Valikkoverkoston muodostaa 45 valikkoryhmää. Ryhmät tapaavat säännöllisesti, vaikuttavat paikallisiin tai oman substanssialansa asioihin, tekevät yhteistä vapaaehtoistoiminnan viestintää, järjestävät virkistystä sekä koordinaattoreille että omille vapaaehtoisilleen sekä järjestävät tapahtumia ja rekrytoivat vapaaehtoisia yhdessä. Tärkeä osa toimintaa on koordinaattoreiden välinen verkostoituminen ja vertaistuki.
Valikkoryhmien puheenjohtajista koostuva asiantuntijaverkosto pujo-tiimi tukee ja kehittää vapaaehtoistoimintaa ympäri Suomen.
Tule mukaan!
Valikkoverkostossa on 40 alueellista ryhmää ja 5 valtakunnallista teemaryhmää: Globaalivastuujärjestöjen valikkoryhmä, Kuntien ja hyvinvointialueiden valikkoryhmä, Saavutettavan vapaaehtoistoiminnan valikkoryhmä ja Pääkaupunkiseudun kotoutumisen tuen valikkoryhmä sekä Nuorten vapaaehtoistoiminnan valikkoryhmä.
Katso lisätiedot alta, ota yhteyttä oman alueesi tai teemasi valikkoryhmän puheenjohtajaan tai yhteyshenkilöön ja tule mukaan toimintaamme!
Puuttuuko alueeltasi ryhmä? Kaipaatko tukea sellaiseen teemaan, jolla ei vielä ole omaa valikkoryhmää? Ota yhteyttä niin mietitään ratkaisua yhdessä! Hanna Virtanen, aluetoiminnan päällikkö | hanna.virtanen@kansalaisareena.fi
Puheenjohtaja: Matias Uusisilta | Kirkon ulkomaanapu Changemaker – nuorisoverkoston koordinaattori | matias.uusisilta(at)kua.fi
Ota yhteyttä ja tule mukaan!
Puheenjohtaja: Anne Aholainen | anne.aholainen@savogrow.fi
Ryhmässä ovat nyt mukana seuraavat organisaatiot:
ADHD-liitto ry
Aivoliitto ry
Autismiliitto ry | Vertais- ja kokemustoiminta
Hämeen Setlementti
Jelpaten − Vapaaehtoisena tuetusti -hanke | Caritas Säätiö
Kaksisuuntaiset ry | Aallonmurtaja
Kehitysvammaisten Tukiliitto | Yhdenvertainen kaveritoiminta
Kehitysvammatuki 57 ry
Lahden Diakonialaitos | Tukea vapaaehtoisuuteen | Tuettua vapaaehtoistoimintaa maahanmuuttaneille
Lounais-Suomen Avustajakeskus
Me Itse ry
Meidän kylän nuoret -hanke | Nuorten Palvelu ry
Mente palvelut ja Dila | Vapaaehtoisuus ha(ll)ussa -hanke
Mereon Etsivä vanhustyö
Mielenterveyden keskusliitto | Vertais- ja kokemustoiminta verkossa
Mielenterveysyhdistys Helmi ry
NePu-hanke eli Neurokirjon parisuhde uusperheessä | Suomen Uusperheiden Liitto
Osallisuuden vahvistaminen ja diakonia 2.0 -projekti │ Herttoniemen seurakunta
SAMS – Samarbetsförbundet kring funktionshinder rf
Satakunnan Yhteisökeskus
Sininauhasäätiö | Osallisuus-hanke, kynnyksetön vapaaehtoistoiminta
Sosped-säätiö | Tampereen kulttuuripaja Virta
Syömishäiriöliitto
Helsingin Muistiyhdistys | Helsingin ja Itä-Uudenmaan Muistiluotsi
Joensuun Setlementti | Tuettua osallisuutta
Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry | Vanhustyön Trainee nuorille
Puheenjohtaja: Tiina Roos | tiina.roos@dila.fi
Verkosto kokoaa yhteen kotoutumisen kehittämisestä kiinnostuneet järjestöt, viranomaiset ja teeman parissa työskentelevät. Verkostossa toimijat jakavat tietoa ajankohtaisista ilmiöistä, kokemuksista ja mahdollisista haasteista. Verkosto yhdistää erilaisia toimijoita, jakaa tietoa, oppii toisiltaan ja vahvistaa yhteistyötä. Tapaamisia on kaksi per kausi ja ne toteutetaan etänä Teamissä.
Puheenjohtajina toimivat Eliisa Saarinen Helsingin kaupungilta ja Darya Gulik House of Helsingistä.
Ilmoittaudu mukaan verkostoon TÄSTÄ LINKISTÄ!
Puheenjohtajat:
Eliisa Leino | eliisa.leino(at)hel.fi
Darya Gulik | darya.gulik(at)houseofhelsinki.fi
Liity mukaan ryhmään tällä lomakkeella!
Puheenjohtajakolmikko edustaa Helsingin kaupunkia.
Puheenjohtaja: Eliisa Leino | eliisa.leino(at)hel.fi
Varapuheenjohtajat: Tiina Nurmenniemi | Kristiina Stenman
Mera information här!
Ordförande:
Mariette Pontán
mariette.pontan@folkhalsan.fi
0447883666
Puheenjohtaja: Elisa Jokinen | elisa.jokinen@hameensetlementti.fi
Puheenjohtaja: Anitta Anunti | Raudaskylän Kristillinen Opisto | anitta.anunti@rko.fi | 044 7427629
Lisätietoa täällä!
Puheenjohtaja: Mervi Robert | vapaaehtoistoiminnan koordinaattori | mervi.robert@jyvaskyla.fi | 040 575 8260
Varapuheenjohtaja: Sari Naappi | Kansalaistoiminnan johtaja | sari.naappi@kyt.fi | 040 777 9582
Puheenjohtaja: Tuija Backman | Hankevastaava | Porukassa parempi- aivoterveyttä eläkevuosiin | Jämsän Muistiyhdistys ry. | tuija.backman@jamsanmuistiyhdistys.fi | 040 673 0777
Varapuheenjohtaja: Marjo Örn | morn@netti.fi
Puheenjohtaja: Minna Mänttäri | minna.manttari@kumppanuustalohilma.fi | 040 7517 955
Sihteeri: Annakaisa Kivelä | myoyhessa@rateva.fi
Sihteeri: Tiina Valtanen | tiina.valtanen@hotmail.com | 0400 371 088
MLL:n Kainuun piiri ry
Suomen Punainen Risti Kajaanin osasto ja Kaveritaitoja Nuorille-hanke
Kainuun Sydänyhdistys ry
Kajaanin Seudun Diabetesyhdistys ry
Kainuun Muistiyhdistys ry | Kainuun Muistiluotsi
Kainuun Näkövammaiset ry
Kajaanin evl seurakunta
Nuorten ystävät ry | Klubitalo Tönäri
MIELI Kainuun mielenterveys ry | Nuorimieli-toiminta
MIELI Kainuun Mielenterveys ry | Kainuun Kriisikeskus
Vuolijoen alueen kyläyhdistykset
Kainuun Omaishoitajat ja Läheiset ry | Kainuun OmaisOiva
Kajaanin Tyttöjen Tupa
Kajaanin työvoimayhdistys ry
Setlementti Kainulan kannatusyhdistys ry | Kajaanin Tyttöjen Tupa,
Vuolle Setlementti ry | Pohjois-Suomen
Sovittelutoimisto Kainuun aluetoimisto
UNICEFin Kajaanin vapaaehtoisryhmä
Puheenjohtaja: Katariina Hentilä | vastaava työhönvalmentaja | Klubitalo Tönäri | katariina.hentila@nuortenystavat.fi | 050 340 8846
Lisätietoa täällä!
Puheenjohtaja: Kati Paasila | Kosti ry | SILTA Yhteisöklubi | kati.paasila@kostiry.fi | 050 338 5772
Varayhteyshenkilö: Sirpa Nevasaari | toiminnanjohtaja | Kosti ry | sirpa.nevasaari@siltakokkola.fi | 050 382 6196
Lisätietoja: https://www.yhdistysverkosto.net/vapaaehtoistoiminta/
Puheenjohtaja: Senja Liikonen | Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto ry | senja.liikonen@yhdistysverkosto.net | 045 129 7029
Sihteeri: Anette Pätsi | toimisto@koillismaanseudunmuisti.fi
Varapuheenjohtaja: Pauliina Klemola | pauliinaklemola@gmail.com
Sihteeri: Pinja Sakara | pinja.sakara@kouvolankipina.fi
Diakoniakeskus
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piiri
Kuopion Ensikotiyhdistys ry
Kuopion Mielenterveyden Tuki ry
Kuopion Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry
Kuopion seudun epilepsiayhdistys ry
Nuorten Palvelu ry
Pohjois-Savon Allergia- ja Astmayhdistys ry
Pohjois-Savon Muisti ry
Pohjois-Savon Syöpäyhdistys ry
Puijon Diabetesyhdistys ry
Savon Mielenterveysomaiset – FinFami ry | Oma ry
Sirkkulanpuiston toimintayhdistys ry
Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan piiri
Turvalinkki ry
Yhteyshenkilöt:
Heidi Kotikumpu | heidi.kotikumpu@kuopio.fi | 044 718 2462
Essi Saarela | essi.saarela@tukipilari.fi | 040 557 4646
Puheenjohtajat:
Toivola-Luotola Setlementti | Meri-Lapin järjestökeskus Silta
Merja Simoska | järjestökoordinaattori | merja.simoska@toivola-luotola.fi| 050 408 1922
Tytti Kumpulainen | järjestökeskuspäällikkö | tytti.kumpulainen@toivola-luotola.fi| 050 475 4340
Lisätietoa täällä!
VARES verkoston myös facebookista!
Puheenjohtaja: Anne Mustakangas-Mäkelä | Vuolle Setlementti ry | anne.mustakangas-makela@vuolleoulu.fi | 044 786 1633
Pirjo Honkanen | pirjo.honkanen@vuolleoulu.fi | 044 786 8882
Sini Haapalahti | sini.haapalahti@vuolleoulu.fi | 050 475 4902
Lisätietoa täällä!
Puheenjohtajat:
Sini Korhonen | Nuorisoseurat Pohjois-Karjala | sini.korhonen@nuorisoseurat.fi
Heini Manner | Joensuun Pelastakaa Lapset | heini.manner@pelastakaalapsetjoensuu.fi
FinFami Satakunta ry
Porin ev.lut. srk-yhtymä | Seurakuntapalvelut |Mummun Kamari
Satakunnan Syöpäyhdistys
Avustajakeskus
SPR:n Porin osaston ystävävälitys
Satakunnan omaishoitajat ry
Porin kaupunki
Vapaaehtoistoiminnan keskus Liisa
Porin Sininauha ry
Varsinais-Suomen ja Satakunnan Muistiluotsi
Puheenjohtaja: Pirjo Ojavalli | Porin seurakuntayhtymä | pirjo.ojavalli@evl.fi | 0400 309 784
Lisätietoa täällä!
Puheenjohtaja: Anna Lappalainen | anna.lappalainen@lahdenlahimmaispalvelu.fi | 050 4362251
Rauman kaupunki | Palvelutori
Rauman MTY Friski Tuult ry
SPR Rauma
Rauman Seudun Katulähetys ry
Avustajakeskus
Rauman Seudun Työttömät ry
Rikosuhripäivystyksen Rauman seudun palvelupiste
Rauman Invalidit
Rauman Kriisikeskus Ankkurpaikk`
Nortamon Perhekeskus.
Puheenjohtaja: Virve Järvinen | virve.jarvinen@evl.fi
Puheenjohtaja: Reija Lumivuokko | reija.lumivuokko@riihimaki.fi | 040 647 7112
Lisätietoa täällä!
Puheenjohtaja: Veera Hälli | veera.halli(at)salonsyty.fi
Lisätietoa täällä! TARVE – Tampereen Voimavaraverkosto ry
Puheenjohtaja: Kati Mesiranta-Tynkkynen | kati.mesiranta-tynkkynen@koivupirtti.fi | 044 400 0787
Varapuheenjohtaja: Outi Yli-Heikkilä | Turun seudun Kehitysvammaisten Tuki Ry | outi.yliheikkila@turunkvtuki.fi
Facebook-sivu
Puheenjohtaja: Eeva Ehn | POHY / Järjestöklinikka-hanke | eeva.ehn@pohy.fi | 044 756 5413
Varapuheenjohtaja: Dennis Mokabber | dennis.mokabber@pohy.fi
Hyvät Tuulet ry
Enter ry
HelsinkiMissio
MarjaVerkko
MEREO/ Vanhusten Palvelutaloyhdistys ry
MLL Uudenmaan piiri
Monaliiku
Nicehearts ry
Pääkaupunkiseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Polli
Parempi avioliitto ry
Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy
Sorasod ry
Tiedekeskus Heureka
Tikkurilan seurakunta
Tunne rintasi ry
Vanhusten Kotiapusäätiö
Vantaan Alueen Mielenterveysseura ry
Vantaan Järjestörinki ry
Vantaan kaupunki
Vantaan seurakunnat
Vantaan sovittelutoimisto
Sininauhasäätiö
Puheenjohtaja: Heli Lumiaro | yhteisökoordinaattori | Vantaan Järjestörinki ry | heli.lumiaro@vantaalla.info
Puheenjohtaja: Harriet Kiuru | Yhdistystalo Vakka | harriet.kiuru@ylasavonvakka.fi