Kirjoittaja: Malla Tirkkonen, Amigo-hankkeen projektipäällikkö
Kuva: Jouni Harala
Blogi on alun perin julkaistu vapaaehtoistyö.fi-alustalla. Verkkoalusta on Kansalaisareenan ja Kirkkopalveluiden yhteinen palvelu.
”Muistan huterasti millaista oli olla parikymppinen. Se on usein hankalaa aikaa, koska identiteetti on vasta muotoutumassa, ja vastuun ottaminen omasta elämästä vie kaistaa, vaikka se on samaan aikaan huumaavaa. Mentorointi on hienolta kalskahtava termi, mutta käytännössä oma tekemiseni oli ihan vain puhumista ja kuuntelemista, järkevänä aikuisena olemista. Kävimme kävelyllä, puistossa ja teatterissa. Päädyin mentoriksi, kun etsin verkosta jotain matalan kynnyksen vapaaehtoistyötä, jossa voisin olla tekemisissä nuorten kanssa. Eräässä tutkimuksessa todettiin, että suomalaisten lasten parhaita lapsuudenmuistoja oli tv:n katsominen yhdessä vanhempien kanssa. Ei tarvitse tehdä sirkustemppuja tai keksiä erikoisuuksia – tavallinen riittää”, kertoo Anna Perho.
Ajan ja osaamisen riittäminen, mentoroinnin tuki
Amigo-mentoroinnissa parit tapaavat keskimäärin kerran kuukaudessa, jotkut halutessaan useamminkin. Monet mentorit ovat työelämässä ja myös Anna pohti riittääkö aika nuoren tukemiseen ja kehottaa myös muita samaan:
”Mietin etukäteen oman ajan riittävyyttä, koska kalenterini on aina täynnä. Aika riitti vuoden mittaan hyvin, koska vuoden aikana mentoroitavallakin oli paljon menoja ja tekemistä. Olen ymmärtänyt, että tässä on paljon vaihtelua nuoren tarpeiden mukaan. Kannattaa miettiä mitkä ajankohdat kalenterista voi varata mentorointitapaamisille.”
Anna on kahden varhaisaikuisen äiti, joten nuorten ajatusmaailma oli tuttu. Vaikka hän valmentaa ihmisiä työkseen, hän ei kokenut tarvinneensa mitään erityisosaamista mentorina, vaan kokee että tavallinen yhdessäolo riittää:
”Olen oppinut ajattelemaan, että tehtäväni on nähdä mahdollisuuksia siellä, missä toinen ei vielä uskalla tai osaa niitä nähdä. Pyrin pohtimaan mentoroitavan ajatuksia ja huolia kuten tekisin ystävän kohdalla: sanon mitä mieltä olen, mutta kunnioitan toisen asiantuntijuutta oman elämän suhteen. Emme koskaan voi tietää missä toinen ihminen sisäisesti on, joten liiallinen viisastelu ei toimi.”
Anna kertoo, ettei kaivannut mentorointiin erityistä tukea tai apua: ”Tiedän, että olisin saanut sitä tarvittaessa. Projektin puolesta mentorina on turvallista olla, yhteydenottoja oli tiuhaan ja koulutuksia oli jatkuvasti tarjolla.”
”Pohdin kokeeko mentoroitava suhteemme hyödylliseksi”
Mentorointi voi herättää erilaisia kysymyksiä. Myös Anna kertoo pohtineensa osaako hän tarjota sellaista tukea, mitä nuori kokee pohjimmiltaan tarvitsevansa. Amigoon ohjautuvien nuorten lähtötilanteet ovat moninaisia, joku tarvitsee rinnalleen nimenomaan ihmistä, jolle voi jutella, joku taas kokee merkitykselliseksi sen, että kerrankin voi olla ilman diagnoosia, taustaa ja leimoja, kolmas rytmiä arkeen ja rohkeutta kodin ulkopuolella toimimiseen. Puhtaalta pöydältä aloittaminen tarjoaakin monelle nuorelle mahdollisuuden vuorovaikutus- ja ihmissuhdetaitojen harjoitteluun sekä kokemuksen luottamuksellisesta ihmissuhteesta.
”Koska mentorointisuhde ei ole valmennus- tai terapiasuhde, ajattelin, että en voi udella liikoja nuoren elämästä. Ajattelin, että olen mukana siinä mitä hän haluaa vapaaehtoisesti kertoa, enkä pyri liikaa päsmäröimään. Toisaalta ajattelen, että hankkeessa mukana olleilla nuorilla on keskimääräistä enemmän kuormaa, jolloin on ehkä helpottavaakin, että on aikuiskontakteja, joissa ei käsitellä vain ongelmia.”
”Sain arvokasta kertausta sen suhteen miten tärkeää toisen kuunteleminen on”
Mentorointi tuottaa usein oivalluksia niin nuorten maailmasta kuin omastakin tavasta toimia ja ajatella. Vaikka Amigo-mentorointi on nuorten syrjäytymistä ehkäisevää toimintaa, tarjoaa se mentoreille mielekkään tekemisen lisäksi mahdollisuuksia oppimiseen ja ymmärryksen lisäämiseen.
”Mentoroitavani on innokas teatterin harrastaja, ja pääsin sitä kautta seuraamaan myös teatteria vähän enemmän kulissien takaa. Se oli kiinnostavaa. Koin usein iloa hänen kuulumisistaan - ja ylpeyttä siitä, että saan olla mukana hänen tarinassaan”, Anna muistelee. Hän pohtii myös kuuntelemisen merkitystä: ”Sain arvokasta kertausta sen suhteen miten tärkeää toisen kuunteleminen on. Luottamus ei tule puhumalla, se tulee olemalla aktiivisesti hiljaa. Se on minulle luontaisesti vaikeaa, ja sain tässä suhteessa hyvää oppia.”
Havaintoja nuoren maailmasta ja omasta nuoruudesta
Anna kertoo seuraavansa nuorten aikuisten maailmaa lastensa kautta, myös oma nuoruus tuli mieleen: ”Mietin vuoden aikana paljonkin omaa parikymppisyyttä. Se oli vaikeaa aikaa, vaikka minulla oli kotiasiat kunnossa eikä esim. oppimisongelmia tai sen sellaista. Identiteetin löytyminen ja tietynlainen levottomuus, pelko siitä pääseekö maailmaan kiinni haluamallaan tavalla, olivat isoja juttuja. Silloin tuntui erityisen tärkeältä saada puhua omia asioita muiden aikuisten kuin omien vanhempien kanssa.”
Anna toivoo kyenneensä viestimään nuorelle riittävästi hänessä näkemäänsä potentiaalia ja muuta hyvää: ”Mentoroitavallani oli selkeää taiteellista lahjakkuutta ja alalla vaadittavaa herkkyyttä ja ilmaisukykyä. Hänellä oli aina tavatessamme kangaskassi, jossa luki ”Öisin olen vapaa.” Vaikka teksti viittasi eläinsuojeluun, se symboloi mielestäni osuvasti myös mentoroitavan omaa persoonaa; osittain piilossa olevaa potentiaalia, joka jo silloin tällöin – vaikkapa teatterin lavalla – näkyi hänestä.”
”Haluan maksaa vapaaehtoistyöllä tällaista iloista velkaa jeesimällä muita”
Annan mielestä nuoren mentorointi sopii kenelle tahansa täysjärkiselle aikuiselle: ”Ajattelen mentoroinnin olevan aikuiskaveruutta – emme me ystäviltämmekään odota täydellisyyttä, vaan uteliasta läsnäoloa silloin kun tavataan. Se riittää.
Yksi elämän tarkoituksista on yrittää jättää maailma omalta kohdalta millin paremmaksi. Olen kiitollinen siitä, että minulla on ollut hyvä ja tasapainoinen lapsuus, ja koen myös, että minua on autettu tiukoissa paikoissa aikuisenakin. Haluan maksaa vapaaehtoistyöllä tällaista iloista velkaa jeesimällä muita.”