Hyppää sisältöön

Aiempien vuosien kampanjat

Vuoden vapaaehtoinen -kampanjassa haetaan henkilöä, joka voi olla pitkän linjan vapaaehtoistoimija tai uusi tulokas. Hän toimii vapaaehtoisena sydämellä ja innostaen missä päin Suomea tai millä alalla tahansa. Hän voi olla yhteisön kantava voima, taitava innostaja, kekseliäs toiminnan kehittäjä, siltojen rakentaja, erilaisten kohtaamisten synnyttäjä tai muuten ansioitunut ja aktiivinen vapaaehtoinen.

Vuoden vapaaehtoinen 2019

Kuudennen valtakunnallisen Vuoden vapaaehtoinen -palkinnon voittajia oli vuoden 2018 tapaan kaksi: Inka Setälä Kotkasta ja Lea Grönlund Helsingistä. Setälä ja Grönlund toimivat vuoden 2020 ajan vapaaehtoistoiminnan lähettiläinä.

Inka Setälä on toiminut ja kehitellyt vapaaehtoisesti uusia tapoja saada kotkalaisia mukaan toimimaan yhdessä yhteisöllisyyden lisäämiseksi sekä aktivoitumaan vapaaehtoistoimintaan omalla esimerkillään.

Kohtaamisten tapahtumat alkoivat vuonna 2017, jolloin Inka kokosi keskelle Kotkansaarta pitkän yhteisen pöydän, jonka ympärille tuli vesisateen saattelemana 200 ihmistä omilla eväillään kohtaamaan toisiaan. Samana vuonna kokoonnuttiin Katariinan meripuistossa, jossa kokoontui syysmyrskyssä lähes 2000 ihmistä. Vanhukset haettiin Inkan sopimilla sponsoroiduilla kyydeillä ulkoilemaan, ja vapaaehtoisten ihmisten joukko oli heitä vastaanottamassa ja kulkemassa vierellä. Inkan pyytämiä yhteistyökumppaneita oli yli sata ja jatkoa toivottiin. Illalliset Lehmuskujalla ovat nyt kasvaneet perinteeksi ja osallistujia on ollut jo 400 henkilöä. Tapahtuma on järjestetty nyt kolmena vuonna. Meripuistossa on kohdattu nyt myös kolmasti ja kävijämäärät ovat nousseet yli 3000:een. Setälä kommentoi itse valintaa näin:

– Hyvänen aika! Se oli ensireaktioni. Tämä on niin suuri kunnia, että olen aivan hämmennyksissä. Kiitollisuus ja onnellisuus päällimmäisenä siitä, miten tämä tunnustus koskettaa kanssani niin monia ihmisiä. Kiitos ja kunnia kuuluu kaikille vapaaehtoistyötä tekeville.

Lea Grönlund on toiminut vapaaehtoisena tietotekniikan vertaisopastajana ENTER ry:ssä 20 vuoden ajan ja monitoiminaisena Helsingin Mikaelin seurakunnassa 30 vuotta. Lea opastaa henkilökohtaisissa opastuksissa senioreita ja luotsaa vapaaehtoisten opastajien porukkaa Helsingissä. Hän pitää myös säännöllisesti älykännykkäluentoja, joissa hän innostaa ja rohkaisee vasta-alkajiakin uuden oppimiseen. Lea haluaa auttaa muita kehittymään ja on ollut mukana monissa Enterin työryhmissä sekä hallituksessa kehittämässä tapoja toimia entistä paremmin. Myös Grönlund iloitsee palkinnosta:

– Uskomatonta, upeaa, kiitos! Vuoden vapaaehtoinen 2019 on hieno arvostus Enterin pitkäaikaiselle työlle ikäihmisten digiopastuksessa. Kiitollisena otan tunnustuksen vastaan ja jaan sen kaikkien Enterin opastajien ja Enterin johdon kanssa, koska yhdessä tehden tämä on tullut mahdolliseksi. Toivon, että tämä voitto kannustaa ja antaa arvostusta ja intoa kaikille opastajille sekä rohkaisee tulemaan opastuksiin.

Aiemmat Vuoden vapaaehtoiset

Vuoden vapaaehtoinen 2018 -palkinnon voittajat olivat Jouko ”Jouko the street Barber” Näivä Helsingistä ja Tapani Vainikainen Vantaalta. Näivä leikkaa kadulla veloituksetta asunnottomien, syrjäytyneiden ja vähävaraisten hiuksia ja partoja. Vainikainen toimii Vantaan liikuntapalveluissa vapaaehtoisena ikäihmisten vertaisohjaajana.

Vuonna 2018 ehdokkaita oli yhteensä 68 ja yleisöäänestyksessä annettiin 13 314 ääntä. Arvovaltainen raati valitsi kampanjan voittajat kymmenen eniten äänestetyn henkilön joukosta.

Vuoden vapaaehtoinen 2017 on päihde- ja rikostaustaisten parissa toiminut Heidi Furu Espoosta. Vuonna 2017 ehdokkaita oli yhteensä 68 ja yleisöäänestyksessä annettiin 5640 ääntä. Arvovaltainen raati valitsi kampanjan voittajan kymmenen eniten äänestetyn henkilön joukosta.

Vuoden vapaaehtoinen 2016 on haavoituvassa asemassa olevia ihmisiä auttanut Brother Christmas Tuusulasta. Ehdokkaiksi nimettiin 82 omistautunutta vapaaehtoista 37:ltä paikkakunnalta, ja kampanjassa annettiin yhteensä 12 909 ääntä. Kymmenen kärki löytyy täältä.

Vuonna 2015 Vuoden vapaaehtoisen sijasta palkittiin Vuoden vertaiskuva.

Vuoden vapaaehtoinen 2014 on talousvaikeuksissa olevia ihmisiä auttanut Matti Itkonen Tampereelta. Kaikki ehdokkaat löytyvät täältä.

Vuoden vapaaehtoinen 2013 ja samalla kaikkien aikojen ensimmäinen Vuoden vapaaehtoinen on mielenterveystyön parissa vapaaehtoisena toiminut Jukka Virta Raumalta.

 

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan