”Jos on auttanut jotakuta – ei ole elänyt suotta.”
Kävin tapaamassa Pirkko Lahtea ja kysyin neuvoja lähimmäisten auttamisesta ja vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneille.
Pirkko Lahti on filosofian lisensiaatti, psykoterapeutti ja psykologi, joka on tehnyt pitkän ja merkittävän päivätyön mielenterveyden saralla Mielenterveysseuran toiminnanjohtajana.
Eläkkeelle siirtymisen jälkeiset 11 vuotta ovat vierähtäneet Lahdella pitkälti samoissa merkeissä kuin hänen työuransa. Nyt 76-vuotiaana Lahti on luopumassa jostakin luottamustehtävistä, mutta käy edelleen luennoimassa sekä osallistuu monenlaiseen vapaaehtoistoimintaan.
– Olen hiljainen auttaja. Saatan ”päivystää” noin kymmenen ihmisen tilannetta päivittäin. En kutsu tätä vapaaehtoistyöksi, mutta teenhän varsinaista vapaaehtoistyötäkin. Olen usein puheissani vapaaehtoisille lainannut Helen Kellerin ajatusta ”Jos on auttanut jotakuta – ei ole elänyt suotta”. Inhimillisyyteen kuuluu toisen ihmisen huomaaminen ja tarvittaessa auttaminen. Tarvetta auttajille Suomessa on etenkin vanhuusväestön lisääntymisen myötä. Tarvitaan käsiä ja jalkoja. Tarvitaan sydäntä.
Mikä on tärkeintä, mitä auttajan tulisi huomioida toiminnassaan?
– Auttaja ei saa milloinkaan odottaa kiitosta tekemästään hyvästä työstä eikä saattaa autettavaa riippuvaiseksi itsestään. Kiitollisuuden velka rasittaa autettavaa, hän jää ikään kuin velalliseksi. On taitoa auttaa huomaamattomasti.
Vapaaehtoisena toimit myös Käpyrinteessä, jossa mm. ideoitte ja toteutitte yhteisöllisen puutarhahankkeen. Kertoisitko tästä luovasta projektista esimerkkinä muille multasormille, jotka pian alkavat suunnitella ensi kevään ja kesän aktiviteetteja.
– Käpyrinteen palvelukotiin on kaivattu puutarhaa. Sain mahdollisuuden ehdottaa 7000 euron rahalahjoituksen kohteeksi tätä. Lisäksi tarjouduin ”tekemään” puutarhaa. Kerjäsin lisää 3000 euroa, ja sillä rahalla sekä lukuisilla puutarhojen lahjoituksilla saimme aikaiseksi aisti- ja perinnepuutarhan.
Pirkko Lahti kertoo, että vapaaehtoistalkoita oli kolmet ja väkeä oli. Puutarhassa on huvimaja, musta-, puna-, ja viherherukkapensaita, vadelmia, mansikoita ja yrttejä syötäväksi. Lisäksi on omenapuita ja paljon perennoja. Marjakuuset ympäröivät huvimajaa ja pakolliset roskapöntöt eli molokkiaseman peitimme timanttituijien taakse. Puutarhan valmistumista juhlittiin hattujuhlin viime elokuussa.
Edellä olevan lisäksi Lahti kirjoitti äskettäin myös eläkkeellä olevan opetusneuvoksen, Ulla Nummisen kanssa haastattelukirjan ”Satavuotiaiden kädenjälkiä” (Docendo 2017) kunnianosoituksena Suomessa vuonna 2017 eläville satavuotiaille.
– Suomen 100-vuotiaat ovat vaatimattomia. He ovat varsin usein lähtöisin kodeista, joissa yhdessä huoneessa oli 5–9 ihmistä, ruokaa oli vähän, töitä tehtiin pienestä lähtien ja itse asiassa heitä hoidettiin lapsina ”työmailla”. Useat olivat käyneet nelivuotisen kiertokoulun.
Lahden mukaan nuoruuden suuri päämäärä oli saada työtä ja elättää itsensä. Sitten tulivat perhe ja lapset ja työnteko jatkui.
– Kaikki olivat liikkuneet paljon kävellen ja olleet paljon ulkona, joka lie myös selitys pitkään ikään. Säännöllinen elämä, tietoinen eteenpäin pyrkiminen kohtuulliseen arkiseen elämään kantoi kaikkia.
Kun lähdin Pirkon työhuoneelta, juttutuokiosta kiitollisena, huomasin hyräileväni Veikko Lavin sanoin ”Jokainen ihminen on laulun arvoinen, jokainen elämä on tärkeä…”
Arto Manninen
Lisätietoja: www.kapyrinne.fi ja http://www.scoop.it/t/iloaarkeen-pysäkit, tai soittamalla projektikoordinaattori Mervi Leivolle 040 129 9953. Iloa Arkeen -pysäkit ovat maksuttomia, vapaaehtoistoimintaan perustuvia matalan kynnyksen toimintapaikkoja kuudella paikkakunnalla. Yhteistyökumppaneina ovat Vallin jäsenyhteisöt sekä Kotien Puolesta paikallisyhdistykset.