Hyppää sisältöön

Kuvassa Vuoden vapaaehtoinen Ilkhom Khalimzoda. Kuvaaja: Pertti Snellman.

Vuoden vapaaehtoinen Ilkhom Khalimzoda edistää kulttuurienvälistä vuoropuhelua ja maahanmuuttajien osallisuutta

Vuoden vapaaehtoiseksi 2021 valitulle Ilkhom Khalimzodalle vapaaehtoistoiminta tuo paljon iloa ja antaa monin tavoin takaisin. Vapaaehtoistoiminnan avulla Ilkhom edistää kulttuurienvälistä vuoropuhelua, yhdenvertaisuutta ja maahanmuuttajien osallisuutta.

Ilkhom Khalimzoda palkittiin Vuoden vapaaehtoiseksi 2021 joulukuussa. Aktiiviselle vapaaehtoistoimijalle valinta ja sitä seurannut palaute tulivat iloisena yllätyksenä.

– Joka viikko palkitsemisen jälkeen ihmiset työpaikallani ja sen ulkopuolella ovat tulleet onnittelemaan minua ja kertomaan, kuinka tärkeää ja merkittävää työtä teen. Havahdun jatkuvasti siihen, että tätä tunnustusta on tärkeää vaalia.

Ilkhom toimii perustamansa Suomen Kulttuurienvälisen Yhteisön (SKY) puheenjohtajana. Yhdistyksen tavoitteena on edistää kulttuurienvälistä vuoropuhelua, yhdenvertaisuutta ja maahanmuuttajien osallisuutta.

SKY:ssä Ilkhom on laittanut liikkeelle monia innovatiivisia projekteja. Näihin lukeutuvat muun muassa suomen kielen oppiminen laulujen kautta ja Omenaprojekti, jossa omenien jakamisen avulla tuotiin yhteen eri taustoista tulevia ihmisiä. Myös koronakriisin aikana Ilkhom on halunnut tehdä oman osuutensa muiden auttamiseksi.

– Kun korona iski, halusimme auttaa iäkkäitä ihmisiä. Joten kokosimme monikielisen 30 vapaaehtoisen joukon ympäri Suomea avuksi kunnille, jotka tarvitsivat vapaaehtoisia infopuhelimiin.

Ole se muutos, jonka haluat nähdä

Ilkhom on kotoisin Keski-Aasiasta Tadzikistanista. Hän muutti perheensä kanssa Suomeen Latviasta, jossa hän asui kymmenisen vuotta. Tällä hetkellä Ilkhom työskentelee väitöskirjatutkijana Jyväskylän yliopistossa maahanmuuton, kulttuurienvälisen kommunikaation ja median parissa.

Suomessa vapaaehtoistoiminta auttoi Ilkhomia uuteen kulttuuriin sopeutumisessa ja oman osaamisen hyödyntämisessä. Samalla hän näki mahdollisuuden auttaa ympärillään olevia monikulttuurisia ihmisiä löytämään oma potentiaalinsa, jotta heidän olisi helpompi osallistua yhteisöönsä ja parantaa näin hyvinvointiaan.

– Ole se muutos, jonka haluat nähdä. Lisää oma mausteesi ympäristöösi. Tee asioita, jotka koet tärkeiksi, Ilkhom neuvoo.

Monet järjestöt tukevat maahanmuuttajia ja monikulttuurisia ihmisiä järjestämällä heille vapaaehtoistoimintaa ja mahdollistamalla vapaaehtoiseksi ryhtymisen. Ilkhom kannustaa kysymään maahanmuuttajayhteisöiltä itseltään, minkälaisia tarpeita yhteisön sisältä kumpuaa ja tukemaan heiltä tulevia ideoita. Yhteisöt tulisi myös ottaa mukaan toimintaan, joka lisää ymmärrystä ja luottamusta.

Vaikka vapaaehtoistoiminta on universaalia toimintaa, siinä on nähtävissä joitakin kulttuurisia käytännön eroja. Ilkhomin mukaan maahanmuuttajat kokevat helposti, että isäntämaa yrittää sulauttaa heidät osaksi yhteiskuntaa. Suomalaiset puolestaan saattavat ajatella, että ainoastaan maahanmuuttajien täytyy sopeutua.

– Kun puhutaan esimerkiksi kulttuurienvälisestä vuoropuhelusta, ajatellaan usein, että se tarkoittaa erilaisen ruuan kokkaamista tai esityksen pitämistä kotimaasta. Tämäkin on tärkeää, mutta vuorovaikutuksen olisi hyvä mennä pintaa syvemmälle. Siinä tulisi olla kyse arvoista, elämän merkityksestä ja maailmankuvasta keskustelemisesta. Näin voimme löytää keskeisiä arvoja, jotka yhdistävät meitä sekä selvittää, mikä meitä puolestaan erottaa.

Vapaaehtoistoiminta tuo paljon iloa ja antaa monin tavoin takaisin

Ilkhomille vapaaehtoistoiminta antaa ennen kaikkea sosiaalista pääomaa. Erityisesti maahanmuuttajakontekstissa vapaaehtoistoiminta auttaa yhteiskunnassa navigoimisessa, verkostoitumisessa, työelämässä ja ystävien saamisessa.

– Vapaaehtoistoiminta antaa tyytyväisyyden ja kuulumisen tunteen, Ilkhom tiivistää.

Vapaaehtoistoimintaan liittyy myös aika ajoin haasteita esimerkiksi ajankäyttöön ja työnhallintaan liittyen. Ilkhom pitääkin vapaaehtoistoiminnan mielellään lähellä elämänsä muita osa-alueita: tutkimustyö ja vapaaehtoistoiminta tukevat toisiaan ja vapaaehtoistyötä tehdään myös yhdessä perheen kanssa.

Myös taloudellisesti yhdistyksen pyörittäminen on välillä haastavaa, kun tietoa tukien hakemiseen ei ole tarpeeksi. Toimintaa on onneksi pystytty tekemään yhteistyössä eri tahojen kanssa ja jakamaan näin kuluja. Ilkhom ei kuitenkaan anna haasteiden estää tai viedä pois paloaan vapaaehtoistoimintaa kohtaan.

– Vapaaehtoistyötä ei kannata ajatella ilmaisena työnä vaan toimintana, joka tuo paljon iloa ja antaa monin tavoin takaisin. Älä anna periksi ja pyri kehittämään ympärilläsi olevia asioita sekä ratkaisemaan ongelmia, missä tahansa oletkin.

Kansalaisareenan Vuoden vapaaehtoinen toimii myös perinteisesti vapaaehtoistoiminnan lähettiläänä seuraavan vuoden ajan. Lähettiläänä Ilkhom pyrkii viemään eteenpäin uusia ideoita ja projekteja sekä luomaan lisää aktiviteetteja ympäri Suomea. Lisäksi hän toivoo voivansa tehdä yhteistyötä eri yhteisöjen, viranomaisten ja muiden instituutioiden kanssa kansalaistoiminnan ja maahanmuuttajien aktiivisen osallistamisen parantamiseksi.

– Vuoden vapaaehtoisen titteliin liittyy luottamusta ja toivoa, ja minun täytyy pitää huolta siitä.

Teksti: Eve Lahikainen

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan