Hyppää sisältöön

Vapaaehtoistoiminnan messut Turussa 8.9.2016

Vuosittaiset vapaaehtoistoiminnan messut järjestettiin Turussa Hansatorilla. Messujen taustaporukka koostui Turun seudun VALIKKO-ryhmästä. Siinä oli mukana  lähes kolmekymmentä vapaaehtoistyötä tarjoavaa Turun seudulla toimivaa yhdistystä. Yhdistykset halusivat parantaa vapaaehtoistoiminnan näkyvyyttä, arvostusta ja vapaaehtoistyön vaikuttavuutta. Lisäksi järjestöt rekrytoivat uusia vapaaehtoisia.

VALIKKO-ryhmän kanssa järjestäjinä olivat myös Humanistisen ammattikorkeakoulun yhteisöpedagogiopiskelijat. Yksi opiskelijoista, Olli Kärkkäinen Humanistisesta ammattikorkeakoulusta, kertoi messujen valmisteluista.

− Messujen järjestäminen oli meille mahtava tilaisuus päästä tutustumaan kaikkiin mahdollisiin järjestöihin ja yhdistyksiin, jotka Turun alueella järjestävät toimintaa. Yhteistyö Valikon kanssa oli tosi miellyttävää, ja koulusta tultiin hyvin vastaan. Saimme kaiken, mitä on tarvittu.

− Olemme kahdestaan Jenna Tammisen kanssa järjestetty tätä messua, ja hommaa on riittänyt ihan tarpeeksi. Nyt on tosi kiitollista nähdä miten kaikki on toteutunut. Odotukset ovat ylittyneet kävijämäärän suhteen jo nyt, kertoi Kärkkäinen.

− Teimme kolme markkinointitempausta. Yksi tempaus tehtiin opiskelijoiden messuille. Toinen oli ilmapallotempaus, jossa levitettiin ilmapalloja. Se joka bongasi pallon, otti kuvan ja postasi meidän Facebook-sivulle. Samalla osallistui arvontaan. Lisäksi Hansassa tehtiin tempaus, jossa jaettiin flayereita. Facebookissa on aktiivisesti jaettu tapahtumaa ja haettu kavereita. Puskaradiota on käytetty, ja se on ollut tosi iso juttu.

Messuja markkinoitiin aktiivisesti. Julisteita laitettiin ympäri kaupunkia.

− Myös yritysyhteistyötä oli. Saimme tosi hyviä palkintoja arpajaisiin. Teimme aktiivisesti työtä, että yritykset lähtisivät mukaan. Soiteltiin ja soiteltiin ja lähetettiin viestejä. Tosi monet lähtivät mukaan. Vapaaehtoistoiminta inspiroi yrityksiä lähtemään mukaan sponsoroimaan.

Video Olli Kärkkäisestä alla.

Messuilla esitteli toimintaansa lähes 30 yhdistystä ja järjestöä. Seuraavassa video muutamista.

Esittelyssä Retkikaveri-päivä

Retkikaveriksi voi lähteä kuka tahansa yli 60-vuotias. Aikaisempaa kokemusta ei tarvita. Aktiivinen kaiken ikää! -projekti järjestää kyseistä toimintaa.

− Retkikaveri-päivä järjestettiin ensimmäistä kertaa Turussa 6.10.2016. Messuilla etsittiin yli 60-vuotiaita retkikavereita ulkoiluttamaan Kurjenmäkikodin asukkaita. Kysymyksessä  on pop up -tyyppinen toiminta, jota lähdettiin kokeilemaan. Messuilla etsittiin ja rekrytoitiin retkikavereita, kertoi projektikoordinaattori Nea Kosonen Aktiivinen kaiken ikää! -projektista.

− Meillä on aivan ihana yhteistyökumppani eli Kupittaan siirtolapuutarha. Sinne mennään kävelemään ja siirtolapuutarhan väki lähtee mukaan järjestämään toiminnallista ohjelmaa. Retkikaveri-päivää on lähdetty toteuttamaan Aktiivinen kaiken ikää! -projektin kautta. Projektissa ovat mukana Turku, Riika ja Pärnu. On tutkittu, että minkälaista vapaaehtoistoimintaa yli 60-vuotiaat haluavat.  Selvityksessä on huomattu, että vähemmän halutaan sitoutua viikottaiseen toimintaan kuin pop up -toimintaan, johon ei tarvitse sitoutua.

Nea Kosonen kertoo toiminnasta lisää videossa.

Esittelyssä Mieskaveritoiminta

Mieskaveritoiminta on vapaaehtoisten miesten järjestämää kaveritoimintaa yksinhuoltajaäitien lapsille. Homma on tosi rentoa ja hauskaa. Lasta tavataan yleensä noin kahden viikon välein ja voi tehdä kaikkea kivaa mitä lapsen maailmaan kuuluu: voi esimerkiksi lähteä kalaan, leffaan tai potkimaan palloa, jota ei yksin tulisi tehtyä.

Videolla vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Saara Marjamäki kertoo Mieskaveritoiminnasta. (www.tsemppi.net) (saara.marjamaki(at)tsemppi.net)

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan