Blogisarjassa julkaistaan Humanistisen ammattikorkeakoulun avoimessa ammattikorkeakoulussa vapaaehtoistoiminnan johtamista opiskelevien tekstejä tai videoita vapaaehtoisuudesta.
Moni ystäväni on vuosi toisensa jälkeen rampannut eri ympäristöjärjestöjen noin viikon mittaisilla talkooleireillä, joita järjestetään perinneympäristöjen ja uhanalaisten lajien suojelemiseksi. Tietoa uusista leireistä odotetaan joka kevät innokkaina ja jännitetään, mahtuuko mieleiselleen leirille mukaan, ja saako omat kesälomansa suunniteltua sen ympärille. Suosituimmat leirit täyttyvät yleensä puolessa tunnissa, ja tulijoita olisi huomattavasti enemmän kuin leireille voidaan ottaa. Viimein päätin itsekin viime keväänä ottaa selvää, mistä talkooleirien suuri suosio johtuu, ja ilmoittauduin mukaan Saaristomerellä järjestettävälle leirille.
Olot leirillä olivat melko karut. Toukokuinen viima merellä oli hyytävä, nukkuminen järjestyi ulkona omassa teltassa ja herätys oli usein jo kukonlaulun aikaan. Töitä paiskittiin sään salliessa jopa 12 tuntia päivässä, työ oli fyysisesti raskasta ja vaati hyvää kuntoa sekä maastokelpoisuutta – ja kuitenkin kokemus oli ihana ja ikimuistoinen! Leiri oli monella tapaa täydellinen irtiotto arjesta. Sain vierailla upeassa luontokohteessa, jonne en olisi varmasti muuten lähtenyt ja fyysinen tekeminen oli täydellistä vastapainoa tavalliselle toimistotyölleni. Lisäksi ennestään vieras ja hyvin erilaisista ihmisistä koostuva porukka hioutui viikossa hyvin tiiviisti yhteen. Yhdistihän meitä kaikkia yhteinen tavoite ja rakkaus luontoon. Samalla koin hyvin konkreettisesti edistäväni jotain tärkeää asiaa.
Talkooleireissä yhdistyvätkin monet eri tekijät, jotka tekevät vapaaehtoistoiminnasta ainutlaatuista ja vetovoimaista. Talkooleirit ovat vahvasti elämyksellisiä; ne tarjoavat uusia kokemuksia ja vastapainoa arkeen. Töitä tehdään tiiviissä porukassa, hyvässä yhteishengessä ja tärkeän asian puolesta. Luulen juuri näissä tekijöissä piilevän talkooleirien perimmäisen lumon.
Mari Manninen (2020) tarjoaa kehittyviin maihin suuntautuvan, usein jopa haitallisen, vapaaehtoisturismin eettiseksi vaihtoehdoksi rahan lahjoittamisen tunnetulle järjestölle, vaikka toteaakin, ettei pelkästä lahjoittamisesta saa samanlaista elämystä kuin omin käsin auttamisesta. Ehkä tämä onkin ainoa kestävä vaihtoehto, kun halutaan suoraan auttaa maailman hädänalaisia kaukaisissa kohteissa. Vahvasti elämyksellisen auttamisen euforiaa voi kuitenkin kokea myös eettisesti ja lähellä osallistumalla talkooleirille.
Teksti: Eveliina Pasanen
Kirjoittaja opiskelee parhaillaan vapaaehtoistoiminnan johtamista Humanistisen ammattikorkeakoulun avoimessa ammattikorkeakoulussa.
Lähteet:
Manninen, Mari (2020). Turistien vimma hoitaa orpoja tekee pahaa lapsille – Mielihyvä sokaisee meidät apumme haitoilta. Helsingin Sanomat [Viitattu 4.12.2020].