Blogisarjassa julkaistaan Humanistisen ammattikorkeakoulun avoimessa ammattikorkeakoulussa vapaaehtoistoiminnan johtamista opiskelevien tekstejä tai videoita vapaaehtoisuudesta.
Työ tekijäänsä kiittää, mutta millainen on kenenkin vapaaehtoistyöstä työn itselle antama kiitos? Työn tuottama mielihyvä ja kiitos lienee sidoksissa siihen, mistä motivaationlähteestä vapaaehtoistyöntekijä oman draiverinsa tekemäänsä vapaaehtoistyöhön ammentaa.
Altruismi, ehkä vapaaehtoistoiminnan yhteydessä käytetyin sana. Perinteisin ja suppea näkemys vapaaehtoistoiminnasta on epäitsekäs ja pyyteetöntä yhdistystoimintaan osallistumista muiden hyväksi. Ainakin oma ensiajatukseni on tällainen. Asioiden liian yksipuolinen profiloituminen on kuitenkin vaarallista. Mielestäni vapaaehtoistyöntekijöiden monien motivaattoreiden näkyväksi tekeminen ja osittainen altruistisesta imagosta irrottautuminen lisäisi potentiaalisesti vapaaehtoistyöntekijöiden ja vapaaehtoistyön määrää.
Mikäli vapaaehtoistoiminta käsitteenä nostaa suomalaisten mieliin altruististen tai aktivismiin pyrkivien ihmisten suurempaan hyvään tähtäävinä tekoina, kapeuttaa se mielestäni vapaaehtoistyöntekijöiden profiilia ja vähentää vapaaehtoistyöntekopotentiaalia.
Vapaaehtoistoimintaan mukaan lähteminen voi tuottaa esimerkiksi alemmuudentunnetta tai häpeää, mikäli vapaaehtoistoiminnasta kiinnostunut henkilö tuntee itsensä muita vähemmän hyväntekijällisesti orientoituneeksi. Toisaalta kovin altruistinen tai aktivistinen tekijä saattaa näyttäytyä maltillisemmalle mielelle jopa ärsyttävänä, ehkä jopa aiheuttaa vastareaktioita. Kukaan kun tuskin haluaa tuntea olevansa moraalisesti huonompi.
Avoin keskustelu vapaaehtoistyön monista motivaattoreista onkin paikallaan, jotta monet vapaaehtoistyön mahdolliset tekijät saavat oman vapaaehtoispotentiaalinsa valjastettua vailla vastareaktioita tai vähemmyydentunteita.
Toisaalta esitän väittämän, että lähes jokaisella vapaaehtoistyöntekijällä hyväntekeminen on yksi vapaaehtoistyön palkitseva osa. Antamisen ilo lienee yksi ihmislajin edustajille tyypillinen sisäinen motivaattori. Vapaaehtoistyö taas melko väistämättä tuottaa hyvinvointia jossain muodossa. On kuitenkin täysin hyväksyttävää saada mielihyvää muustakin kuin auttamisentunteesta itsestään. Se, millä motivaattorilla kukin vapaaehtoistyötä tekee, ei myöskään liene pois työn tuloksellisuudesta tai siitä, kuinka paljon hyvää vapaaehtoistyön seurauksena syntyy.
Kovasti altruistiselle ihmiselle hyväntekemisen kokemus lienee kuitenkin niin voimakas palkinto, että sisäisen motivaation lähteenä se on vertaansa vailla. Kirjoitukseni tarkoituksena ei olekaan arvostella altruistisista lähtökohdista vapaaehtoistyötä tekevien ihmisten motiivia tai himmentää kenenkään tekemää hyvää. Kuitenkin vapaaehtoistyön tuottaman hyvän määrän noustessa työn tärkeimmäksi tulokseksi, on mielestäni tärkeää tutkistella ja kelvolliseksi tunnistaa kaikki hyvän tekemisen motivaattorit ja siten mahdollisesti lisätä vapaaehtoistyöntekijöiden määrää entisestään.
Teksti: Anna Simola
Kirjoittaja opiskelee vapaaehtoistoiminnan johtamista Humakin avoimessa ammattikorkeakoulussa.