Hyppää sisältöön

Tuettua vapaaehtoistoimintaa kehittämässä – TuttaVa-toiminnan ensiaskeleet Oulussa

Mikä olisikaan parempi tapa kotoutua ja tutustua suomalaisiin kuin vapaaehtoistoiminta? Mutta miten saisimme turvapaikanhakijoita ja maahanmuuttajia osaksi suomalaista vapaaehtoistoimintaa? Kysymyksen äärelle kokoontui Vuolle Setlementin Vapaaehtoistoiminnan verkosto VARES, Euroopan sosiaalirahaston rahoittama ESIKOTO-hanke ja Oulun Seudun Mäntykoti ry:n Ilonpisara-hanke. Yhdessä tahot suunnittelivat ja kehittivät toimintaa, jonka tavoitteena on rohkaista maahanmuuttajia ja turvapaikanhakijoita mukaan vapaaehtoistoimintaan. Tärkeitä pohdittavia asioita olivat maahanmuuttajataustaisen osallistumisen mahdollistaminen sekä maahanmuuttajataustaisten että kantasuomalaisten luonnollisen kohtaamisen järjestäminen.

TuttaVa-toiminnan eteneminen käytännössä

Toiminta sai nimekseen TuttaVa-toiminta, sanoista Tuttu Vapaaehtoinen. TuttaVa-toiminnassa kokeneet vapaaehtoiset ja järjestöjen työntekijät ohjasivat maahanmuuttajataustaisia vapaaehtoisuuden alkutaipaleella.

Toimintaan mukaan innostuneet kokeneet vapaaehtoiset rekrytoitiin mukaan TuttaVa-toimintaan VARES-verkoston jäsenten vapaaehtoisten joukosta. Tammikuussa toiminta lähti käyntiin info- ja perehdytystilaisuuksien merkeissä, joissa toimintaan mukaan sitoutuneiden vapaaehtoisten kanssa sovittiin yhteisistä pelisäännöistä ja käytännöistä. Toiminnassa kokenut vapaaehtoinen sitoutui ohjaamaan maahanmuuttajataustaista omassa tehtävässään 3–5 kertaa sekä antamaan palautetta toiminnasta ohjauksen päätyttyä.

Vapaaehtoisilla oli koko toiminnan ajan oman taustatahon vapaaehtoistoiminnan koordinaattorin tuki toiminnalle. Helmikuussa kokoonnuttiin yhteiseen tapaamiseen, jossa vapaaehtoiset ja maahanmuuttajataustaiset yhdistettiin TuttaVa-pareiksi tai -porukoiksi. Tapahtumassa tutustumisharjoituksien lisäksi maahanmuuttajataustaiset perehdytettiin suomalaiseen vapaaehtoistoimintaan. TuttaVa-parit sopivat ensimmäiset yhteiset tapaamiset vapaaehtoisen oman tehtävän parissa ja toimipaikassa. Yhteisen tapaamisen jälkeen toiminta kentällä lähti käyntiin. Maahanmuuttajataustaiset toimivat liikuntakerhoissa, ikäihmisten kokoontumispaikoilla, yhdistysten avoimissa ovissa, tapahtumissa jne. tuoden toimintaan omaa osaamistaan, iloisuutta ja auttamisenhalua.

TuttaVa-toiminnasta rohkaisevia kokemuksia osallistujille

Toukokuussa kokoonnuttiin yhteisen ensimmäisen TuttaVa-toiminnan päätösjuhlan merkeissä kuulemaan toiminnasta kertyneitä kokemuksia ja palautetta toimintaan osallistujilta.

Kevään aikana mukana toiminnassa oli 14 maahanmuuttajataustaista sekä 10 kokenutta vapaaehtoista ja järjestökentän työntekijää. Palaute ja ensimmäiset kokemukset toiminnasta ovat olleet positiivisia ja ajatuksia toiminnan kehittämiseen saatiin tulevaa varten.

Vapaaehtoisille kokemus eri kulttuureista tulevien kohtaamisesta ja yhdessä tekemisestä antoi uutta virtaa vapaaehtoistoiminnan harrastamiseen. Maahanmuuttajataustaisille toiminta tarjosi tekemistä, positiivisia kohtaamisia kantasuomalaisten kanssa ja tietoa vapaaehtoistoiminnan tarjoamista mahdollisuuksista. Toiminnassa mukana oleminen on koettu mielekkääksi suomen kielen oppimisen kannalta. Osallistujat ovat olleet tyytyväisiä tutustuttuaan uusiin ihmisiin ja saaneet tukea mm. ikäihmisiä arjessa. Moni nuorista palautteeseen vastanneista aikoi osallistua vapaaehtoistoimintaan myös jatkossa.

Järjestöt ja vapaaehtoistoimintaa koordinoivat saivat toiminnan myötä lisää rohkeutta ja kokemusta rekrytoida vapaaehtoistoimintaan mukaan maahanmuuttajataustaisia eri tehtäviin. Vapaaehtoiskoordinaattoreiden tuki TuttaVa-toiminnassa koettiin tarpeelliseksi. Yhteyshenkilöiden sitouttaminen ja sitoutuminen toimintaan alusta saakka oli toiminnan onnistumisen kannalta äärimmäisen tärkeää. Yhteyshenkilön täytyi olla tavoitettavissa tarpeen vaatiessa sekä maahanmuuttajataustaisten että kokeneiden suomalaisten vapaaehtoisten yhteydenottoihin.

Kaikille osapuolille toiminta oli mahdollisuus osaamisten vaihtoon sekä uusien vahvuuksien löytämiseen itsestään. Ensimmäiset askeleet kohti vapaaehtoistoimintaa on toiminnan pilotin myötä otettu. TuttaVa-toiminta saa jatkoa syksyllä 2017, ja vapaaehtoisten rekrytointi on parhaillaan käynnissä.

Teksti: Annukka Oksman-Hiukka ja Pirjo Honkanen

Vapaaehtoistoiminnan verkosto VARES, Vuolle Setlementti ry

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan