Tuettu vapaaehtoistoiminta nousee vapaaehtoiskentällä esiin yhä vahvemmin – ja ihan oikeutetusti. Osallistuminen yhteisen hyvän tekemiseen tulisi olla jo jokaisen kansalaisen oikeus ja mahdollisuus. Mutta mitä tuettu vapaaehtoisuus oikeastaan on? Jos ihan tarkkoja ollaan, niin eikö kaikenlaiseen organisoituun vapaaehtoisuuteen liity jonkinlainen tuen muoto?
Laajalla vapaaehtoiskentällämme tuettua vapaaehtoistoimintaa löytyy tänä päivänä jo monenlaista. Vaikka termi vaatii vielä selkiyttämistä laajemmalle yleisölle, on se joillekin toimijoille ollut tekemisen tapa jo vuosia. Hyviä esimerkkejä ovat monet vertaisohjatut ryhmät ja useat seurakuntien toiminnot.
On hienoa, kuinka saavutettavuusajattelu on mukana myös vapaaehtoistoimintojen muotoiluissa. Sillä siitä nimenomaan tuetussa vapaaehtoisuudessa on kyse – että vapaaehtoistehtävät ovat saavutettavia entistä useammalle kansalaiselle toimintakyvystä tai vammasta viis.
Kuka saa olla vapaaehtoinen?
Toimivassa kansalaisyhteiskunnassa tunnistetaan vapaaehtoistoiminnan mittaamaton arvo yksilöille ja yhteisöille. Vapaaehtoinen antaa aina jotain itsestään: aikaa, osaamista, läsnäoloa, käsiään, korviaan – ollakseen avuksi. Vapaaehtoisena toimiessa saa sisältöä ja merkityksellisyyttä omaan elämään. Samalla kun tehdään hyvää yhteisen eteen, tehdään hyvää itselle.
Joskus vapaaehtoistehtäviin mukaan pääsyä voi hankaloittaa esimerkiksi sairauden, vamman tai vaikkapa elämäntilanteen vuoksi alentunut toimintakyky. Tuetun vapaaehtoistoiminnan on tarkoitus purkaa esteitä ja tehdä toiminnasta avointa ja mahdollista mahdollisimman monille, myös heille, joita emme perinteisesti ole tottuneet näkemään vapaaehtoistoimijoina.
Työelämässä täsmätyökykyinen ihminen on työkykyinen suorittamaan hänelle räätälöidyt tehtävät. Tätä ajatusta soveltaen täsmävapaaehtoisellekin löytyy räätälöityjä ja soveltuvia tehtäviä vastaamaan vapaaehtoisen taitoja. Kyse on asenteesta ja arvovalinnoista, siitä kuka nähdään tekijänä ja kuka sivusta seuraajana. Hoivan ja auttamisen kulttuuri heijastelee vielä siinä, tarjotaanko eri tavoin tukea tarvitseville ihmisille tekijän rooleja.
Tuki on tekoja
Usein mukaan ottamisen esteenä on oletus, että tukea tarvitsevien vapaaehtoisten kanssa toimimiseen tarvitsee olla erityisosaamista tai, että se vaatii paljon aikaa ja resursseja. Osin tämä on tottakin.
Tarve tuelle, opastukselle, tehtävän räätälöinnille ja rinnalla kulkemiselle voi olla alussa suurtakin. Jokainen kuitenkin oppii. Se tapahtuu usein konkretian, toiston ja onnistumisien myötä. Oppimisprosessi ja tehtävän tutuksi tuleminen parhaimmillaan johtavat siihen, että itsenäisempi toiminen alkaa sujua ja tukea voi vähentää.
Mitä se tuki sitten voi olla? Perehdytys, yhteydenpito ja kannustus ovat syystä onnistuneen vapaaehtoistoiminnan kulmakiviä. Perehdytyksen saavutettavuutta voi parantaa esimerkiksi:
- pilkkomalla sen osiin,
- selkeyttämällä kieltä,
- lisäämällä esimerkiksi kuvatuetut ohjeet
Yhdessä harjoittelu auttaa tehtävän haltuunotossa. Tukimuotona voi olla myös mentori, esimerkiksi kokeneempi vapaaehtoinen ohjaamassa uutta vapaaehtoista. Tukena voi olla ohjaaja-työpari, joka kulkee rinnalla.
On hyvä muistaa, että jos vapaaehtoinen on oikeutettu vamman tai sairautena vuoksi henkilökohtaiseen apuun, on sellaisen käyttö tarkoitettu myös harrastusten, yhteiskunnallisen osallistumisen sekä sosiaalisten vuorovaikutusten ylläpitämiseen – eli myös vapaaehtoisena toimimiseen.
Kirjoittajat Miisa Sankila ja Pia Björkman kehittävät Kehitysvammaisten Tukiliitossa yhdenvertaista vapaaehtoistoimintaa. Kehitysvammaisten Tukiliitto on valtakunnallinen, jäsenyhdistystensä muodostama ihmisoikeus- ja kansalaisjärjestö.