Hyppää sisältöön

Climate Aid yhdistää taiteen ja ilmastotyön

Climate Aid on ilmastoliike, joka aktivoi ihmisiä elämysten kautta ja kasvattaa hiilivarastoja. Lahjoituskampanja ja Climate Aid Finland -konsertti julkaistiin 10.10.2019 Eurooppasalissa järjestetyssä tilaisuudessa.

Ilmasto ei odota, vaan se tarvitsee meitä nyt. Aikamme isoimman haasteen äärellä on silti toivoa, etenkin jos se saa meidät toimimaan yhdessä. Muutos tarvitsee uutta tahtia, ja sitä haluamme herätellä elämyksillä, positiivisten, jaettujen kokemusten kautta. Näistä ajatuksista syntyi Climate Aid -viikko, joka sisältää tiedettä, taidetta, toivoa ja toimintaa 18. – 24.11.2019.

Climate Aid tarjoaa elämysten ohella mahdollisuuden auttaa konkreettisesti. Keräämme pieniä ja suuria lahjoituksia, joilla kasvatetaan hiilivarastoja – soita ja metsiä – Suomeen ja maailmalle. Tämän konkreettisempaa tapaa auttaa yhteistä ilmastoamme on vaikea löytää. Kutsumme kaikki mukaan vaikuttamaan ja vaikuttumaan!

Kampanja huipentuu tapahtumaviikon lopussa 23.11. pidettävään Climate Aid Finland -konserttiin. Musiikkitalossa järjestettävä konsertti on yleisölle ilmainen monitaiteellinen kokemus ilmastonmuutoksesta. Esiintyjinä ovat muun muassa 150 vapaaehtoisen orkesterisoittajan ja kuorolaisen orkesteri, jonka teokset välittävät viestejä eri vuosisadoilta. 

Climate Aid -kampanjan tavoitteena on hillitä ilmastonmuutosta keräämällä varoja, joilla kasvatetaan hiilivarastoja. Lahjoituskohteita on kaksi: 

  1. Puiden istutus: Tavoitteena on istuttaa Namibiassa ja Botswanassa yhteensä 50 hehtaaria metsää (noin 100 000 puuta). 
  2. Soiden ennallistaminen: Tavoitteena on ennallistaa vähintään yksi suomalainen ojitettu suo. 

Lahjoituksia kerätään aikavälillä 10.10. – 6.12.2019.

Climate Aid -liikkeen kotipesä on Kansalaisareena ry ja Climate Aid:n tekijöitä ovat lukuisat henkilöt ja organisaatiot. Liikkeen tukijoita ovat Sitra (päärahoittaja), EK, SAK, STTK, Akava, S-ryhmä, Fortum, Helen, Neste, Tieto, Varma, Positive Impact ja Ellun Kanat.

Climate Aid. Tahti muutokselle.

www.climateaid.fi 

#ClimateAid

#tahtimuutokselle

Lisätietoja:

Outi Platan
Climate Aid -tapahtumakoordinaattori

Kansalaisareena ry
outi.platan@kansalaisareena.fi
p. 044 547 3739

Kirsi Pönni
Projektikoordinaattori

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra
kirsi.ponni@sitra.fi
p.040 535 9652

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan