Hyppää sisältöön

Uusien avustusten haku vuodelle 2018 on avattu

Uudet STEA-avustukset vuodelle 2018 ovat haettavissa STEAn verkkoasioinnissa (asiointi.stea.fi). Hakemuksia otetaan vastaan 31.5. klo 16.15 saakka. Hakuaika päättyy nyt ensimmäistä kertaa ns. virka-ajan päättyessä klo 16.15, eli hakemuksen lähettämistä ei voi enää jättää viimeisen päivän iltaan.

Jos suunnnittelet avustuksen hakemista järjestöllesi nyt ensimmäistä kertaa, kannattaa järjestön perustietojen ilmoittaminen verkkoasiointiin tehdä jo hyvissä ajoin viimeistään toukokuun alussa. Varsinaisen avustushakemuksen täyttäminen verkkoasioinnissa on mahdollista vasta sen jälkeen, kun järjestön ilmoitus on STEAlla käsitelty ja hyväksytty. STEA vastaa avustusten hakuun liittyviin kysymyksiin palvelevassa puhelinnumerossa 050 310 5692 arkisin klo 9-11 ja 12-15 välisenä aikana ja osoitteessa stea@stm.fi.

Ennen avustushakemuksen täyttöä on tärkeää tutustua avustusten hakuun ja käyttöön liittyviin ohjeisiin:

STEAn avustuslinjaukset
avustuslinjausten toimeenpanosuunnitelma 2018
hakuopas
avustuslajikohtaiset yleisehdot ja rajoitukset (Aineistopankin “Avustusten käyttöön ja raportointiin liittyvät ohjeet” -kansiossa).
– hakemuksen täyttöohje (kohdennettu toiminta-avustus, investointiavustus tai hankeavustus)
– hakemuksen täyttöohje (yleisavustus).

Tutustu avustushakemuksella esiintyviin termeihin ohjevideolla

– Viime hetken vinkit löytyvät täältä

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan