Blogisarjassa julkaistaan Humanistisen ammattikorkeakoulun avoimessa ammattikorkeakoulussa vapaaehtoistoiminnan johtamista opiskelevien tekstejä vapaaehtoisuudesta.
Työssäni olen päässyt osallistumaan tilanteisiin, joissa toiminnassa mukana olevia ihmisiä ja vapaaehtoisia kuvataan. Mutta ovatko esitteissä, julkaisuissa, nettisivuilla ja sosiaalisen median kanavissa käyttämämme kuvasto sellaista, että mahdolliset vapaaehtoiset löytävät sieltä itsensä? Entä onko kuvilla ylipäänsä merkitystä siihen, kiinnostuuko henkilö vapaaehtoistoiminnasta?
Uskallan väittää, etteivät kaikki voi samastua kuviimme. Esimerkiksi kuvissa ei ole nuoria ja keski-ikäisiä, sillä toimintamme on suunnattu ensisijaisesti iäkkäille. Kuvista ei myöskään löydy mustaihoisia eikä henkilöitä, jotka pukeutumisessa huomioivat etnisen taustansa tai joiden pukeutuminen perustuu sukupuolten moninaisuudelle. Lisäksi enemmän voisi olla valokuvia pyörätuolilla tai rollaattorilla kulkevista ihmisistä.
Jos kuvasto ei ole riittävän moninainen, osa henkilöistä saattaa tuntea itsensä ulkopuolisiksi eivätkä siksi hakeudu vapaaehtoisiksi meille. Toimintaa organisoivana tahona toivon, että vapaaehtoiseksi haluava henkilö ei joudu torjutuksi, kuten yksi Elämänote-ohjelman osallisuustutkimukseen haastateltu kertoi hänelle käyneen:
Ei se, et mä oon liikuntarajoitteinen, tee siinä, et mä en pystyis menee jonku ihmisen luokse kahville. Tai saada mahdollisesti se ihminen tulee ulos sieltä. Mut ykskää ei oo napannu. Kukaan ei oo minuu tarvinnu.
Hoppania & Vilkko 2020, 22.
Vaikka olemme tiedostaneet kuvastomme puutteellisuuden, se ei riitä. Kuviin on etsittävä monenlaisia ihmisiä, jotta voimme aidosti sanoa moninaisuuden olevan meille tärkeää. Ihmisiltä itseltään kannattaa myös kysyä, millaisella kuvastolla heidät saa parhaiten kiinnostumaan vapaaehtoistoiminnasta. Sosiaalisen median aikakaudella kuvilla tuntuu nimittäin olevan suurempi merkitys kuin koskaan aiemmin.
Teksti: Outi Mustonen
Kirjoittaja opiskeli vapaaehtoistoiminnan johtamista Humanistisen ammattikorkeakoulun avoimessa ammattikorkeakoulussa lukuvuonna 2020–2021 ja työskentelee Ikäinstituutin Yhdessä kotikulmilla ‑toiminnassa.
Lähteet:
Hoppania, Hanna-Kaisa & Vilkko, Anni (2020). ”Jos mä sit kerran tulen”. Elämänote-ohjelman osallisuustutkimuksen tuloksia, osa 1/2. Ikäinstituutti, Helsinki. https://www.ikainstituutti.fi/content/uploads/2020/10/Elamanote-1_172x245_kevyt.pdf
Lue Ikäinstituutin Yhdessä kotikulmilla -toiminnasta lisää täältä.