”Vapaaehtoisuus on timanttista toimintaa” -blogisarjassa julkaistaan Humanistisen ammattikorkeakoulun avoimessa ammattikorkeakoulussa vapaaehtoistoiminnan johtamista opiskelevien tekstejä tai videoita vapaaehtoisuudesta.

Vertaistuki on todettu monessa yhteydessä hyväksi keinoksi sekä saada että antaa apua: vertaistukiryhmät kasvattavat suosiotaan mitä erilaisimmissa ympäristöissä, usein vapaaehtoisten toimijoiden tuella. Kuulluksi ja nähdyksi tuleminen ovat syvimpiä tarpeitamme samoin kuin joukkoon kuuluminen ja samanlaisten kokemusten jakaminen ja peilaaminen toisten kokemuksiin.

Kaikki inhimillinen elämä perustuu vuorovaikutukseen ja vertaistuki on mitä suurimmassa määrin vuorovaikutteista toimintaa. Vertaistuen vuorovaikutustilanne vastaa ihmisen luonnollisia rooleja, missä ihmiset kohtaavat toisensa omana itsenään. Vuorovaikutteisella vertaistuella on kuitenkin omat varjonsa, samoin kuin muussakin auttavassa toiminnassa.

Tasavertaiseen vuorovaikutukseen kuuluu tilan ja ajan antaminen tasapuolisesti kaikille osapuolille. Toisinaan vertaistukijan tai -tuettavan oma kokemus ja kertomus valtaavat liikaa tilaa muilta, vaikka tarkoitus olisikin hyvä: tuoda oma kokemus avoimesti ja perusteellisesti esille. Vertaistukitilanteessa tarvitaan herkkyyttä ja intuitiota muille ja muiden tunteille, jotta voi tarvittaessa säädellä omaa toimintaansa.

Auttamistyö perustuu ennen kaikkea luottamukseen: avoimuus, rehellisyys sekä vapaa ja täysi tunneilmaisu ovat edellytyksiä sille. Luovuus on toinen keskeinen asia: luovuuden alueella ihminen tunnistaa itseään, on omassa käytössään ja vapautuu rikkaaseen itseilmaisuun vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Nämä estyvät sitä enemmän mitä huonommin ihminen tuntee itseään, omia ongelmakohtiaan, omia varjojaan.

Tavoitteena tulisikin olla kasvaminen omaan ihmisyyteen: omien keskeisten voimavarojen vapauttaminen ja sitä kautta toisten vapaampi ja totuudellisempi kohtaaminen. Vertaistukihenkilö tekee työtä omalla persoonallaan. Auttajan ja autettavan suhde on vastavuoroinen, ja molemmat ovat sekä osaavan että osaamattoman rooleissa. Mikäli ei pysty kohtaamaan toista molemmista rooleista käsin, seurauksena voi olla toisen elämän mestarointi, pyytämättä neuvominen tai aina oikeassa oleminen (toisen yläpuolelle nouseminen), toisaalta taas riippuvuus muista tai paikalleen jähmettyminen (toisen alapuolelle jääminen).

Kuuntelua ei myöskään vertaistuessa voi tarpeeksi korostaa; vertaistuki on ennen kaikkea kuuntelevaa kohtaamista. Vaikka kokemukset olisivat hyvin samankaltaisia, olisi muistettava, että jokaisella on oman itsensä näköinen elämä, ja että auttajan tehtävä on antaa autettavalle se mikä tällä jo on. Tuen tavoitteena tulisi olla elävä peili ja ikkuna autettavan maailmaan, minkä avulla autettava voisi saada oivalluksia, löytää mahdollisuuksia sekä nähdä itsensä uusin silmin. Vertaistuki on tässä kaksisuuntainen mahdollisuus.

Vertaistukitehtävissä toimivan tulisi saada koulutusta ja ohjausta itsetuntemuksen, tunnetaitojen sekä mentalisaatiokyvyn kehittämisessä. Martti Lindqvistin sanoin: auttaja pankoon minuutensa peliin, sillä muu olisi liian vähän!

Teksti: Tuula Kyllönen

Kirjoittaja opiskelee parhaillaan vapaaehtoistoiminnan johtamista Humanistisen ammattikorkeakoulun avoimessa ammattikorkeakoulussa.

Lähde: Martti Lindqvist: Auttajan varjo (2016)