Tässä juttusarjassa 25-vuotiaan Kansalaisareenan yhteisöjäsenet kertovat toiminnastaan.

Vapaaehtoistyö on kuollut, eläköön vapaaehtoistyö. Kuollut? No ei toki ja siitä elävänä esimerkkinä koko suomalainen, hyvinkin voimissaan oleva järjestökenttä, jonka elinvoima kumpuaa edelleen vapaaehtoisten mittavasta panoksesta. Kuollut kuitenkin siinä mielessä, että katto-organisaatioiden timanttiset ja ehkä jopa kultaisetkin ansiomerkit alkavat pölyttyä kaapeissa, kun seuraikonit, ”makkaranpaistaja-Make” ja ”buffet-Berit”, ovat ripustaneet essunsa naulaan, eikä seuraajia enää ole. Vuosikausia, jopa vuosikymmeniä, kestävä iltojen ja viikonloppujen ajankäytön itsestäänselvyys ei juurikaan hehkuta vihreää valoa tässä lähes maanisen vauhdikkaassa nykyajassa, jossa kotisohva vinkkaa työpäivän jälkeen viettelevästi silmää, imaisten meidät ennemmin houkuttelevan sinivalon ääreen, kuin räntä- ja vesisateeseen kahvipannun ja jälleen kerran lässähtäneiden mokkapalojen äärelle.

Toimin jalkapallossa ja kun seuraväeltä kysytään sen suurimmista haasteista, vastaus on lähes aina resurssipula. Taloudellinen luonnollisesti, sillä rahaa ei ole kenelläkään, mutta ennen kaikkea kyse on henkilöresursseista. Miksi näin? Seuroissa, etenkin jalkapallossa, on tällä hetkellä enemmän palkattuja työntekijöitä kuin koskaan, mutta siltikään ei ole resursseja. Kasvaako nälkä syödessä vai onko kyse resurssien jakamisesta ja johtamisesta? Uskallan väittää, että lähes jokainen, joka on tai on ollut töissä esim. urheiluseurassa tunnistaa kaavan, jossa palkatun työntekijän työnkuva ikään kuin huomaamatta paisuu moniammatilliseksi; valmennuspäällikkö huomaakin olevansa myös seurasihteeri ja toiminnanjohtajasta sukeutuu koko maailmaa syleilevä moniosaajahemmo. Seurassa tätä pidetään oikeutettuna, koska siitä maksetaan ja sivuilmiönä tästä muodostuu uskomus, ettei vapaaehtoisia enää tarvita, “kun meillä on se päätoiminen”.

Onko vapaaehtoistyöllä enää edes mahdollisuutta elpyä entiseen loistoonsa? Toki on ainakin lähelle sitä, ja ei tilanne näin fellinimäinen suinkaan ole. Tänäkin päivänä mm. futisseuroissa ahertaa jopa kymmeniä tuhansia vapaaehtoisia vanhempia lastensa harrastuksen eteen. Pyyteettömästi ja innostuneesti, ehdottomasti, mutta huomio siinä, että toiminta keskittyy pääosin lapsen joukkueen toimintaan. Mitä sitten, kun seurassa on visio huomisesta ja siihen liittyvät ne puuttuvat tai ylläpitävät resurssit, jälleen kerran?

Hyvää seuraa -hanke pureutui juuri tähän saumaan. Hankkeen tavoite alussa oli luoda lisäkäsiä jalkapalloseurojen ottelutapahtumien toteuttamiseen. Yhteistyö toisen asteen oppilaitosten kanssa mahdollisti kuitenkin niin paljon kaikkea muutakin, joten kahden vuoden matkasta kehkeytyi todellinen mahdollisuuksien vuolas virta. Seuramaailma muuttuu ja tänä päivänä ollaan ehkä osittain vedenjakajan äärellä, jolloin perinteinen seuratyö, jossa keskitytään lajin varsinaiseen harrastamiseen ja kilpatoimintaan, on saanut rinnalleen visioita yhteiskuntavaikuttavuudesta, ja jotenkin nämä seurojen kehitystä tukevat toimet pitäisi pystyä myös toteuttamaan, ilman, että työkuorma entisestään kasvaa.

10 seuraa, 10 seuraidentiteettiä, 10 toimintakulttuuria eli hyvin eri näköisiä ja kokoisia seuroja omine tarpeineen. Ottelutapahtumat jo sinänsä ovat kuin mikroyrityksiä, joiden öljynä rattaissa Make ja Berit hääräävät, mutta tapahtuman onnistumiseen tarvitaan lukematon määrä muidenkin käsiä, jotta yleisö eli maksava asiakas, saa odottamansa elämyksen.

Toisaalla tapahtumalle on myös asetettu määräyksiä, jotta mm. turvallisuuden kriteerit täyttyvät. Hankkeen myötä toteutui mm. otteluennakkotapahtuman juontajan pesti, järjestyksen valvonnan tehtäviä ja paarien kantajien, lippujen skannaajien sekä paikan näyttäjien pestit. Yleisöä ajatellen, loistavina innovaatioina mainittakoon fanituotteiden myynnin toteutus, lapsiparkki, kustomoitu seuraleivos ja gourmet hot dog sekä tietysti rakennusprojektit, joista syntyi mm. kioski ja terassi anniskelualueelle. Eikä unohdeta Rolle-poron maskottiasua Napapiirin matsien ilona.

Hankkeesta yhteisenä tekijänä jäi käteen ennakkoluulottomuus nuorten osallistamiseen. Konkreettisen työn vaikuttavuus oli kolmen suuntainen. Seura sai lisäkäsiä ja mahdollisuuden toteuttaa esim. sitä pitkään suunniteltua päiväkotifutista ja iltapäiväkerhotoimintaa, opiskelija pääsi kokeilemaan aikuisuuden askeleita oppimisen ja vastuunkannon kautta, oikeassa ympäristössä, oikeita töitä tehden, ja oppilaitokset heräsivät kolmannen sektorin tarjoamaan potentiaalin eli tilanne oli ”win-win-win”.

Hankkeen työjaksot olivat lyhytkestoisia, mutta poikivat myös mm. kesätöitä, pysyviä ohjaajan pestejä ja tulevat ennen kaikkea poikimaan jatkossa lisää ottelutapahtumissa avustamista sekä yksittäisten, seuratoimintaa tukevien, projektien toteuttamista. Vapaaehtoistyö elää evoluutionsa murroksessa, jossa on aina tilaus Makelle ja Beritille, mutta kauan eläköön pätkävapaaehtoistyö!

 

Teksti: Leena Allen
Hyvää seuraa -hankkeen projektipäällikkö

Suomen Palloliitto on toteuttanut yhteistyössä Sakki ry:n kanssa 2-vuotisen, ESR-rahoitteisen, Hyvää seuraa -hankkeen, joka on yksi Metropolia AMK:n Osuma-kärkihankkeen hankkeista. Hyvää seuraa -hankkeen tavoitteena on ollut vapaaehtoistyön lisääminen seuroissa ja opiskelijoiden liikuttaminen koulupäivän aikana. Lue lisää: www.palloliitto.fi