Vapaaehtoinen meripelastustoiminta on merkittävä osa valtakunnallista pelastuspalvelua. Meripelastajat auttavat vuosittain vesillämme yli kolmeatuhatta ihmistä, joista noin parikymmentä pelastetaan todennäköisesti varmalta menehtymiseltä.
Valtakunnallisessa Suomen Meripelastusseurassa toimii 2000 vapaaehtoista, ja pelastusaluksia on 130 rannikolla ja sisävesillä Hangosta Inariin.
Suuri osa autettavista on huviveneilijöitä, joiden matka katkeaa tekniseen vikaan tai merimiestaitojen puutteeseen. Espoon Meripelastusseuran Anni Muukonen kertoo, että viime kesänä oli paljon karilta irrotuksia. Hän arvelee tämän johtuvan siitä, että ihmiset eivät osaa enää lukea paperimerikortteja. Luotetaan automaatioon ja gps-paikantimiin.
− Jengi tuppaa menemään kiville huomattavasti ahkerammin kuin aikaisemmin. Meillä ei onneksi ole ollut tänä vuonna mitään isoa ja katastrofaalista tapahtumaa. Elokuun loppuun mennessä Espoon Meripelastajilla oli 88 pelastustehtävää. Edellisenä vuonna niitä oli 80, muistelee Muukonen.
− Ihan perustehtäviä vain on ollut, ja se on meille ilokin. Voimme auttaa “perusperheellisiä” huviveneilijöitä. Näissä tilanteissa ei ole vaaran paikkoja.
Pelastustaitoja on ylläpidettävä ja kehitettävä jatkuvasti
Säännöllinen harjoittelu merellä varmistaa pelastustyön onnistumisen hätätilanteissa. Espoon Meripelastajilla oli syyskuussa 50-vuotisjuhlaharjoitus (EMPY50), johon Kansalaisareenan vapaaehtoisella toimittajalla oli mahdollisuus päästä mukaan.
Iltakuudelta lähdimme merelle seuran Mellstenin tukikohdasta. Merellä tulisi jonkin ajan päästä olemaan pimeää, mutta sää oli aika tyyni. Pelastusalus Pv Westhousen miehistönä olivat perämiehet Anni Muukonen, Jussi Vuorela ja aluksen päällikkönä toimi Markus Nikander.
− Kyllä tämä muutaman kerran kaudessa ajoharjoittelua ja praktiikkaa tarvitsee. On hauska päästä vähän koheltamaan, sanoi Vuorela. Hän oli ollut viime aikoina päällystöharjoittelijana, jolloin käytännön hommaa oli ollut vähän.
Aika pian lähdettyämme merelle saimme ensimmäisen tehtävän. Suomenojan suunnassa oli 32-jalkaiseen purjeveneeseen tullut peräsinvika. Tehtävä ei ollut kiireellinen, mutta menimme apuun silti niin nopeasti kuin pystyimme.
− Meille voidaan kertoa jonkun saaren nimi, mutta paikallistuntemuksella on suuri merkitys. Näin pystymme lähtemään oikeaan suuntaan, eikä tarvitse käyttää aikaa etsimiseen, sanoi Markus Nikander.
− Pärjäämme yhtä hyvin kuin viranomaisetkin ja tuntuu, että ollaan vähän särmempiä näissä radiohommissa, kertoi Anni Muukonen.
Purjevene löytyi ja sai avun. Veneen purje oli jotenkin päässyt kiertymään potkuriin. Irroitus vaati Vuorelan menemistä mereen purjeveneen alle. Jätimme ilahtuneet veneilijät ja jatkoimme matkaa pian hämärtyvällä merellä.
Evakuointi on haastava tehtävä
Jonkin ajan päästä radiosta kuului pelastustehtävä. Oli hätätilanne. Vesibussin konehuoneessa oli hallitsematon tulipalo. Alus oli uppoamassa niillä minuuteilla. Aluksella oli 32 matkustajaa ja kaksi miehistön jäsentä. Pv Westhouse kiihdytti heti vauhtiin.
Pian merellä häämötti vesibussi, jonka kannella matkustajat seisoivat. Muukonen katsoi kiikarilla olisiko meressä ihmisiä. Hetkessä olimme vesibussin vieressä.
− Tullaan just jeesimään. Onko ihmisiä veden varassa? Ei ole. Kolme yksikköä on pian paikalla. Saadaan teidät pois ihan pian. Pysykää vaan rauhallisina aluksessa, huusi Anni Muukonen.
Evakuointi alkoi. Naiset ja lapset evakuoitiin ensin lähistölle ehtineeseen suurempaan pelastusalukseen nimeltään Jenni.
− Käykää katsomassa sisällä mikä siellä on tilanne tai haastatelkaa päällikköä, sanoi päällikkönä toimiva Markus Nikander.
Palo oli siihen mennessä saatu sammutettua. Muutamalla kuljetuskerralla pelastettavat oli saatu turvaan.
− Tosi haastavia tällaiset evakuointitehtävät ovat, koska koko ajan pitäisi pysyä kärryillä kuinka paljon meillä on väkeä. Tarkka lasku on pidettävä siitä, että kukaan ei ole hävinnyt, hypännyt veteen tai jotain muuta vastaavaa. Nyt ainakin evakuointiosuus lutviutui ihan hyvin, totesi Nikander.
Vesipumput alkoivat käydä ja vettä tyhjennettiin aluksesta. Sisällä oli vielä yksi potilas, jolla epäiltiin olevan rankavamma. Kun loukkaantunut oli ”paketoitu”, hänet siirrettiin turvaan.
Evakuoinnin jälkeen meri oli jo pimeä. Lähdimme takaisin kohti tukikohtaa.
Vapaaehtoiset ovat yksi iso osa meripelastustoimintaa
− Ihmettelen, mitä minä tein ennen kuin aloitin meripelastuksen. On hirveän vaikea käsittää, että olen ennen tehnyt jotakin muuta. Tuhlannut elämääni johonkin muuhun, sanoi Anni Muukonen.
− Tällaisissa yhteistyöharjoituksissa viranomaisten kanssa ymmärtää sen, että ollaan aika iso ja tärkeä lenkki. Vaikka me olemme vapaaehtoisia, niin olemme yksi iso osa meripelastustoimintaa.
Muukonen korosti, että toiminta on todella merkityksellistä.
− Suomi pyörii vapaaehtoistyöllä, joka kaikki on merkityksellistä. Valmennat sitten vaikka futisjoukkuetta tai etsit kadonneita metsästä.
Suomen Meripelastusseura on Kansalaisareenan yhteisöjäsen.
Pelastusharjoitus videoitiin ja on katsottavissa. (Kesto noin 30 min.)
Espoon Meripelastajat ry:n 50-vuotisjuhlaharjoitus, EMPY50
Teksti ja video: Vesa Vattulainen