Hyppää sisältöön

Vapaaehtoismatkailun identiteettikriisi – osa 1

Blogin ensimmäisessä osassa Rositsa Röntynen perehtyy vapaaehtoismatkailun käsitteeseen ja sen määrittelemisen haasteellisuuteen.

Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Keski-Suomen Kylät ry:n yhteinen Euroopan maaseuturahaston osarahoittama Value-hanke selvittää vapaaehtoismatkailun potentiaalia Keski-Suomessa. Hanke aloitettiin helpolla kysymyksellä: Mitä vapaaehtoismatkailu on? Tai ainakin etukäteen luultiin, että vapaaehtoismatkailun määrittely olisi helppo tehtävä.

Olen yrittänyt kuvata ilmiötä kahdessa aiemmassa Jyväskylän ammattikorkeakoulun blogitekstissäni ”Mitä on vapaaehtoismatkailu ja kannattaako sitä kehittää Keski-Suomessa?”. Pääset lukemaan blogin ensimmäisen osan täältä ja toisen osan täältä. Kirjoituksissa käsittelen vapaaehtoismatkailua mm. historian, kestävyyden ja matkailijan motiivien kautta. Hankkeessa oletimme, että vapaaehtoismatkailun potentiaalin eteen tulisi haasteita esimerkiksi lainsäädännön ja asiakasprofiilin määrittelyn kannalta.

Juuri tämä peruskysymys vapaaehtoismatkailun määrittelystä osoittautui erittäin vaikeaksi. Hankkeen alussa tehtiin verkkokysely, johon kahden kuukauden aikana koko Keski-Suomesta saatiin vain seitsemän vastausta. Selvisi heti, että vapaaehtoismatkailu on erittäin tuntematon termi. Jotkut toimijat toteuttavat matkailutoimintaa, toiset vapaaehtoistoimintaa, mutta kukaan ei todennut tarjoavansa yhdistelmää molemmista. Myös tapauksissa, joissa vapaaehtoismatkailu käsitteenä tunnetaan, vapaaehtoismatkailuun liittyy erittäin paljon ennakkoluuloja, toimintaan vaikuttavia imagotekijöitä, rahoitusehtoja ja lakipykäliä.

Voidaanko ottaa esimerkkiä maailmalta?

Termin käyttö on ongelmallinen maailmanlaajuisesti.Kyse ei ole pelkästään siitä, onko tietty toiminta vapaaehtoismatkailua vai ei, vaan sävyistäkin. Monesti termin käytössä heijastuu toimijan rooli tai kertojan omat arvot.

Monet tutkijat ovat pyrkineet määrittelemään vapaaehtoismatkailua, ja nykyään määritelmiä käytetään rinnakkaisesti ja täydentäen. Ei-tieteellisessä kirjallisuudessa vapaaehtoismatkailun termistä on monenlaisia tulkintoja. Jotkut tahot näkevät sen vain kansainvälisenä toimintana, vaikka Covid-19 on selkeästi paljastanut myös kotimaiset ulottuvuutensa. Toiset erottavat vapaaehtoismatkailun vapaaehtoistyöstä keston kautta, ja vapaaehtoismatkailu nähdään lyhytkestoisempana vapaaehtoistoimintana.

Lisäksi vapaaehtoistyön tapauksessa matkustamisen tarkoitukseksi tunnustetaan varsinainen vapaaehtoistoiminta, siis ilman matkailuvetoista motivaatiota, kun taas vapaaehtoismatkailussa yhdistyvät vapaaehtoistyön ja matkailun motiivit. Vaikka teoriassa tämä on helppo selittää, eroa on erittäin vaikea todistaa tai soveltaa käytännössä, koska siihen liittyy sisäinen motivaatio. Lisäksi jotkut luokittelevat vapaaehtoismatkailun “altruistiseksi matkustamiseksi”, mutta tämä on suorassa ristiriidassa aiemmin kuvatun vapaaehtoistyön ja vapaaehtoismatkailun jaon kanssa, jossa vain vapaaehtoistyö nähdään altruistisena.

Englannin kielessä tehdään ero traveler ja tourist -käsitteiden välillä. Erityisesti vastuullisesta käyttäytymisestä puhuttaessa suositaan termiä traveler. Näiden termien käyttöä on pohdittu myös vapaaehtoismatkailun yhteydessä, mikä on johtanut samanlaiseen erotteluun, jossa volunteer traveler on se, joka todella pyrkii vaikuttamaan. Tämä on kuitenkin osa maailmanlaajuista hämmennystä vapaaehtoismatkailun termin ympärillä: jos jotkut yrittävät upottaa altruismin ja matkustamisen motiivit jo vapaaehtoismatkailun termiin, täytyykö meidän korostaa sitä vielä kerran, vetämällä raja tourist ja traveler -termien välillä?

Suomessa on vielä vaikeampaa tehdä eroa termien välillä, koska suomen kieli ei salli selkeää rajanvetoa. Joskus tätä kuitenkin yritetään asettamalla vastakkain suomenkielinen matkustaja ja englannin kielestä lainattu turisti -sana. Sen sijaan mielestäni kannattaa havainnoida ja kuvata vapaaehtoisen todellisia motiiveja tuomitsematta etukäteen, mitkä niistä ovat hyviä tai huonoja, oikeita tai vääriä.

Toinen huomionarvoinen yksityiskohta on termien volunteer tourism ja voluntourism rinnakkainen käyttö. Toistaiseksi ei ole selkeää ohjetta termien maailmanlaajuisesta käytöstä. Jotkut mainitsevat nimenomaisesti, että nämä ovat synonyymejä. Toiset puhuvat voluntourism-ilmiöstä volunteer tourism -matkailuun sisältyvänä muotona, mutta eivät tuo mitään konkreettista näyttöä kahden erillisen ilmiön olemassaolosta. Lisäksi suomen kielellä ei tässäkään tapauksessa ole vaihtoehtoisia käsitteitä.

Mitä se on, jos ei vapaaehtoismatkailua?

Vapaaehtoismatkailua on olemassa sekä valtakunnallisesti että Keski-Suomessa, mutta yhteiskunnallisesti ei ole sovittu, millaista toimintaa kutsutaan juuri vapaaehtoismatkailuksi.

Yksi syy on se, että maailmalla on puhuttu vapaaehtoismatkailusta negatiiviseen sävyyn eettisten ongelmien takia. Globaalissa etelässä lapsia on esitetty orpoina niin, että vierailevasta matkailijasta tuntuisi pelastajalta, lasten hyvinvointia laiminlyöden. Tämä on järkyttävin, muttei ainoa esimerkki. Mikään eettisyyteen pohjautuva organisaatio ei haluaisi saada tällaista mainetta itselleen. Tämä ei kuitenkaan selitä koko ongelmaa, kun kyse on Suomesta, koska täällä on toimiva lainsäädäntö ja terve, aktiivinen yhteiskunta, jossa vastaavia vahinkoja ei käytännössä voi tapahtua.

Toinen syy voi olla se, että eri organisaatiot, jotka järjestävät vapaaehtoismatkailutoimintaa, pyrkivät erikoistumaan nimikkeen avulla. Esimerkiksi Maailmanvaihdossa puhutaan kansainvälisestä vapaaehtoistyöstä ja KVT:ssä pitkäaikaisvapaaehtoisuudesta. Nämä termit korostavat toiminnan pitkäaikaisuutta, ja siihen verrattuna matkailu nähdään lyhytkestoisena. Näiden organisaatioiden mukaan matkailu voi olla parhaassa tapauksessa vierailun lisäarvo tai lisäosa, eivätkä ne pääsääntöisesti tunnista vapaaehtoisten liikkuvuuden matkailullisia motiiveja. Jos tarkastellaan vierailun kestoa, matkailuna pidetään vierailuja, jotka kestävät yhdestä yöstä vuoteen. Vapaaehtoisten matkojen kesto vaihtelee yleensä parista viikosta vuoteen. Päällekkäisyyttä on paljon, ja kestoa ei voi pitää ratkaisevana tekijänä toiminnan määrittelyssä.

On myös organisaatioita, kuten WWOOF ja TWAM, jotka käyttävät omaa brändiään verbinä. Näin niiden ei tarvitse määritellä kovin tarkasti, mitä organisaation kautta tapahtuva toiminta ytimeltään on, vaan sitä kutsutaan yksinkertaisesti termillä woofing tai twaming.

Jotkut toimijat taas korostavat vierailun aikana tapahtuvia aktiviteetteja tai siitä saatua lisäarvoa kuvatakseen, mistä toiminnasta on kyse. Esimerkiksi Workaway-alustan, Purola Farmin ja Cafe Meijerinliiterin mukaan vapaaehtoismatkailu on ensisijaisesti kulttuurivaihtoa. KVT:n kautta ja Äijälän talossa taasen toteutetaan vapaaehtoistyöleirejä.

Kun vapaaehtoistyö on osana kaupallista matkailutuotetta, vältetään sanaa vapaaehtoisuus ja käytetään mieluummin uudistava matkailu -käsitettä. Kaupallisuus ehkä sulkee pois altruismin, muttei mahdollisia yleishyödyllisiä hyötyjä. Matkanjärjestäjät eivät kuitenkaan ota riskiä, että hämmentäisivät potentiaalisia asiakkaita tarjoamalla heille maksullista vapaaehtoistyölomaa.

Blogini toisessa osassa jatkan pohdintaa siitä, miksi joskus ei käytetä vapaaehtoismatkailua terminä, ja lisäksi annan esimerkkejä siitä, mitä voi ja mitä ei kannata kutsua vapaaehtoismatkailuksi.

Teksti: Rositsa Röntynen

Kirjoittaja toimii Jyväskylän ammattikorkeakoululla Value-hankkeen projektipäällikkönä ja Vastuullisen matkailun portaat -koulutuskokonaisuuden koordinoijana sekä muissa matkailun asiantuntijatehtävissä.

Lähteet:

A propos de Twam, 2018. Artikkeli Travel with a mission -verkkosivuilla. Viitattu 19.1.2022. https://www.travelwithamission.org/generalites-twam/.

All About WWOOF: How it Works and What You Need to Know, n.d. Sivu WWOOF-verkkosivuilla. Viitattu 20.1.2022. https://wwoof.net/wwoofers-testimonials/all-about-wwoof-how-it-works-and-what-you-need-to-know/.

Brown, S. 2005. Travelling with a Purpose: Understanding the Motives and Benefits of Volunteer Vacationers. Current Issues in Tourism 8(6), pp. 479-496, DOI: 10.1080/13683500508668232.  

Callanan & Thomas, 2005. Volunteertourism: deconstructingvolunteeractivitieswithina dynamicenvironment. In M. Novelli (Ed.), NicheTourism:Contemporaryissues, trendsand cases, pp. 183-200. Oxford: Butterworth-Heinemann. 

Galani-Moutafi, V. 2000. The self and the other: Traveler, ethnographer, tourist. Annals of Tourism Research, Volume 27, Issue 1,2000, pp. 203-224, ISSN 0160-7383, https://doi.org/10.1016/S0160-7383(99)00066-3.  

Gharib, M. 2021. The Pandemic Changed The World Of ’Voluntourism.’ Some Folks Like The New Way Better. Artikkeli NPR-verkkosivuilla. Julkaistu 15.7.2021. Viitattu 20.1.2022. https://www.npr.org/sections/goatsandsoda/2021/07/15/1009911082/the-pandemic-changed-the-world-of-voluntourism-some-folks-like-the-new-way-bette?t=1630992027229&t=1632475294013

Hakkarainen, T. 2021. Metsähallituksen paimenviikot ja muut vapaaehtoistehtävät. Video Jyväskylän ammattikorkeakoulun Youtube-kanavalla. Julkaistu 15.12.2021. Viitattu 20.1.2022. https://www.youtube.com/watch?v=7-x55o1GYXw.

Häkkinen, A. 2019. Hyväntekeväisyys ja auttaminen matkalla: olemmeko valkoisia pelastajia? Artikkeli Reilun matkailun yhdistyksen blogissa. Julkaistu 21.2.2019. Viitattu 20.1.2022. https://www.reilumatkailu.fi/hyva%CC%88ntekeva%CC%88isyys-ja-auttaminen-matkalla-olemmeko-valkoisia-pelastajia/.

Konu, H., Tyrväinen, L. , Pesonen, J., Tuulentie, S. & Tuohino A. 2017. Uutta liiketoimintaa kestävän luontomatkailun ja virkistyskäytön ympärille – Kirjallisuuskatsaus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 45/2017. Viitattu 20.1.2022. https://tietokayttoon.fi/documents/10616/3866814/45_VIRKEIN_.pdf/eaaab34e-f831-4623-a915-f91d971e6b46.

Kumar, M. 2020. What Is Volunteer Tourism And When Can It Actually Be Bad? Artikkeli Medium.com -verkkosivuilla. Viitattu 20.1.2022. https://medium.com/colandian/what-is-volunteer-tourism-and-when-can-it-actually-be-bad-fa111c329191.  

Pop, D. 2019. What is wrong with Orphanage VolunTourism? Blogikirjoitus Hope and Homes for Children -blogissa. Julkaistu 15.4.2019. Viitattu 19.1.2022. https://www.hopeandhomes.org/blog-article/orphanage-voluntourism/.

Riyanka 2019. What’s the difference between a volunteer traveler and a tourist? Blogikirjoitus volunteeringsolutions.com -blogissa. Julkaistu 16.4.2019. Viitattu 20.1.2022. https://www.volunteeringsolutions.com/blog/difference-between-a-volunteer-traveler-and-a-tourist/.  

Scott, A. 2021. Volunteering and Voluntourism: The Good, The Bad, and The Questions You Should Ask. Artikkeli Uncornered Market -verkkosivuilla. Julkaistu 14.4.2021. Viitattu 20.1.2022. https://uncorneredmarket.com/volunteering-voluntourism-good-bad-and-questions-to-ask/.  

Share daily life with farmers and growers, n.d. Sivu Wwoof-verkkosivuilla. Viitattu 19.1.2022. https://wwoof.net/get-started/.

Takalo, M. 2021. Maailmanvaihto ry – Kansainvälinen vapaaehtoistyö. Video Jyväskylän ammattikorkeakoulun Youtube-kanavalla. Julkaistu 22.11.2021. Viitattu 20.1.2022. https://www.youtube.com/watch?v=jGaY7wya-d8.

Theobald, W. F. 1998. Global Tourism (2nd edition). Oxford, Englanti. Butterworth–Heinemann. s. 6–7. ISBN 978-0-7506-4022-0. 

Tourism – definition, n.d. Määritelmä Tilastokeskuksen verkkosivuilla. Viitattu 20.1.2022. https://www.stat.fi/meta/kas/matkailu_en.html#tab1.

Travel differently, connect globally, n.d. Workaway-alustan etusivu. Viitattu 20.1.2022. https://www.workaway.info/.

Viitaniemi, E. 2021. Kansainvälinen vapaaehtoistyö ry:n vapaaehtoistyöleirit. Video Jyväskylän ammattikorkeakoulun Youtube-kanavalla. Julkaistu 15.12.2021. Viitattu 20.1.2022. https://www.youtube.com/watch?v=x7SjUSiXOPk.

Voluntourism – a new trend of volunteer tourism, 2016. Blogikirjoitus Learn English Teens -verkkosivuilla. Julkaistu 16.11.2016. Viitattu 20.1.2022. https://learnenglishteens.britishcouncil.org/magazine/life-around-world/voluntourism-new-trend-volunteer-tourism.  

Wearing, S. 2001. Volunteer Tourism: Experiences That Make a Difference. Wallingford CAB International: 2001. 

Wendelius, L. 2019. Vapaaehtoistyömatkailu ei ole synonyymi vastuulliselle matkailulle. Artikkeli Tutka.pro -verkkosivuilla. Julkaistu 14.2.2019. Viitattu 20.1.2022.

https://tutka.pro/reportaasit/vapaaehtoistyomatkailu-ei-ole-synonyymi-vastuulliselle-matkailulle/.

What is Voluntourism?, n.d. Artikkeli Serve the World Today -verkkosivuilla. Retrieved 20.1.2022. https://servetheworldtoday.com/world-citizens-travel-guide/what-is-voluntourism/.  

Haastattelut:

Fredin, Viola, LomaLeivo. Haastattelijana Tanja Rämä. 3.12.2021.

Kilpi, Selma, Tärkkilä – Kestävän kulttuuriperinnön keskus. Haastattelijana Tanja Rämä. 10.11.2021.

Laukkarinen, Marja-Riitta, Suinulan kyläyhdistys & Rämö, Irja, Kuoreveden nuorisoseura. Haastattelijana Tanja Rämä. 29.11.2021.

Määttä, Paula. Pohjois-Korpilahden kyläyhdistys. Haastattelijoina Tanja Rämä & Minna Tunkkari-Eskelinen. 16.9.2021.

Ojajärvi, Maria, Suomen Ekomatkaajat Oy. Haastattelijoina Minna Tunkkari-Eskelinen & Rositsa Röntynen. 22.11.2021.

Reuter, Eeva-Liisa, Äijälän talo. Haastattelijoina Tanja Rämä & Minna Tunkkari-Eskelinen & Rositsa Röntynen. 6.9.2021.

Sydänmaanlakka, Maija, Cafe Meijerinliiteri. Haastattelijana Tanja Rämä. 4.11.2021.

Tervakorpi, Leena, VisitKarelia Oy. Haastattelijoina Minna Tunkkari-Eskelinen & Rositsa Röntynen. 22.12.2021.

Venugopal, Parvathy, Green Escape Oy. Haastattelijoina Minna Tunkkari-Eskelinen & Rositsa Röntynen. 3.12.2021.

Wagner, Pipsa, Purola Farm. Haastattelijana Tanja Rämä. 27.10.2021.

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan