Millä motiiveilla vapaaehtoistyötä tehdään? Onko olemassa pyyteetöntä auttamista? Luennolla esitetty kysymys aiheuttaa keskustelua ja lopputulos jää hämmentävän epäselväksi. Onko epäitsekästä auttamista, hienommalta nimeltään altruismia, olemassa?
Auguste Comte oli filosofi ja sosiologian isä, joka määritteli käsitteen altruismi egoismin eli itsekkyyden vastakohdaksi. Altruistisen käytöksen tarkoitus on toimia muiden hyväksi, vaikka käytöksestä aiheutuisikin harjoittajalleen tappiota tai parhaassakin tapauksessa käytöksestä ei ole hänelle itselle mitään hyötyä.
Altruismia ovat etsineet filosofit, biologit ja psykologit. Biologit ovat käsitelleet asiaa yksilön, ryhmän ja geenien kannalta. Geenit muuttuvat pitkien aikojen kuluessa ja luonnonvalinta karsii pois vähemmän hyvät vaihtoehdot. Evoluutioteorian tulkinnoissa vallitsi pitkään ajatus, että luonnossa vallitsee kaikkien sota kaikkia vastaan -tilanne. Eläimen menestyminen on yhtä kuin sen jälkeläisten määrä seuraavassa sukupolvessa. Monet eläimet elävät kuitenkin laumoissa ja yhteiskuntahyönteiset ovat vieneet erikoistumisen niin pitkälle, että työläiset ovat luopuneet lisääntymisestä kokonaan. Tutkijat katsoivat asiaa geenien kannalta ja huomasivat, että jos eläin auttaa sukulaisiaan, joilla on osittain samoja geeniä kuin sillä itsellään, sen geenien osuus seuraavassa sukupolvessa lisääntyy myös sukulaisten auttamisen kautta. Luonnonvalinta ei kohdistukaan yksilöihin vaan geeneihin ja ilmiön nimi on sukulaisvalinta. Eläimen menestyminen onkin kokonaiskelpoisuus (inclusive fitness) eli hänen jälkeläistensä lisäksi lasketaan mukaan sukulaisten jälkeläiset siinä määrin kuin hän osallistunut heidän auttamiseensa. Ihmiset ovat eläneet pienissä sukulaisryhmissä, joissa altruistinen käytös on samalla ollut sukulaisvalintaa. Ryhmä, jossa autetaan toisiaan, pärjää paremmin toisia ryhmiä vastaan. Näin alun perin biologinen ilmiö on muuttunut sosiaaliseksi ilmiöksi ja yhteistyökykyinen ihminen on aloittanut kehityksensä. Ihminen tarvitsee muita ihmisiä ja hän saa itselleen iloa ja tyydytystä muiden auttamisesta.
Mutta loppujen lopuksi, vaikuttaako altruismin olemassaolo tai olemattomuus vapaaehtoistoiminnan vetämiseen ja ihmisten motivoimiseen? Houkuteltaisiinko ihmisiä osallistumaan kehottamalla: Tule auttamaan muita! Vai tule auttamaan muita ja samalla autat itseäsi! Itse olisin taipuvainen vetoamaan jälkimmäisellä tavalla. Vähentääkö auttamisen arvoa se, että auttajakin saa sitä jotain? Minusta ei. Yksinäisyys altistaa masennukselle ja sairauksille. Lääkäreitä kehotetaan kirjoittamaan liikuntareseptejä. Ehkä voisivat kirjoittaa muiden auttamisreseptejä myös?
Ulla Gröhn
Kirjoittaja opiskelee parhaillaan Humanistisen ammattikorkeakoulun avoimessa ammattikorkeakoulussa vapaaehtoistoiminnan johtamista.