Tapani Vainikainen on koko ikänsä tehnyt erilaista vapaaehtoistyötä – yhteensä noin 40 vuotta. Kun Tapani vammautui, hän alkoi tehdä vapaaehtoistyötä entistä enemmän. Hän ei omien sanojensa mukaan kelvannut enää työelämään, vaan joutui jäämään eläkkeelle.

– Kuntouduttuani tarve tehdä jotakin hyödyllistä kasvoi ja kasvoi. Kaikenlainen vapaaehtoistyö inspiroi mieltäni ja olin täysin motivoitunut toimintaan. Vantaan kaupungin liikuntapalvelut etsi vertaisohjaajia seniorien liikuntaryhmiin ja olin valmis. Sydämessäni tiesin, että minulla on paljon annettavaa.

Viimeiset kuusi vuotta Tapani on ollut erityisen ahkera vapaaehtoinen. Tällä hetkellä hän tekee vapaaehtoistyötä noin 20 tuntia viikossa.

– Vapaaehtoistyö on minulle elämän suola ja rikkaus. Sen arvo on jotain sellaista, jota en kykene sanoin määrittelemään. Tällä hetkellä toimin noin 150 seniorin kanssa viikoittain. Onneksi minulla on paljon hyviä ystäviä, jotka osaavat jarruttaa intoani tehdä liikaa.

”Jokaisen on helppo ryhtyä vapaaehtoistyöhön.”

Vapaaehtoistyö vie Tapanin mukaan mukanaan kuin virta, eikä sen kyydistä enää halua hypätä pois. Erityisenä tilanteena hän muistelee henkilöä, joka tuli liikuntaryhmään terveydenhoitajan ohjaamana. Henkilö suhtautui aluksi kaikin puolin negatiivisesti liikuntaan, mutta oli valmis tekemään jotain pientä. Muutaman kerran jälkeen hän halusikin tehdä enemmän. Pian hän treenasi samalla innolla kuin muut.

– Loman alkaessa kyseinen henkilö ei olisi millään malttanut lopettaa treenaamista. Tällainen asenteen muutos ja intohimo painuu kyllä mieleen.

Vantaan kaupungin liikuntapalveluiden vertaisohjaajavetoiset liikuntaryhmät on esimerkki, jota muutkin kaupungit ja kunnat voisivat hyödyntää. Sitä voitaisiin hyödyntää eri variaatioin myös vanhus- ja sosiaalipalveluissa. Tapanin oma motto on: ”Kun vähän antaa, paljon saa.”