Hyppää sisältöön

Miksi teen vapaaehtoistyötä?

”Vapaaehtoisuus on timanttista toimintaa” -blogisarjassa julkaistaan Humanistisen ammattikorkeakoulun avoimessa ammattikorkeakoulussa vapaaehtoistoiminnan johtamista opiskelevien tekstejä vapaaehtoisuudesta.

Perimmekö vajavaisen maailman ja onko meidän tehtävä muuttaa se? Vastaan kyllä. Meillä on vastuullamme se, millaisen maailman tästä teemme.

Kansalaisvaikuttaminen on Suomessa helpompaa kuin monessa muussa paikassa maailmassa ja meidän tulisi hyödyntää sitä. Kansalaistoiminnan ja järjestöjen kautta voimme tuoda esille epäkohtia, jotka kaipaavat parannusta ja muutosta.  Hiljainen hyväksyntä ei tee maailmasta parempaa, vaan sen eteen täytyy tehdä töitä. Siksi minä teen vapaaehtoistöitä, jotta maailma muuttuisi paremmaksi. Käytän suuren osan vapaa-ajastani vapaaehtoistyöhön Oikeutta eläimille -järjestössä ja sen lisäksi Eläinsuojelukeskus Tuulispäässä. Suomessa ja maailmalla on niin suuria ongelmia eläinten asemassa, kohtelussa ja oikeuksissa, etten voi vain hiljaa mielessäni tuskailla mitä kauheuksia tapahtuu. Nämä asiat on saatava esille ja niihin on tultava muutos.

Tämä kaikki on mielessäni, aina mukanani. Helpotusta tuovat eläimet. Vapaaehtoistyö antaa minulle paljon. Se luo toivoa, kun näen, että monet tekevät järjestöissä työtä näiden asioiden parissa, monet ilmaiseksi ja osa jo yli 20 vuotta. Arvostan heidän työtään valtavasti.

Tehotuotannosta pelastetut eläimet antavat minulle voimaa ja motivaatiota tehdä vapaaehtoistyötä järjestössä. Palaan aina innoissani takaisin turvakotiin ihanien eläinystävieni pariin. Heidät on jo pelastettu, mutta vaatii paljon vapaaehtoisia ja paljon työtä tarjota heille mahdollisimman hyvä elämä. Se tekee minut tavattoman iloiseksi, kun saan tehdä töitä näiden eläinten kanssa. On ihanaa nähdä lehmän kirmaavan lumihangessa, istua märehtivän nautalauman keskellä pihatossa härän sydämenlyöntejä kuunnellen. Se ilo, kun sika heittäytyy kyljelleen maahan kesäauringon paistaessa ja vaatii lisää maharapsutuksia, kanan kiinni painuvat silmät, kun hän nauttii silityksestä ja se hetki, kun turkistarhalta karannut ja turvapaikan saanut kettu painaa tassunsa polvellesi ja katsoo silmiisi. Kaiken kokemansa jälkeen hän vielä luottaa ihmiseen, vaikka ihminen on ollut hänelle julma. Nämä kallisarvoiset hetket ovat elämäni parhaita ja olen onnekas, kun voin tehdä tällaista vapaaehtoistyötä.

Olisipa elämässä vain enemmän aikaa vapaaehtoistyölle. Vapaaehtoistyö on muuttanut koko elämäni. Löysin samanlaisia arvoja omaavan yhteisön, jopa kaksi. Ne pitävät sisällään upeita eläimiä ja tavattoman hienoja empaattisia ja välittäviä ihmisiä. Toivon, että voin vapaaehtoistyön kautta tehdä edes pienen pienen muutoksen maailmassa. Muutostavoitteet ovat suuria, mutta mitään ei tapahdu, jos ei tee mitään. Pienin askelin kohti parempaa maailmaa vapaaehtoistyön kautta. Vapaaehtoistyötä todella tarvitaan maailmassa, ja on hienoa nähdä, miten ahkerasti ihmiset tarttuvat toimeen ja ovat se muutos maailmassa, minkä he haluavat nähdä.

Oletko miettinyt mitä sinä voisit tehdä eläinten hyväksi? Jokainen voi jo pienillä arjen teoilla vaikuttaa; pitää kasvisruokapäivän ja säästää konkreettisesti jonkun elämän, tukea rahoillaan eläinten turvakoteja tai eläinoikeusjärjestöjä, ostaa eläinkokeetonta kosmetiikkaa ja vähentää näin eläinkokeiden tarvetta maailmassa, tai jättää eläimistä tehdyt vaatteet ja tuotteet ostamatta.

Teksti julkaistaan poikkeuksellisesti nimettömänä

Kirjoittaja opiskelee vapaaehtoistoiminnan johtamista Humanistisessa ammattikorkeakoulussa.

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan