Suomi on yhdistysten luvattu maa. Noin 75 prosenttia kansalaisista on elämänsä aikana jonkin yhdistyksen jäsen. Vaikka useimmat osallistuvat yhdistystoimintaan jäsenyyden muodossa, aktiivisuus kasautuu. Koulutetut ja hyvin toimeentulevat osallistuvat kaikkein aktiivisimmin. Yhdistyksilläkin on tässä turbulentissa maailmassa omat haasteensa. On syntynyt ja synnytetty monia lyhytkestoisempia toimintamuotoja, joihin sitoudutaan vain hetkeksi ja sitten siirrytään uusiin vaikuttamismuotoihin.
Suomalaisen demokratian kehittymiselle on leimallista osallistumisen ja yhteiskunnallisen kiinnostuksen polarisoituminen. Se näkyy erityisesti nuorissa ikäryhmissä. Läheskään kaikki eivät koe äänestämistä tai muutakaan yhdistystoimintaa mielekkääksi tavaksi osallistua ja vaikuttaa. On siis annettava tilaa myös uudenlaisille osallistumisen muodoille.
Itselläni on vahva kokemus kansalaisjärjestöistä. Olen johtanut puhetta jo noin 13 vuotta valtakunnallisessa sijaisvanhempien, perhehoitajien ja sijoitettujen lasten ja nuorten Perhehoitoliitossa. Syöpälasten järjestön, Sylvan kipparina toimin seitsemisen vuotta. Tuorein johtamani järjestö on Suomen Harrastajateatteriliitto. Osallistun myös moniin vapaaehtoisiin tempauksiin ja varaan joka vuosi muutamia päiviä osallistuakseni työhön esimerkiksi vanhusten, kehitysvammaisten nuorten ja maahanmuuttajien parissa.
Olen saanut valtavasti sosiaalista pääomaa vapaaehtois- ja vertaistukityöstä. Olen tavannut valtavan joukon upeita ihmisiä, joilla on tinkimättömänä tavoitteena kansalaisyhteiskunnan äänen kuuluviin saattaminen. Se on välttämätöntä, jos aiomme saada näköala- ja kokemusasiantuntijuutta sekä kuntien että eduskunnan päätöksentekoon. Monet järjestöt tarjoavat vertaistukea ja palveluita, joita julkiselta sektorilta ei saa. Potilasjärjestöt tietävät parhaiten oman alansa palvelutarpeet ja esimerkiksi Perhehoitoliitto on ainoa perhehoidon ja sijaisvanhemmuuden kehittämiseen keskittynyt järjestö. Minut saa liekkeihin se, että pääsen viemään viestikapulaa järjestöjen tarpeista eduskuntaan ja ministeriöihin. Työ voi monesti kestää vuosia, ennen kuin parannukset on saatu lakiin tai ministeriö on ottanut esityksistä kopin. Mutta kun se tapahtuu, riemu ja voimaantumisen tunne on pakahduttava. Silloin voi olla varma, että työ ei haasteista huolimatta ole mennyt hukkaan.
Teksti: Aila Paloniemi, kansanedustaja (Kesk.)
Kuntavaaliehdokas, Jyväskylä
Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen
Kansalaisareena käynnisti kuntavaalikevään tarjoamalla Eduskunnan vapaaehtoistoiminnan tukiryhmän Kiitos, olet tärkeä -haastekampanjaan osallistuneille mahdollisuuden kirjoittaa Kansalaisareenan viime vuoden lopulla uudistettuun VerkkoAreenaan/Nätarenaniin/Webarenaan vertaistuesta, vapaaehtoistoiminnasta tai yleensä kansalaistoiminnasta uudessa kunnassa. Artikkelinsa sai lähettää 4.4.2017 saakka.