Oma historiani vapaaehtois- ja järjestötehtävissä niin kansalaisjärjestöissä kuin yliopistolla erilaisissa opiskelijatehtävissä herätteli tasaisin väliajoin mielessäni kysymyksiä siitä, miksi toiset sitoutuvat vapaaehtoisiin tehtäviin antaumuksella, ja miksi osa putoaa porukasta nopeastikin. Kiinnostukseni vapaaehtoistyöhön ei rajoittunut ainoastaan yksilön motiiveihin ja sitoutumiseen vaan samaan aikaan yhteiskuntatieteellisesti painottuneet opintoni olivat saaneet minut pohtimaan suomalaista yhteiskuntaa sekä kolmannen sektorin ja vapaaehtoistyön roolia osana sitä. Kun harjoittelupaikkani Pelastakaa Lapset ry:ssä varmistui, sain luontevan väylän hankkia haastateltavat graduani varten ja samalla tuoreen, vähän tutkitun kulman muuten jo paljon tutkittuun aiheeseen.
Verkkovapaaehtoisuus tutkimuksen kohteena tarjosi minulle mahdollisuuden selvittää, päteekö verkossa tapahtuvaan vapaaehtoisuuteen samat elementit ja periaatteet kuin muuhunkin vapaaehtoistyöhön vai luoko se uusia ulottuvuuksia vapaaehtoistoimintaan sitoutumiselle ja sitouttamiselle nyt ja tulevaisuudessa?
Verkkovapaaehtoistoiminta 2000-luvun vapaaehtoistoiminnan trendinä
Verkkovapaaehtoisuus vapaaehtoistoiminnan muotona ei ole uusi, vaan se on ollut olemassa lähes yhtä kauan kuin internet eli jopa 30 vuotta. Sen roolin vakiintuminen vapaaehtoistoiminnan kentällä on kuitenkin tapahtunut 2000-luvulle tultaessa ja sen jälkeen. Nykypäivänä suuri osa ihmisistä etsii mahdollisuuksia tehdä vapaaehtoistyötä kotoa käsin johtuen esimerkiksi ajankäytön mahdollisuuksista, henkilökohtaisista intresseistä tai jostain toimintakykyä rajoittavasta syystä.
Verkkovapaaehtoistoiminnalla tarkoitetaan siis toimintaa, joka tapahtuu verkon välityksellä tietokoneen tai muun verkkoon yhdistettävissä olevan laitteen avulla. Yhtenä verkkovapaaehtoistoiminnan muotona ovat niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa suositut, lapsille ja nuorille suunnatut erilaiset chat-palvelut, joissa myös omat haastateltavani Pelastakaa Lapset ry:ssä toimivat tarjoten lapsille ja nuorille apua, tukea sekä läsnäoloa erilaisten asioiden ja ongelmien kanssa.
Verkkovapaaehtoistoimintaan sitoutuminen – graduni keskeisimmät tulokset
Vapaaehtoisten kokemuksia toimintaan sitoutumisesta tarkastelin aluksi heidän motiiviensa kautta. Analyysini pohjalta tunnistin viisi eri motiivia, jotka olivat ohjanneet haastattelemieni henkilöiden kohdalla niin toimintaan mukaan hakeutumista kuin myös ajan kuluessa toiminnassa jatkamista. Motiivit, jotka analyysini pohjalta tulkitsin keskeisimmiksi toimintaan sitoutumisen kannalta, olivat auttamisen halu, hyödyllisyys, oman merkityksellisyyden kokemuksen vahvistuminen, helppous sekä mahdollisuus ammatilliseen kehittymiseen.
Tarkasteltaessa asioita, joihin vapaaehtoiset verkkovapaaehtoistoiminnassa kokivat sitoutuvansa, nousi esiin erityisesti autettavat lapset ja nuoret. Sitoutuminen ei ulottunut ainoastaan Pelastakaa Lapset ry:n palveluita käyttäviin lapsiin ja nuoriin vaan myös laajempaan yhteiskunnalliseen tilanteeseen ja siihen vaikuttamiseen. Jollain tasolla sitoutumista koettiin myös taustaorganisaatioon ja vapaaehtoisten yhteisöön, mutta tämä puoli koettiin tulkintani mukaan vähemmän merkityksellisenä sitoutumisen kohteena. Kun sitoutumista tarkasteltiin tulevaisuusorientoituneesti, korostuivat koetut sitoutumiseen vaikuttavat tekijät vapaaehtoisten puheessa. Näitä sitoutumiseen vaikuttaviksi koettuja tekijöitä olivat erityisesti elämäntilanne, realistiset käsitykset omasta toimijuudesta, omaan toimintaan kohdistunut ulkopuolinen tarve, mahdollisuus jatkuvaan oppimiseen sekä myös sosiaalinen tuki ja sitouttaminen.
Graduni tulokset mukailevat vahvasti aiempaa vapaaehtoistoiminnan motiiveihin liittyvien tutkimusten tuloksia ja sen myötä tukevat sitä, mitä vapaaehtoistoiminnassa koetaan merkitykselliseksi ja motivoivaksi. Haastattelemieni vapaaehtoisten sitoutuminen muodostuu itsestä poispäin suuntautuvista tekijöistä kuten halusta auttaa muita ja olla hyödyksi muille niin yksilö- kuin yhteiskuntatasolla. Samaan aikaan sitoutumiseen ja sen kokemukseen kietoutuu paljon itseen päin suuntautuvia motiiveja ja tekijöitä kuten hyödyn saaminen itselle vapaaehtoisuuden välineellistämisellä sekä oman merkityksellisyyden kokemusten vahvistaminen. Onkin tärkeää, että vapaaehtoisia ohjatessa ja sitouttaessa tuettaisiin koko ajan enemmän ja enemmän myös yksilön henkilökohtaisia intressejä, jotka nykyään nähdään olevan yksilön oikeus vapaaehtoisena toimiessa.
Tarkasteltaessa verkon roolia osana vapaaehtoistoimintaan sitoutumista on todettava, että sen rooli näyttäytyi tulosteni valossa pienenä tekijänä. Suurimman merkityksen verkko sai haastateltavien puheessa yhteisöllisyyden kokemuksen rakentajana ja samalla sen heikentäjänä. Verkon mahdollistama etäisyys ja anonyymius suhteessa autettaviin lapsiin ja nuoriin koettiin vapaaehtoisten mukaan ennen kaikkea kuormitusta vähentävänä tekijänä ja toisaalta teki haastavammaksi kokemuksen sitoutumisesta autettaviin. Vastauksena otsikossa esittämääni kysymykseen siitä, vaatiiko verkkovapaaehtoisten sitouttaminen jotain erilaista, sanoisin, että verkossa, etätyönä tekevien vapaaehtoisten sitouttaminen vaatii samoja elementtejä kuin mikä tahansa vapaaehtoistyö. Tutkielmani pohdintaosiossa tartuinkin sitouttamisen teemaan hieman eri näkövinkkelistä; tarvitaanko sitouttamista ylipäätään?
Jos pohdintani aiheesta kiinnostavat enemmän, on maaliskuussa 2018 valmistunut pro gradu-tutkielmani ladattavissa ja luettavissa täällä.
Pauliina Turunen
Lasten ja nuorten parissa verkossa toimivien vapaaehtoisten ohjaaja, KM