Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistaminen eli sote-uudistus on ollut kirjattuna useaan hallitusohjelmaan, mutta asioiden eteneminen on toistaiseksi kilpistynyt perustuslakiin. Nykyinen hallitus liitti sote-uudistuksen osaksi maakuntauudistusta, jossa sote-palvelujen lisäksi maakunnille siirtyy esimerkiksi pelastustoimi ja aluekehittäminen.
Käynnissä olevan sote- ja maakuntauudistuksen keskeisiä tavoitteita ovat hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen, valinnanvapauden lisääminen sekä kustannusten hallinta vuoteen 2030 mennessä. Vaikka sote-palvelujen järjestäminen siirtyykin kunnilta maakunnille, tulevaisuuden kunnille jää edelleen tärkeäksi tehtäväksi asukkaiden terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen.
Sote-uudistukseen kiinteästi kytkeytyvä valinnanvapaus on tarkoitus toteuttaa muun muassa hyödyntämällä asiakasseteleitä ja henkilökohtaista budjetointia. Näiden välineiden hyödyntäminen antaa kolmannelle sektorille mahdollisuuden toimia yhdenvertaisena palvelujen tarjoajana julkisen ja yrityssektorin rinnalla.
Uudistusta koskevassa julkisessa – ja myös poliittisessa – keskustelussa on painottunut terveyden- ja sairaanhoito. Väitän, että kansanterveyttä ei ensisijaisesti edistetä sairaaloissa, terveyskeskuksissa tai lääkärin vastaanotolla. Sitä edistetään ennaltaehkäisevällä toiminnalla. Toiminnalla, jossa jokainen ihminen voi kokea olevansa tärkeä ja ainutkertainen yksilö, jonka elämällä on merkitystä. Toiminnalla, jossa tarjotaan vertaistukea sekä apua ja tukea arkeen, myös virka-ajan ulkopuolella. Toiminnalla, joka mahdollistaa osallistumisen ja tunteen kuulumisesta yhteisöön ja yhteiskuntaan.
Tästä syystä sote-uudistusta ei voida toteuttaa ilman kolmatta sektoria ja vapaaehtoistoimijoita. Meillä vapaaehtoistoimijoilla on erityinen merkitys, kun puhutaan kansalaisten ja kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä.
Lähipalvelut ja vapaaehtoistyö onkin kytkettävä yhteen. Matalan kynnyksen palvelupisteissä tulee olla tarjolla tietoa vapaaehtoistoiminnasta sekä siitä kiinnostuneille että sitä tarvitseville. Kuntien ja maakuntien tulee tarjota tiloja, joissa toimintaa voidaan järjestää. Tapahtuu tämä sitten kirjastojen, liikuntahallien tai vaikkapa ilta-aikaan koulujen tiloissa. Valtionhallinnon, maakuntien ja kuntien on jatkossakin kohdennettava myös rahoitusta kolmannen sektorin toimijoille. Tämän voivat osaltaan varmistaa tulevat kunnan- ja maakuntavaltuustojen luottamushenkilöt.
Vapaaehtoistyö täydentää sote-ammattilaisten tekemää työtä sairaaloissa, palvelukodeissa ja asumisyksiköissä. Se voi liittyä yhteiskuntaan osallistumiseen tai harrastustoimintaan. Se voi olla taiteen tekemistä tai muistin tukemista tai vain leppoisaa yhdessäoloa. Näin ylläpidetään ja kehitetään ihmisten toimintakykyä ja mielenterveyttä.
Meidän on saatava lisää nuoria ja maahanmuuttajia vapaaehtoistoimintaan. Tämä ei onnistu ilman uusia toimintamalleja ja digitaalisuuden hyödyntämistä. Nuorten osallistuminen vapaaehtoistyöhön on vähentynyt 2000-luvulla, mutta se ei johdu nuorten asenteista. Vapaaehtoistoiminta on myös kotouttamista parhaimmillaan. Kansalaisareena tekee arvokasta työtä näidenkin tavoitteiden saavuttamiseksi.
Olen toiminut vapaaehtoisena tukihenkilönä, tukiperheenä ja rikosten sovittelijana 90-luvun alkupuolelta saakka. Viime vuosina olen edistänyt vapaaehtoistoimintaa Töölön seurakuntaneuvostossa ja nykyisessä työpaikassani Eteva kuntayhtymässä. Esimerkiksi Suomen Ekonomeissa linjasimme aikanaan, että työntekijät saivat vuosittain palkallisen vapaapäivän tehdäkseen vapaaehtoistyötä. Siksi tiedän, mistä puhun. Meissä vapaaehtoisissa on voimaa, jota ilman sote-uudistus ei voi saavuttaa tavoitteitaan.
Katrina (Kati) Harjuhahto-Madetoja
Kirjoittaja toimii Eteva kuntayhtymän toimitusjohtajana ja on aktiivinen vapaaehtoistoimija. Hän on myös mukana sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa Uudellamaalla ja Kanta-Hämeessä.