Kirjoittaja: Laura Koivisto opiskelee parhaillaan Vapaaehtoistoiminnan johtamista Humanistisen ammattikorkeakoulun Avoimessa ammattikorkeakoulussa
En koe, että olisin koskaan toiminut vapaaehtoisena, tai kokisin harrastavani vapaaehtoistyötä. Silti, olen tehnyt sitä pitkin ikääni, yksittäisiä tapahtumia erilaisilla toimenkuvilla, ja sopivan yhteisön löytyessä ja siihen elämänvaiheeseen osuvan roolin osuessa kohdalleen olen viihtynyt tietyissä paikoissa pitempäänkin. Nyt omaa vapaaehtoispolkua miettiessäni oivalsinkin tästä jotain käsittämättömän hauskaa.
Huomasin pitempien vapaaehtoispolkujeni toistavan itseään.
Aloitin vapaaehtoisena ensimmäisen kerran vuonna 1999. Olin silloin 15-vuotias, juuri rippikoulun käynyt nuori. Meillä oli ollut rippileirillä hyvä porukka ja moni oli jatkamassa kerhonohjaaja- ja isoskoulutukseen, jonne suuntasin itsekin. Kerhonohjaamisesta ja isosena toimimisesta jatkoin vielä nuorten iltojen vastaavaksi ohjaajaksi. Kaiken tämän keskeltä löysin itselleni vielä sopivan ammatinkin, ja opiskelin nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi.
Seuraava vapaaehtoispolkuni alkoi noin 20 vuotta myöhemmin, vuonna 2018, kun kävin kokeilemassa amerikkalaista jalkapalloa paikallisen naisten joukkueen kokeilupäivässä. Laji vei mennessään, oli mahtavaa tehdä jotain täysin uutta, ja löytää joukkueesta ja seurasta uusi yhteisö, johon kuulua. Treenien ja pelaamisen ohella tehtiin urheiluseuralle tyypilliseen tapaan myös vapaaehtoistöitä, osalla lyhennettiin omia kausimaksuja ja osalla autettiin kotipelien pyörittämisessä tai varankeruussa. Parin pelikauden jälkeen peliurani tyssäsi loukkaantumiseen, mutta koska seurassa rooleja löytyy kentän ulkopuoleltakin ja apukäsiä tarvitaan aina, jatkoin seuraavat kaksi kautta naisten joukkueen tapahtumapäällikkönä, joukkueen kotipelejä organisoiden. Nyttemmin olen siirtynyt vielä askeleen eteenpäin, joukkueemme joukkueenjohtajaksi, samalla olen mukana kehittämässä seuran vapaaehtoistoimintaa, ja kuin toisintona edellisestä vapaaehtoiskokemuksestani, tämäkin toiminta tukee uutta tulevaa ammattiani, sillä opiskelen tällä hetkellä kulttuurituottajaksi.
Yhteisöissä ja yhdessä tekemisessä on voimaa. Molempia polkujani yhdistää yhteenkuuluvuus, osallisuus ja intohimo siihen omaan tekemiseen, joka edistää jotain yhteistä hyvää. Silti koen edelleen, etten tee vapaaehtoistyötä, vaan jotain, mistä tässä hetkessä saan hyödyntää osaamiseni ja nautin siitä mitä teen.
Jos historia toistaa vielä itseään, niin mielenkiinnolla odotan mistä löydän itseni 2037? Tai ehkä jopa 2056?