Osallistuin Kansalaisareenan edustajana European Volunteer Centren konferenssiin Lontoossa. Jo ensimmäinen puheenvuoro sai pohtimaan syvällisesti vapaaehtois- ja kansalaistoiminnan olemusta.
Kolumbialainen lakimies ja politiikan tutkija Adriana Ruiz Restrepo haastoi kuulijoita pohtimaan, millaisilla käsitteillä puhumme kansalaistoiminnasta – ja miten kansalaistoimijat asemoivat itsensä suhteessa muihin toimijoihin. Esimerkiksi käsite ”kolmas sektori” antaa helposti ymmärtää, että ensimmäinen ja toinen sektori – kaupallinen ja julkinen – ovat kolmatta tärkeämpiä ja perustavampia.
Ruiz Restrepon mukaan sektori, johon vapaaehtoinen ja yleishyödyllinen toiminta kuuluu, on kuitenkin yhtä tärkeä, ellei tärkein, sillä siinä ollaan ihmisyyden ytimessä. Se pitäisi hänen mukaansa nimetä uudelleen nollasektoriksi.
Nollasektori vie ajatukseni ihmiskunnan alkuhämäriin. Tuolloin suhtautuminen heikommassa asemassa olevien auttamiseen on ollut yhtä tärkeä haaste ratkaistavaksi kuin vallanjaon miettiminen ja kaupankäynnin kehittäminen. Historian saatossa ihmisyhteisöt ovat kerta toisensa jälkeen kohdanneet haasteita, jotka ovat vaikuttaneet ylitsepääsemättömiltä. Kamppailu rajallisista resursseista on toisinaan tuottanut ikävää jälkeä, mutta hämmästyttävän usein ihmiset ovat kyenneet sopimaan asiansa niin, että myös heikommassa asemassa olleiden hyvä elämä turvataan.
Toisten auttaminen, tukeminen ja yhteisön epäkohtiin puuttuminen olisi mahdotonta, ellei ihmisellä olisi kykyä laittaa toisten tarpeet omien hetkellisten tarpeiden edelle. Tämä kyky on Ruiz Restrepon mukaan vapaaehtois- ja kansalaistoiminnan perustana. Kun toimin vapaaehtoisena, edistän samalla inhimillisyyttä maailmassa. Teen arvovalinnan, jonka mukaan oma elämäni on kokonaista vasta, kun huomioin myös toisten tarpeet.
Emme ehkä vapaaehtoisina aina koe olevamme jalon inhimillisyyden asialla. Toki jokainen vapaaehtoinen toivoo saavansa toiminnasta jotain myös itselleen. Se voi olla hyvää mieltä, uusia ystäviä, tilaisuus oppia uutta tai harrastaa itselle mieleisiä asioita samalla kun hyödyttää muitakin. Osa vapaaehtoisista haluaa luoda verkostoja ja kartuttaa kokemusta työelämää varten. Nämä kaikki ovat tärkeitä asioita, eikä niitä pidä väheksyä.
Samalla kun vapaaehtoinen tavoittelee hyvää itselleen, hän kuitenkin myös tunnustaa, että toinenkin ansaitsee hyvää. Vapaaehtoisen on hyvä tarkkailla omaa jaksamistaan, mutta tuskin kukaan vapaaehtoistyötä tekevä laskelmoi, antaako itse enemmän kuin mitä saa. Kun vapaaehtoinen suhtautuu avoimin mielin toiseuteen, eivät kohtaamiset jätä kylmäksi.
Mitä hyötyä tällaisesta käsitteiden pyörittelystä sitten on? Ruiz Restrepon mukaan käsitteet vaikuttavat hyvin olennaisesti siihen, miten kansalaistoiminta asemoidaan yhteiskunnassa. Jos kansalaistoimijat eivät itse määrittele toimintansa lähtökohtia, toiset toimijat määrittelevät ne heidän puolestaan. Selkeän yhteisen identiteetin puute on Ruiz Restrepon mukaan yksi syy siihen, etteivät kansalaistoimijat saa kunnolla ääntään kuuluviin.
Miten ajatusta nollasektorista voisi soveltaa Suomessa? On luonnollista, että kansalaistoimijat ottavat huomioon valtiollisen ja kunnallisen päätöksenteon ja hallinnon, oikeuslaitoksen, kaupallisen sektorin sekä median lainalaisuudet. Taitavat kansalaistoimijat ovat selvillä näiden kaikkien sektorien toiminnasta, rajoitteista ja mahdollisuuksista ja pystyvät tarvittaessa hyödyntämään ymmärrystään niistä omien tavoitteidensa edistämiseksi.
Samalla kun kansalaistoimijat hyödyntävät muita sektoreita omien tavoitteidensa ajamiseksi, on heidän pidettävä kiinni omista arvoistaan ja omasta ”ammattiylpeydestään”. He eivät voi tuudittautua siihen, että media tai sponsorit edistäisivät heidän asioitaan, vaan omia tavoitteita on tuotava rohkeasti ja hyvin perustellen esille. Olen havainnut, että esimerkiksi pakkopalautuksia vastustavat turvapaikanhakijat sekä heitä tukevat suomalaiset kansalaistoimijat ovat tuottaneet medialle, virkamiehille ja päättäjille merkittävää uutta tietoa ja näkemystä. Ilman kansalaistoimijoita media ei olisi kyennyt tarttumaan jutunaiheisiin, eivätkä pakkopalautusten epäkohdat olisi tulleet virkamiesten ja päättäjien tietoisuuteen.
Kansalaistoimijoiden ei tule nöyristellä muiden sektorien edessä, vaan pysyä kovina edistäessään pehmeitä arvoja myös julkisella ja kaupallisella sektorilla. Meillä on käytössämme valtava inhimillinen pääoma – vapaaehtoisten hyvä tahto, osaaminen ja energia. Siksi kaupallisten tai poliittisten realiteettien ei tarvitse rajoittaa kansalaistoimijoiden unelmia paremmasta maailmasta.
Teksti: Marjo Salmela, Kansalaisareena ry
CEV eli European Volunteer Centre on Euroopan laajuinen verkosto vapaaehtoistoiminnan keskuksille, vapaaehtoistoimintaa tukeville tahoille ja vapaaehtoisjärjestöille. CEV perustettiin vuonna 1992, kun havaittiin, että Euroopassa tarvitaan yhteistä vapaaehtoistoiminnan edunvalvontaa ja kehittämistä.