Hyppää sisältöön

Nuori vapaaehtoistoiminnan luottamustoimessa

Monissa vapaaehtoisjärjestöissä luottamustoimet, kuten puheenjohtaja ja muut hallituksen jäsenet, ovat vapaaehtoisten hoidettavissa. Näihin pesteihin valitaan mielellään tekijöitä, jotka ovat osoittaneet kiinnostusta järjestöä, sen arvoja ja kehittämistä kohtaan. Usein kuitenkin samat henkilöt pyörivät kuvioissa kauan. Olisi tärkeää myös ottaa mukaan uusia tekijöitä ja varsinkin nuoria.

Nuori hyötyy luottamuksesta

Kun nuori on lähtenyt mukaan järjestön toimintaan, on tärkeää, että hän kokee olonsa tervetulleeksi. Tervetullut nuori tahtoo tulla uudestaan ja suosittelee toimintaa myös kavereilleen. Parhaimmillaan hän innostuu toiminnasta niin, että tahtoo kehittää sitä ja antaa enemmänkin aikaansa. Tässä vaiheessa on hyvä rohkaista nuorta hakemaan luottamuspesteihin! Näin nuori huomaa, että häntä ja hänen ideoitaan kuunnellaan ja ne koetaan tärkeiksi.

Nuoret hyötyvät vapaaehtoistoiminnasta monin tavoin. Nuorten aktiivisuus yhteiskunnassa kasvaa, ja he kokevat olevansa itsevarmempia sekä kehittyneensä johtajina ja viestijinä. (Grönlund & Pessi 2019). Jo luottamuksen osoitus tuntuu hyvältä ja voi antaa nuorelle lisää itseluottamusta.

Parhaimmillaan nuori saa tehdä konkreettisia asioita ja toimia itselleen tärkeän asian eteen. Hän oppii näkemään oman kätensä jäljen ja sen vaikutuksen. Esimerkiksi hallitus- tai projektityöskentely opettaa lisäksi työelämää ajatellen tärkeitä taitoja, kuten vastuun kantamista, ajanhallintaa ja ryhmätyöskentelyä. Nuori saa kokemuksen, että hänen ideansa ja ajatuksensa ovat yhtä tärkeitä kuin muidenkin.

Kokemuksen rintaäänellä

Organisaation näkökulmasta nuori luottamustoimessa on parhaimmillaan pitkäaikainen tekijä järjestöön. Hän saattaa houkutella muitakin nuoria mukaan, ja toisaalta hän tietää, millainen toiminta voisi houkutella muita nuoria. Kun järjestössä otetaan aikaa kuulla nuoren ääni ja ideoita, saadaan moninkertaisesti takaisin. Tuore näkökulma voi ratkaista aiempia haasteita tavoilla, joita ei oltu tullut ajatelleeksi.

Uskon, että järjestöt hyötyvät monipuolisesti nuorten energiasta ja innosta. Itse olen päässyt hallitustoimintaan mukaan Punaisen Ristin osastotoiminnassa. Sen lisäksi, että olen oppinut järjestöstä itsestään ja yleisistä kokouskäytännöistä, olen saanut huiman boostin itsetuntooni. On voimauttavaa saada kokonaisuuksia haltuunsa, ja toisaalta on todella opettavaa olla vastuussa.

Nuorten johtajien ja luottamustoimijoiden ehdoton voimavara löytyy silti siitä vapaaehtoisesta, joka on ollut toiminnassa pitkään. Heidän kokemuksensa ja tietonsa ovat tärkeä apu nuoren polulla kohti luottamustoimia.

Teksti: Christina Piirainen

Kirjoittaja opiskelee parhaillaan Vapaaehtoistoiminnan johtamista Humanistisessa ammattikorkeakoulussa. Hän valmistuu kulttuurituottajaksi vuonna 2024 ja haaveilee monipuolisesta urasta.

Lähteet:

Grönlund, Henrietta & Pessi, Anne Birgitta 2019. Vapaaehtoistoiminnan itseisarvo. Teoksessa Hirvonen, Suvi & Puolitaival, Satu (toim.) Vapaaehtoistoiminnan arvo. Kansalaisareenan julkaisuja 2/2019, 120.

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan