Suomalaiset ovat olleet nyt koronavirusepidemian takia viikon ajan sulkeutuneina koteihinsa – tai ne ovat, joilla on ollut siihen mahdollisuus. Osa meistä ei kuitenkaan pärjää yksin kotona. Joukossamme on myös haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä, joilla on erityisen tuen tarve. Vaikeat elämäntilanteet, toimintakyvyn vajeet tai yksinäisyys eivät ole kadonneet minnekään. Poikkeustilanne pikemminkin voi lisätä huolta ja turvattomuuden tunnetta.
Välttämättömät julkiset palvelut toimivat, mutta monet ihmisten arkea tukevat toiminnot ovat järjestötoiminnan ja vapaaehtoistyön varassa. Suomalainen hyvinvointi perustuu osittain vahvaan kansalaisyhteiskuntaan, ihmisten keskinäiseen luottamukseen ja auttamiseen. Tässä toiminnassa vapaaehtoistyön rooli on merkittävä.
Kun vapaaehtoistoiminnasta 76 % toteutuu perinteisesti kasvokkain, on osa toiminnasta nyt automaattisesti tauolla. Arkea tukevat tapaamiset, kurssit tai vertaiskohtaamiset jäävät odottamaan seuraavaa kertaa. Ikäihmisistä noin 53 % kertoo tehneensä vapaaehtoistyötä viimeisen neljän viikon aikana ja 58 % viimeisen vuoden aikana. (Kansalaisareenan, Kirkkohallituksen ja Opintokeskus Siviksen Taloustutkimuksella teettämä tutkimus, johon on haastateltu 1000:tta suomalaista keväällä 2018.) On myös huomattava, että monilla heistä on itsellään jokin pitkäaikaissairaus. Näin ollen monet heistä ovat itsekin koronaviruksen kannalta riskiryhmää.
Huoli ihmisten saamasta tuesta on nyt todellinen. Ennaltaehkäisevän työn avulla on pystytty tukemaan arjessa pärjäämistä. Poikkeuksellinen tilanne haastaa järjestöjä nyt miettimään uusia keinoja kohdata ja tukea. Ketteryyden ja uusiutumiskyvyn lisäksi mitataan myös sitä, miten olemme pystyneet valmistautumaan digiloikkaan. Onko striimaus- ja webinaarilaitteet valmiina ja verkkokokoustamiseen tarvittavat taidot olemassa?
Nyt täytyy toivoa, että Digi-Kyllien ja IT-tutorien opeista on ollut hyötyä niille, joiden on nyt suositeltu olevan eristyksissä muilta. Nyt jos koskaan tarvitaan yhteydenpitoa ja kuulumisten vaihtamista, taitoja seurustella lastenlasten kanssa Skypessä ja vaihtaa kuulumisia somessa. Toisaalta kaikkia asioita ei ole ihan helppo käsitellä sähköisten laitteiden välityksellä. Miten saada vaikkapa vertaisverkkokeskusteluun sellainen tunnelma, että kaikki uskaltavat osallistua?
Edelleen tarvitaan kuitenkin myös fyysisiä kohtaamisia – kaikesta huolimatta. Toteutetaan niitä järkevästi ja noudatetaan ohjeita: ei lähdetä sairaana hoitamaan omia tai muiden asioita, pidetään sopivaa fyysistä etäisyyttä ja pestään käsiä! Yhteispelillä selviydymme tästäkin!
Elina Varjonen
Kansalaisareenan toiminnanjohtaja