”Kaikki ovat tervetulleita mukaan, mutta kukaan ei ole kysynyt saako tulla.”
Sabina Fortelius, Suomen ruotsinkielisestä partioliitosta (Finlands Svenska Scouter), on tehnyt töitä madaltaakseen kynnystä tulla mukaan partioliikkeeseen. Hän kertoo kokemuksistaan.
Aloitin työni Suomen ruotsinkielisessä partioliitossa kaksi ja puoli vuotta sitten. Silloin tehtäväni oli selvittää liiton rekrytointityön tilannetta. Selvitys toimi perustana projektille 100 tapaa harrastaa partiolaisuutta, jonka tavoitteena on ollut madaltaa aliedustettujen kohderyhmien kynnystä tulla mukaan toimintaan. Soitin läpi kaikki ruotsinkieliset partiolippukunnat Suomessa ja kyselin, miltä tämä toiminta heillä näyttää. Kaikista eniten sain vastaukseksi ”Kaikki ovat tervetulleita mukaan, mutta kukaan ei ole kysynyt saako tulla”.
Siksi olen viime vuosina keskittynyt testaamaan uusia toimintatapoja, joiden avulla saisimme yhä enemmän porukkaa mukaan toimintaan. Lokakuun viimeisen viikonlopun kynnyksellä työni sai varsin konkreettisen muodon, kun projektin loppuseminaari järjestettiin FiSScAkademi-tapahtuman yhteydessä. Tämä on kohtaamispaikka ja koulutustapahtuma Suomen ruotsinkielisen partioliiton johtajille. Viikonlopun teemana oli ”tee sitä mitä et muuten tekisi” ja tavoitteena oli luoda sekä partiolaisille että ulkopuolisille foorumi uusille oivalluksille.
Meillä järjestäjätiimissä oli tavoitteena avata tilaisuus myös heille, joilla ei ollut aikaisempaa partiolaistaustaa. Näin saisimme laajuutta käydyille keskusteluille ja voisimme toivottaa tervetulleeksi mukaan partiolaistoimintaan. Kaikki järjestäjätiimissä saivat tehtäväkseen kutsua vähintään yhden henkilön, joka ei ollut partiolainen. Lisäksi rohkaistiin kaikkia osanottajia kutsumaan myös muita kavereita.
Panostimme siihen, että tilaisuuden aikana olisi mukaansatempaava tunnelma, niin että kaikki tuntisivat itsensä osallisiksi ja tervetulleiksi. Myös virallisten ohjelmakohtien välissä oli tekemistä ja olimme etukäteen ottaneet yhteyttä tapahtumaohjaajiin, joiden tehtävänä oli katsoa ettei ketään unohdettu tai jätetty ulkopuolelle. Sen lisäksi kaksi partiojohtajaa toimi vapaaehtoisina “vartijoina”, henkilöinä, joiden puoleen osallistujilla oli mahdollisuus kääntyä (anonyymisti verkossa tai henkilökohtaisesti) mikäli kokivat tai näkivät minkäänlaista kiusaamista tai loukkaamista.
Ainoa mutka matkassa oli, että unohdimme panostaa ulkoiseen markkinointiin ja ulkopuolisten rekrytointiin. Yksinkertaistettuna pidimme itsestään selvänä, että kutsu riittää ja muu hoituu itsestään. Nyt viisaampana, meidän olisi pitänyt panostaa vähintään yhtä paljon tapahtuman ulkoiseen viestintään kuin mitä teimme mukanaolon tunteen hyväksi.
Valitettavasti mukaansatempaavaa työtä ei voi jättää puolitiehen. Ei riitä, että teoriassa toivottaa laajan kohderyhmän tervetulleeksi, muttei todellisuudessa. Laajempaa rekrytointityötä voidaan verrata kolmijalkaiseen jakkaraan, jonka yksi jalka vastaa oman organisaation pätevyyden nostamisesta, toinen jalka viestinnästä ja ulkoisesta edustamisesta ja kolmas vastaa todellisesta toiminnasta. Heti, kun näpelöi yhtäkään jaloista, jakkara huojuu ja kaatuu. Edellytyksiä todelliseen muutokseen löytyy vain, jos kaikki jalat ovat tasapainossa.
Kokemukset FiSScAkademi-tapahtumasta vastaavat pitkälti projektin kokemuksia. Todellisuudessa eivät ulkopuoliset välttämättä ollenkaan ole tervetulleita, mikäli se tarkoittaisi että meidän vastaanottajien pitäisi muuttua tai muuttaa tottumuksiamme – ihan oikeasti. Olen silti vakuuttunut siitä, että tehdyt panostukset ovat rakenteellisella tavalla vaikuttaneet organisaatioon ja pallo on lähtenyt pyörimään. Kannattaa vain muistaa, että prosessi on luultua hitaampi.
Teksti: Sabina Fortelius
Sabina työskentelee 100 uutta tapaa harrastaa partiolaisuutta -projektin johtajana Suomen ruotsinkielisessä partioliitossa (Finlands Svenska Scouter rf.)
Teksti on julkaistu myös sivulla studieforbundet.fi