Kansalaisareena järjesti Vapaaehtoisten päivän alla Erätauko-dialogin kolmannen ja neljännen sektorin vapaaehtoistoiminnan eroista ja yhtäläisyyksistä. Keskusteluun osallistui moninainen joukko kolmannen ja neljännen sektorin edustajia ja vapaaehtoisia, vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneita ihmisiä, yhteiskuntatieteilijöitä, poliitikkoja sekä rahoittajatahoja. Dialogin fasilitoivat Kansalaisareenan työntekijät Maria Talvela ja Sini Hirvonen.
Mikä kolmas ja neljäs sektori?
Kolmannen sektorin vapaaehtoistoiminnalla tarkoitetaan perinteistä organisoitua järjestötoimintaa. Neljäs sektori pohjautuu itseohjautuvaan vapaaseen kansalaistoimintaan ja on usein kertaluontoisempaa kuin kolmannen sektorin toiminta. Pop-up -toiminta on viime vuosina lisääntynyt huimasti, mutta suurin osa vapaaehtoistoiminnasta on edelleen perinteistä. Monille kolmannen sektorin toimijoille vapaaehtoistoiminta voi olla tärkeä identiteetin osa, neljännen sektorin puolella taas saatetaan hieman vierastaa termiä.
Sektoreilla on paljon yhteistä mutta myös joitakin eroja. Erot tulevat näkyvimmin esille siinä, miten ihmiset arvottavat eri sektoreiden toimintaa. Dialogissa pohdittiin, saattaako kolmas sektori pitää neljännen sektorin toimintaa ”pelkkänä pöhinänä”. Toisaalta neljännen sektorin ”uudet jutut” saavat paljon palstatilaa, ja näkyvyys uutisissa voisi viitata siihen, että toimittajat arvottavat neljättä sektoria enemmän.
Monet sektorien väliset kysymykset juontavat siihen, miten viranomaistahot arvottavat vapaaehtoistoimintaa.
Kolmannella sektorilla on usein selkeämmät toimintaresurssit, mutta keskustelussa mietittiin, että etenkin nuoret voivat nähdä sen neljänteen sektoriin verrattuna tylsänä tai byrokraattisena. Pitkään yhdistyksissä toimineille neljäs sektori taas saattaa näyttäytyä hieman pelottavana samalla, kun kadehditaan sen kykyä vedota ihmisiin. Keskustelijat pohtivat, että kun kolmannella sektorilla ollaan huolissaan siitä, etteivät ihmiset halua sitoutua vapaaehtoistoimintaan samalla lailla kuin ennen, yksi ratkaisu voi olla oman toiminnan muokkaaminen muotoon, joka sallii helpommin epäsäännöllisen osallistumisen. Kansalaisyhteiskunta kehittyy aina suhteessa mediaan, ja neljäs sektori hyödyntää Facebook-aktivismia. Sosiaalinen media luo mahdollisuuksia, ja keskustelussa pohdittiin, että digitekniikka voi helpottaa introventtien osallistumista vapaaehtoistoimintaan.
Sektorien välisestä yhteistyöstä on onnistuneita kokemuksia. Joissain yhteisöissä – esimerkiksi Roihuvuori-seurassa – kolmannen ja neljännen sektorin piirteitä on yhdistetty menestyksekkäästi. Kolmannen sektorin kaupunginosayhdistys tarjoaa resurssit ja valmiita malleja, joihin ihmisten on helppo tarttua matalalla kynnyksellä, ja toimintaverkostoista voi vähitellen löytää tiensä myös keskemmälle organisaatioon. Samanlaisia kokemuksia on myös Kalliolan setlementin ja Keru-yhteisöjääkaapin yhteistyöstä: Kalliola tarjoaa toimintatilat ketterästi toimivalle Keru-yhteisölle.
Lisäksi on hyvä muistaa, että sektorit eivät todellisuudessa ole toisistaan erilliset toimintakentät, vaan sama vapaaehtoinen voi yhtenä hetkenä toimia perinteisen järjestön vapaaehtoisena ja toisena järjestää itse tempausta kaupunginosaansa.
Viranomaisilta vaaditaan vapaaehtoistoiminnan moninaisuuden tunnustamista
Erätauko-dialogissa pohdittiin, onko sektorien välillä jännitteitä. Hankauksesta kuitenkin puhutaan enemmän kuin sitä on – usein on yksinkertaisesti kyse erilaisista toimintamalleista. Keskustelussa koettiin, että hankausta esiintyy eniten suhteessa viranomaisiin. Monet sektorien väliset kysymykset juontavat siihen, miten viranomaistahot arvottavat vapaaehtoistoimintaa.
Kolmas sektori on Suomen yhdistyslainsäädännön mukaan juridinen toimija, neljäs sektori taas ei. Tämä vaikeuttaa neljännen sektorin rahoittamista ja lupien saantia. Keskustelijat kokivat rahankeräyslain uudistuksen tarpeellisena. Yli sektorirajojen kaivataan mahdollisuutta ”kevytyhdistyksen” perustamiseen, mikä helpottaisi neljännen sektorin toimintaa. Toisaalta keskustelussa pohdittiin, että rahoituksen avaaminen neljännelle sektorille voisi muodostaa potentiaalista hankauspintaa sektorien välille ja sen voitaisiin pahimmillaan kokea ”vähentävän yhdistystoiminnan uskottavuutta”.
Vapaaehtoistoiminnan arvostuksen vahvistaminen konkreettisilla toimilla on molempien sektorien toimintaedellytys.
Keskustelussa korostui näkökulma, että viranomaistaholta tulisi saada voimakkaampi tunnustus vapaaehtoistoiminnalle ja sen moninaisuudelle. Käytännössä tällä hetkellä vapaaehtoistoiminta voi johtaa työttömyyskorvauksen menettämiseen, jos ihminen ”jää kiinni” vapaaehtoistoiminnasta TE-toimistolle. Tämä tuntuu kuitenkin olevan sektoririippuvaista, osittain kenties määrittelyerojen vuoksi: kolmannen sektorin toiminta koetaan voimakkaammin vapaaehtoistoiminnaksi kuin neljännen sektorin toiminta. Vapaaehtoistoiminta ei myöskään sisälly työttömyysturvan aktiivimalliin.
Kolmatta ja neljättä sektoria yhdistää dialogin perusteella toive vapaaehtoistoiminnan tärkeyden tunnustamisesta. Molemmille sektoreille on tarvetta, ja vapaaehtoistoiminnan koko kirjo olisi hyvä tehdä näkyväksi. Sektorien välisestä hankauksesta puhutaan enemmän kuin sitä oikeastaan on. Kumpaakaan sektoria ei pitäisi vahvistaa toisen kustannuksella, ja molemmilla on opittavaa toisiltaan. Vapaaehtoistoimintaa kuitenkin helpottaisi erityisesti viranomaisten tunnustus.
Keskustelijat pohtivat, että dialogia olisi hyvä jatkaa osallistumisesta ja osallisuudesta laajemmin sekä teknologian merkityksestä vapaaehtoistoiminnassa. Keskusteluun olisi hyvä saada mukaan sekä laajasti erilaisen vapaaehtoistoiminnan parissa toimivia että myös niitä, jotka eivät syystä tai toisesta ole päässeet mukaan vapaaehtoistoimintaan.
Vapaaehtoistoiminnan arvostuksen vahvistaminen konkreettisilla toimilla on molempien sektorien toimintaedellytys.