“Ai vapaaehtoistyötä? Ei kiitos, minulla ei valitettavasti ole aikaa sellaiseen.”

“Ei, en taida olla sen tyyppinen ihminen, joka tekisi vapaaehtoistyötä.”

“Kuulostaa todella viralliselta. Miten vapaaehtoistyössä pääsisi edes alkuun?”

Joillekin vapaaehtoistyön tekeminen saattaa vaikuttaa vieraalta tai kaukaiselta ajatukselta. Vapaaehtoistyö voi vaikuttaa toiminnalta, johon on sitouduttava siinä määrin, ettei omalle vapaa-ajalle jää laisinkaan tilaa. Vuorokaudessa ei ole tarpeeksi tunteja, työ tai opiskelu vie liikaa aikaa ja koirakin pitäisi ehtiä ulkoiluttamaan. Toisaalta myös omaa sopivuutta kyseenalaistetaan. Voi tuntua siltä, että vapaaehtoisella olisi oltava valmiiksi juuri oikeanlaiset ominaisuudet tai kaikki tehtävässä tarvittavat taidot. Tämän lisäksi vapaaehtoistyön aloittaminen järjestön, seurakunnan tai muun toimijan piirissä saattaa jännittää, koska toiminta koetaan kovinkin viralliseksi.

Vaikuttaa siltä, että tällaisesta itsensä epäilyn ja epävarmuuden kuplasta on astuttu hetkeksi ulos ja huomattu, että vapaaehtoistoimintaa on kaikkialla. Se on jossain muodossa osa jokaisen elämää.

Hyvänä esimerkkinä epävirallisesta vapaaehtoistoiminnasta voidaan pitää koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolojen aikana yleistynyttä naapuriapua. Rappukäytäviä koristavat ilmoitukset vapaaehtoisista kanssaeläjistä raottavat vapaaehtoistoiminnan verhoa myös niille, jotka eivät tunne toimintaa kovin hyvin entuudestaan. Ihmiset tarjoavat apuaan esimerkiksi kaupassakäyntiin tai koiran ulkoiluttamiseen. Solidaarisuus ja auttamisen mielekkyys tuntuvat yleistyvän.

Poikkeusolot ovat osoittaneet sen, että vapaaehtoistoimintaa voi toteuttaa eri tavoilla. Epävirallista tai hieman vähemmän virallista vapaaehtoistyötä voi tehdä pienemmässäkin mittakaavassa. Ihmiset edistävät omaa, toistensa ja ympäristönsä hyvinvointia päivittäin. Joku auttaa ystäväänsä läksyissä tai työtehtävissä. Toinen kerää pulloja ja roskia luonnosta. Kolmas järjestää ilmaiseksi liikuntatunteja netissä. Lista on loputon.

Voitaisiin todeta poikkeusolojen osoittaneen, että jokaisesta löytyy potentiaalia vapaaehtoistyön tekemiseen. Uskon yhä vakaammin siihen, että jokaisella on oma paikkansa vapaaehtoistoiminnan kentällä. Löytyy tehtäviä, joihin voi sitoutua hieman pienemmällä aikapanoksella. Löytyy tehtäviä, joita tehdäkseen ei tarvitse osata kaikkea valmiiksi. Löytyy myös tehtäviä, joihin voi ryhtyä matalalla kynnyksellä.

Vapaaehtoistyön tekemisen ei siis tarvitse vaikuttaa vieraalta tai kaukaiselta ajatukselta. Kun hetken tarkastelee omaa elämäänsä ja arkipäiväistä toimintaansa, huomaa varmasti, että on tehnyt eräänlaista vapaaehtoistyötä edes jossain määrin. Nähtäväksi jää, sytyttääkö tämä poikkeusolojen aikana suosiotaan kasvattanut epävirallisempi vapaaehtoistoiminnan muoto ihmisissä kipinän jatkaa vapaaehtoistyön tekemistä myös tulevaisuudessa.

Teksti: Lia Pursiainen

Kansalaisareenan harjoittelija, yhteiskuntapolitiikan opiskelija