naiselle äitienpäivä on sellainen. Ei ole siis ollenkaan sattumaa, että lapsettomien lauantaita vietetään äitienpäivää edeltävänä lauantaina muistutuksena siitä, etteivät oma lapsi ja vanhemmuus ole itsestäänselvyyksiä. Mikseivät siis lapsettomuudesta kärsivät miehetkin voisi kokea surua isänpäivänä? Haluankin nostaa hatun kaikille niille rohkeille miehille, jotka ovat uskaltaneet antaa lapsettomuudelle kasvot ja kertoa tarinansa julkisesti. Moni vertaismies saa tästä varmasti uskomattoman paljon!

Meidän perheessä isänpäivä oli monien harmaiden ja synkkien isänpäivien jälkeen onnellinen. Vaikka vielä ei ole omaa nyyttiä sylissä, askartelin pienestä masuvauvasta miehelleni kortin ja toivotin tulevalle isälle hyvää isänpäivää!

Pauliina Vaskin

Kirjoittaja opiskelee parhaillaan vapaaehtoistoiminnan johtamista Humanistisen ammattikorkeakoulun avoimessa ammattikorkeakoulussa.