Suomalaisista eri arvioiden mukaan kolmasosa tai jopa puolet tekee vapaaehtoistyötä säännöllisesti. Keskimäärin vapaaehtoistyötä tehdään noin 18 tuntia kuukaudessa. Viime vuosien aikana aktiivisuus on alkanut kasaantua. Ne, jotka toimivat aktiivisesti, ovat  todella aktiivisia. Lisäksi vapaaehtoistyöltä odotetaan enemmän. Tehtävien pitää olla konkreettisia, mielekkäitä ja hyvin paketoituja, jotta niitä voi shoppailla omien mieltymysten mukaan.

Itse olen ehtinyt olla suomalaisen vapaaehtoistyön keskiössä nyt kuukauden verran. Aloitin lokakuun loppupuolella Kansalaisareenan toiminnanjohtajana ja vauhtia on riittänyt.

Vapaaehtoistyössä on käsillä isoja muutoksia. Sitoutuminen on löystynyt ja kilpailu ajasta kasvaa samalla kun hallitsemattomuus on lisääntynyt. Verkon merkitys on suuri sekä digitalisaatio ja tekoäly tulevat rytinällä. Sote-uudistus aiheuttaa epävarmuutta. Avustusjärjestelmä tiukkenee. Puhumattakaan ikärakenteen sekä elinkeino- ja palvelurakenteen muutoksista, globalisaatiosta, ympäristöuhkista, pakolaiskriiseistä, totuuden jälkeisen politiikan aiheuttamista epävarmuustekijöistä ja niin edelleen.

Oma tieni Kansalaisareenan toiminnanjohtajaksi on kulkenut monen mutkan kautta. Harvoilla elämä mitenkään suoraviivaista taitaa ollakaan. Tämä kannattaisi pitää mielessä, kun puhutaan nopeasta valmistumisesta, kilpailukyvystä ja ylipäätään siitä, että ihmiset pitäisi saada nopeasti työelämään parantamaan huoltovarmuutta.

Ensimmäinen muistikuvani vapaaehtoistyön tekemisestä on, kun yläkouluikäisenä jaoin isäni puoliksi pakottamana Vailla vakinaista asuntoa ry:n Asukki-lehtiä naapurustoon. Olimme olleet aiemmin asunnottomina ja asuneet Helsingin vieraskodin asuntolassa Pursimiehenkatu 10:ssä, joka tarjosi asumispalveluita päihdeongelmaisille ja asunnottomille. Hyvinvointiyhteiskunta oli napannut meidät kiinni silloin kun apua kaikkein eniten tarvitsimme. Nyt maksoimme takaisin tätä apua tekemällä vapaaehtoistyötä.

Ammattikoulun jälkeen päädyin tietoliikennealalle töihin ja sain kaupungin vuokra-asunnon. Jostain syystä päädyin talotoimikunnan vuosikokoukseen ja sen myötä talotoimikuntaan jäseneksi. Tätä kautta sain taas kutsun kaupungin paikallisagendaohjelman valmisteluun, jossa mietittiin niin asukasosallistumista kuin kestävän kehityksen eri ulottuvuuksia.

Kestävän kehityksen agenda 21 -prosessissa vietetyn vapaaehtoistyön kautta päädyin ympäristöjärjestöihin. Ensin Dodon ympäristöfilosofian lukupiiriin, sitten Maan ystäviin. Vapaaehtoistyö oli keskeinen kimmoke sille, että halusin jatkaa opintoja ja hakeuduin yliopistoon – siitä huolimatta, että en koskaan ole käynyt lukiota tai kirjoittanut ylioppilaaksi. Opintojen myötä päädyin myös ainejärjestöön. Opintojen loppusuoralla olin puoli vuotta vapaaehtoistyössä Perussa paikallisessa kansalaisjärjestössä.

Latinalaisen Amerikan kokemusten jälkeen jatkoin vielä tietoliikennealan töissä samalla kun toimin erilaisissa vapaaehtois- ja luottamustehtävissä Maan ystävissä ja Suomen luonnonsuojeluliitossa. Lopulta kävi niin kuin usein käy. Harrastuksesta tuli ammatti. Vaihdoin hyväpalkkaisen ja vakituisen työn tietoliikennealalla Suomen luonnonsuojeluliiton määräaikaiseen ja huonosti palkattuun projektihommaan. Palkkani tippui noin kolmasosaan aiemmasta. Tätä kautta päädyin kuitenkin lopulta niin Luonto-Liiton kuin Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtajaksi ennen siirtymistäni Kansalaisareenaan.

Koskaan ei tiedä, mikä lopulta johtaa mihinkin. Mitä olisikaan tapahtunut, jos isäni ei olisi tarjonnut mallia ja ollut itse aktiivinen vapaaehtoistyöntekijä tai mitä jos kutsua siihen yhteen talotoimikunnan kokoukseen ei olisikaan tullut? Tai entä jos en olisi koskaan uskaltanut kuunnella sydäntäni ja tehdä hyppyä tuntemattomaan eli siirtyä työskentelemään epävarmoihin ja vaativiin oloihin kansalaisjärjestöpuolelle. Tuskin silloin ainakaan saisin nyt olla luomassa yhdessä muiden kanssa vapaaehtoistoiminnan edellytyksiä lukemattomille muille, jotka haluavat seurata omaa sydäntään.

Vaikka vastoinkäymiset hyökyisivät päälle, elämässä kannattaa usein pyrkiä tekemään sitä, minkä kokee kaikkein mielekkäimmäksi ja merkityksellisimmäksi. Kannattaa tehdä asioita yhdessä muiden ihmisten kanssa, jotka kannustavat ja vetävät ylöspäin. Muistakaamme siis kiittää kanssavapaaehtoisia.

Vapaaehtoistyö on vaikuttavaa. Se luo toivoa. Toivossa on selviytymisen mahdollisuus.

Leo Stranius

Kansalaisareenan toiminnanjohtaja

***

P.S. Nähdään lauantaina 2.12. Vapaaehtoistoiminnan messuilla Vanhalla Ylioppilastalolla Helsingissä.