Kansalaisareenan 25-vuotisjuhlan kunniaksi julkaisemme VerkkoAreenassa blogisarjan Areena-lehdestä, jota julkaistiin vuosina 1993–2005.
Vuoden 1996 neljännestä Areena-lehdestä löytyi mielenkiintoinen poiminta 50 vuotta vanhasta Aamulehdestä (26.6.1946). Artikkelissa puhutaan työtä vieroksuvista henkilöistä, eli ”pinnareista”. Laki työtä vieroksuvien henkilöiden määräämisestä työhön tai erikoistyölaitokseen oli voimassa 1946–1948. Sodan jälkeisessä Suomessa oli jälleenrakennus käynnissä ja työvoimasta oli pulaa. Pinnarilaki oli yhtä aikaa työmarkkina-, sosiaali- ja kontrollipolitiikkaa.
Työnvieroksujien joukkoon päätyi kuitenkin tavallisten työttömyydestä kärsivien kansalaisten lisäksi paljon syrjäytyneitä moniongelmaisia ja työkyvyttömiä henkilöitä. Pinnarilaki antoi viranomaisille keinon taistella ”yhteiskunnan sisäisiä vihollisia, kohonnutta rikollisuutta, muuttuneita moraalikäsityksiä ja lisääntynyttä päihteidenkäyttöä vastaan.” (Sinikka Selin, pro gradu: Häiritsevän erilaiset. Työnvieroksunta Helsingissä 1946–1948. Helsingin yliopisto, 2009.)
Areena-lehden artikkelin mukaan viranomaiset saivat ilmoituksia pinnareista ainakin huoltolautakunnalta (sosiaalihuolto), poliisilta, lastensuojelulautakunnalta ja yksityisiltä kansalaisilta. Viranomaisten tietoon tulleissa tapauksissa työmääräyksen edellytykset tutkittiin.
Nykyisessä työttömyyskeskustelussa pinnalla ovat muun muassa perustulokokeilu, palkattomat työkokeilut ja kuntouttava työtoiminta sekä työttömien aktiivisuuden tarkastelu. Etenkin aktiivimallia on perusteltu sillä, että ilman ”kannustusta” (lue: pakkoa ja tukien leikkaamista) työttömät eivät hae työpaikkoja tarpeeksi aktiivisesti. Aina löytyy joku ammattityötön, joka saadaan lehtien palstoille rehvastelemaan haluttomuudellaan työllistyä ja kertomaan, miten tukien varassa eläminen on lähes luksusta. Näitä juttuja jaetaan somessa ja kommentoidaan närkästyneesti, ja taas on saatu kaikki työttömät näyttämään laiskoilta. Voitteko kuvitella mitä tapahtuisi, jos nykyäänkin yksityishenkilöt voisivat ilmiantaa ”pinnareita” – henkilöitä, joiden he tilannetta tarkemmin tuntematta kuvittelevat vain olevan laiskoja?
Totuus on se, että suuri osa työttömistä yrittää aktiivisesti työllistyä. Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, jos paikkakunnalla ei ole työpaikkoja, jos osaaminen on vanhentunut, jos työttömyyttä on kestänyt kauan, jos on osatyökykyinen, jos on yli 50-vuotias, ja lista jatkuu. Lehdistä saamme lukea myös tarinoita henkilöistä, jotka ovat lähettäneet satoja työhakemuksia ilman tulosta. Oma lukunsa ovat työkyvyttömät työttömät, joille ei myönnetä sairauspäivärahaa tai kuntoutustukea. Monet sairaudet eivät näy päälle, ja johan Kelankin lääkäri on todennut, että kuntoutukselle ei ole tarvetta. Pakkotyöhön kaikki tai tukia leikataan!
Palkattomien työkokeilujen, -harjoittelujen ja kuntouttavan työtoiminnan määrä on lisääntynyt räjähdysmäisesti. Tilastojen mukaan jopa 500 000 suomalaista tekee palkatonta työtä (https://seura.fi/wp-content/uploads/2018/07/seura_29_2018_.pdf). Usein tällainen työtoiminta ei ole mielekästä tai työllistymistä edistävää, vaan sitä tehdään pakon edessä, karenssin uhatessa. Pakkotyön lisäksi työttömän tulisi aktiivisesti hakea palkallista työtä. Jos pinnarilaki oli ”työmarkkina-, sosiaali- ja kontrollipolitiikkaa,” mitä nykyinen laki on?
Leikkausten, karenssien, pakkotyön ja byrokratian sijaan nykyajan Suomessa tulisi ehkäistä työttömien syrjäytymistä lisäämällä heidän yhteiskunnallista osallisuuttaan ja ihmisarvon tunnettaan. Esimerkiksi vapaaehtoistyön lisääminen aktiivimalliin olisi hyvä muutos. Itselleen mielekkään vapaaehtoistyön tekeminen tutkitusti lisää yhteiskunnallista osallisuutta, toimintakykyä ja hyvää mieltä. Vapaaehtoistyöstä saa onnistumisentunteita, rohkeutta, tietoa ja taitoja, joita voi käyttää hyväkseen myös työnhaussa.
Toivon, että sekä hallitus että kansa lakkaavat pinnareiden kyttäämisen ja keskittyvät luottamuksen ja yhteistyön rakentamiseen!
Teksti: Satu Puolitaival