Hyppää sisältöön

Demokratiapalkinnon teemana on kumppanuus – äänestä 2.3.−15.3.2017

Oikeusministeriön demokratiapalkinto on oikeusministeriön joka toinen vuosi jakama palkinto, jolla pyritään tekemään tunnetuksi suomalaista demokratiaa ja kansalaisyhteiskuntaa. Palkinto on jaettu vuodesta 2011 alkaen.

Tämän vuoden teemana on kumppanuus, ja palkinnon arvo on 10 000 euroa. Palkinto jaetaan kolmen kansalaisyhteiskuntaa edustavan tahon tai toimijan kesken. Kaksi palkittavaa valitsee raati, johon kuuluvat jääkiekkovalmentaja Jukka Jalonen sekä ja näyttelijä, professori Elina Knihtilä, ja yksi palkittavista valitaan yleisöäänestyksellä.

Yleisöäänestyksessä on mukana kuusi ehdokasta, jotka valittiin kaikkien palkinnonsaajaksi ehdotettujen joukosta. Äänestys on avoinna 15. maaliskuuta saakka. Osallistu yleisöäänestykseen tästä

Ehdotuksia palkinnon saajiksi kerättiin avoimella kyselyllä tammi-helmikuussa. Palkinnon kriteerit täyttäviä ehdokkaita kertyi yhteensä 43. Näiden joukosta kuusi ehdokasta valittiin yleisöäänestykseen ja 11 eteni valintaraadille. Ehdotusten esikarsinnan teki suunnitteluryhmä, johon kuuluivat oikeusministeriö, valtiovarainministeriö, Suomen Kuntaliitto, Suomen Yrittäjät ja Maaseutupolitiikan neuvosto.

Demokratiapalkinnolla on tarkoitus nostaa esille esimerkkejä käytännöistä, jotka ovat vahvistaneet kumppanuuteen perustuvaa toimintakulttuuria. Palkinnolla halutaan samalla kiittää kumppanuuksien kehittämisen parissa työskenteleviä. Palkittava toiminta voi liittyä esimerkiksi jonkin palvelun järjestämiseen uudella tavalla, yhteisöllisyyden vahvistamiseen, lähidemokratiaan, harrastusmahdollisuuksiin, vapaaehtoistoimintaan, työllistämiseen, arjen turvallisuuden parantamiseen tai maahanmuuttajien kotoutumisen edistämiseen.

Demokratiapalkinto sekä Suomen Avoimen hallinnon kumppanuusohjelman Demokratiatunnustus jaetaan Suomi 100 -demokratiaviikkojen juhlaseminaarissa 30. maaliskuuta.

Osallistu yleisöäänestykseen: https://www.otakantaa.fi/fi/hankkeet/144/

Demokratiapalkinto
http://www.oikeusministerio.fi/fi/index/toimintajatavoitteet/perusoikeudetja
demokratia/demokratiajaosallistuminen/demokratiapalkinto.html

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan