Suomessa vapaaehtoistyötä tekeviä järjestöjä on tänä päivänä lukemattomia. Ensimmäiset järjestöt, kuten punainen risti ja Helsinkimissio (ent. Helsingin kaupunkilähetys) aloittivat toimintansa Suomessa 1800-luvun lopulla (Marjovuo 2014, 25).
Kuitenkaan vapaaehtoistyö ei tuolloin ollut mikään uusi ilmiö, sillä ihmiset ovat auttaneet toisiaan jo kautta aikain. Mihin halumme auttaa perustuu, mitä se antaa meille ja toisaalta taas voiko se viedä liikaa voimavarojamme?
Auttaminen on sisäänrakennettua
Toisten ihmisten auttaminen on ihmiseen sisäänrakennettua. Kun näemme toisen avun tarpeessa, luonnollisesti tunnemme empatiaa ja koemme tarpeen auttaa. Tutkijat ovat osoittaneet, kuinka aivojemme opioidijärjestelmä voi säädellä kokemaamme empatiaa ja auttaa meitä auttamaan muita. (Turun yliopisto 2017.)
Myös sisäinen motivaatiomme, se mitä tunnemme ja koemme tärkeäksi, vaikuttaa positiivisella tavalla tahtoomme tehdä vapaaehtoistyötä. Asia, jonka koemme tärkeäksi itsellemme ja jonka puolesta haluamme taistella, synnyttää todellisia tekoja.
Sen lisäksi, että vapaaehtoisuus tuottaa hyvää jollekin toiselle ihmiselle, lisää se myös vapaaehtoisen omaa hyvinvointia. Vapaaehtoistoiminta voi opettaa meille sosiaalisia taitoja ja lisätä ongelmanratkaisukykyämme. Sen kautta solmimme uusia ihmissuhteita, opimme uusia taitoja sekä saamme uusia näkökulmia ja uutta perspektiiviä asioihin. Vapaaehtoistyön tekeminen voi avata silmämme sellaisiin asioihin, joita emme muuten kohtaisi.
Oma jaksaminen on aina ensisijaisen tärkeää
Jokaisella asialla on kuitenkin kääntöpuolensa. Mikäli kaiken vapaa-aikansa käyttää vapaaehtoistyöhön niin, ettei aika enää riitä palautumiseen ja lepoon, on aihetta huoleen. Vaikka asia olisi itselle merkittävä ja sen puolesta haluaisi toimia, on kuitenkin ensisijaisen tärkeää huolehtia omista voimavaroistaan ja asettaa oma jaksaminen ja hyvinvointi kaiken muun edelle.
Liiallinen kuormittuminen johtaa väistämättä ennen pitkään uupumukseen, jolloin tekijän työpanos ei enää tuo lisäarvoa työlle. Hyvin monesti innokkaimmat vapaaehtoiset voivat haalia itselleen liian suuria tehtäväkokonaisuuksia. Järjestöjen tulisi myös miettiä, kuinka paljon yhdelle vapaaehtoiselle voi tehtäviä antaa. Vastuualueiden tulisi olla selkeästi rajattuja, ei epämääräisiä tai huonosti määriteltyjä.
Vapaaehtoisten jaksamisesta ja voimavaroista tulisi puhua avoimesti, koska työn ei koskaan kuuluisi uuvuttaa liiallisesti tekijäänsä. Asenneilmapiirin tulisi olla avointa ja positiivista, jotta jokaisella on mahdollisuus avoimesti punnita omia työtehtäviään omaan jaksamiseensa peilaten.
Auttamisen yhteisöllinen vaikutus
Altruismilla eli epäitsekkäällä auttamisella on koko yhteiskuntaa voimaannuttava vaikutus. Sen avulla voimme kannatella toistemme jaksamista ja tavoitella yhteistä etua.
Yhteiskuntamme tarvitsee ihmisiä, jotka huolehtivat toisistaan, ajavat toistensa etua ja sitä kautta yhteistä hyvää. Ollaan kiitollisia toisillemme, tuetaan toisiamme, osoitetaan kunnioitusta ja arvostusta ja rohkaistaan toisiamme tekemään sitä, minkä kukin kokee tärkeäksi ja omakseen.
Teksti: Carita Elbaz-Toivanen
Kirjoittaja opiskelee vapaaehtoistoiminnan johtamista Humanistisessa ammattikorkeakoulussa.
Lähteet:
Marjovuo, Ari 2014. Vapaaehtoistyön ytimessä, järjestömuotoinen vapaaehtoistyö sosiaalisten representaatioiden näkökulmasta. Unigrafia, Helsinki 2014. Viitattu 22.11.2021. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/44979/marjovuo_väitöskirja.pdf
Turun yliopisto 2017. Empatia perustuu aivojen opioidijärjestelmään. Viitattu 20.11.2021. https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/mediatiedote/empatia-perustuu-aivojen-opioidijarjestelmaan