Hyppää sisältöön

Tulevaisuusvalta-blogisarja

Miltä tulevaisuus näyttää? Mitä ennakointi oikein on? Kuka osallistuu tulevaisuuspuheeseen? Entä kenen toiveet, huolet ja näkökulmat jäävät usein katveeseen?

Kansalaisareenan Tulevaisuusvalta-blogisarja käsittelee ennakointiin ja tulevaisuusajatteluun liittyviä teemoja tulevaisuusvallan näkökulmasta.

Blogin kirjoittajat pohtivat ajankohtaisia ilmiöitä ja asioita, jotka vaikuttavat kansalaisyhteiskunnan tulevaisuuteen muuttuvassa maailmassa sekä tulevaisuustyöhön kansalaisyhteiskunnassa. Tulevaisuusvaltaa harjoitetaan sanoittamalla omia tulevaisuuskuvia sekä niihin liittyviä toiveita, oivalluksia ja huolia.

Kohti tulevaa -ennakointihankkeen tulevaisuusverkoston ytimessä osallisuus

Kohti tulevaa -hanke herättelee näkemään vapaaehtoistoiminnan uusia mahdollisuuksia

Moninaistuva yhteiskunta haastaa järjestökentän toimintamallit

Tulevaisuus työpöydällä – harjoittelijan ajatuksia ennakoinnista

Toivottava tulevaisuus tunnistetaan dialogissa

Vaaleissa käytetään tulevaisuusvaltaa

Tulevaisuuskatsaus kannustaa järjestö- ja vapaaehtoistoimijoita muutosluottamukseen

Turhautumisen myttykasa

Kohti kokonaisvaltaisempaa arvokäsitystä

Tunteet osana tulevaisuuden ajattelua

Tulevaisuuskestävän kansalaistoiminnan kolme kysymystä

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan